Pohjan Prikaati | Perinnejoukot | Pohjan Prikaatin Kilta | Linkit
Kasarmialueiden hankkiminen ja niiden rakentaminen aiheutti suuritöisyytensä vuoksi viranomaisille kiirettä. Kaikkien uusien kasarmialueiden suunnittelutehtävä annettiin Julkisten rakennusten ylihallituksen 1. arkkitehdille August Bomanille, joka laati täydelliset piirustukset asemakaavasta, rakennuksista, pihoista ja puistoista. Elokuussa 1877 julkaistiin painetut tyyppipiirustukset, joita toteutettiin eri puolilla Suomea pienin muutoksin. Kasarmialueiden asemakaavoissa oli sen sijaan paikallisista olosuhteista johtuen huomattaviakin eroavuuksia. Arkkitehti Boman onnistui erittäin hyvin suunnittelussaan, vaikka (tai ehkä sen takia, että) hän radikaalisti poikkesi venäläisestä kasarmiperinteestä. Asunto-, majoitus- ja huoltotilat muodostivat oman kokonaisuutensa, mutta olivat silti sopivan lähekkäin. Rakennukset olivat tarkoitukseensa nähden toimivia, ja kasarmialueelle oli istutuksin onnistuttu saamaan eräänlainen herraskartanomiljöö.
Heti piirustusten ja asemakaavaluonnosten tultua julkisuuteen ryhdyttiin Oulussa etsimään paikkaa kasarmialueelle, joka oli mittava kaupungin silloiseen kokoon nähden. Kaupunginhallitukselle esitettiin tammikuun 7. päivänä 1880 kolme päävaihtoehtoa, joissa kahdessa kasarmit oli asetettu välittömästi kaupungin rakennetun alueen kupeeseen paikkoihin, joissa ruotujakoinen pataljoona oli toiminut. Toinen näistä sijaitsi lähellä vanhaa maneesia, sen eteläpuolella ja toinen harjoituspaikkana pidetyn köydenpunontaradan vieressä nykyisen rautatieaseman kohdalla. Kaupunginhallitus hyväksyi kolmannen vaihtoehdon, jossa kasarmialue oli sijoitettu kauas asutuskeskuksesta Intiönmäen lähelle Koskenniskan oluttehtaan ja hautausmaan väliselle alueelle. Hyväksymiseen vaikutti ilmeisesti se, että kasarmialue tuli näin kauas laajenevan kaupungin keskustasta ja ratkaisu oli myös halvin. Keisarillisen senaatin hyväksyttyä kasarmirakennustoimikunnan esityksen erotettiin toukokuussa 1880 Oulussa 11,85 hehtaaria kasarmialueeksi ja harjoituskentäksi.
Kasarmien rakentamisesta on säilynyt vain joitakin hajatietoja. Komea hongikko kaadettiin ja tuleva kasarmialue tasattiin ajamalla siihen tuhansia kuormia hiekkaa. Rakennustalvi oli erittäin runsasluminen ja moni hevonen kuuluu tuupertuneen ajettaessa lähiseuduilta lukemattomia hirsikuormia rakennuksia varten.
Kasarmialue rakennettiin Oulussa saman peruskaavan mukaan kuin muissakin kaupungeissa. Suorakaiteen muotoisen keskuspuiston länsilaidassa - paraatisivulla - olivat upseerien asunnot, keskellä komentajan ja hänen apulaisensa rakennus, tämän kummallakin puolella olivat neljän komppanian päällikön ja äärimmäisenä nuorempien upseerien rakennukset.
Puiston laidalla, heti upseeriasuntojen jälkeen, olivat päävartio sekä kanslia- ja klubirakennus. Kaiku-lehden mukaan "upseeriklubissa oli muhkea sali ja sen takana juttelukamari, eteinen, köökki ja ravintolanpitäjän asunto. Upseeriklubin rakennuksessa oli myös kanslia ja päivävartijan huone".
Puiston kummallekin puolelle oli ryhmitetty kaksittain neljä E-muotoista komppaniakasarmia. Nämä oli suunniteltu 100 miestä varten ja niissä oli kahdeksan miehistötupaa, joihin kuhunkin mahtui 13 miestä. Kasarmien puiston puoleisessa siivessä sijaitsi vääpelin asunto, johon kuului kaksi huonetta ja keittiö, yhteensä noin 54 neliömetriä.
Puiston itälaidan tasalta alkoivat huoltorakennukset. Keskellä oli artelli eli ruokala ja sen sivuilla ja takana talouskellari, leipomo, varusvarasto, vaunuliiteri, puuliiteri ja talli sekä varushuoltoon kuuluva korjaamo. Artellin ja siihen kuuluvan talouskellarin suunnittelussa oli tarkoin noudatettu sen ajan huoltoperiaatetta. Koska kukin komppania oli oma huoltoyksikkönsä, oli artellissa neljä keittiötä ja neljä varastohuonetta sekä talouskellarissa neljä osastoa. Yhteisiä tiloja olivat vain 200 miehen eli kahden komppanian ruokasali sekä sotilasklubi. Kasarmialueen takaosassa halkokartanon takana olivat muut huoltorakennukset. Sairaalakompleksi sijaitsi kaakkoisnurkassa ja siihen kuuluivat lasarettirakennus, talousrakennus, ruumishuone, jääkellari ja pesula. Koillisnurkassa oli korjaamokompleksi, johon kuuluivat korjaamorakennus, paja, sauna, kuormastoliiteri ja liiteri. Eri puolille kasarmialuetta oli lisäksi rakennettu ulkokäymälöitä ja talouskellareita.
Suurin osa alueen 35 rakennuksesta oli rakennettu veistetyistä hirsistä lautavuorauksin. Vähäinen osa huoltorakennuksista oli lautarakenteisia; vain leipomo ja sauna oli rakennettu tiilistä. Talojen perustuksia ei kaivettu, vaan kiilaamalla tehty kivijalka ladottiin vasta-ajetun hiekan päälle. Permantojen ja välikattojen täytteenä oli käytetty sammalta ja kaikki rakennukset oli katettu peltikatoilla. Asuin- ja työhuoneissa sekä artellissa oli sisäseinät paneloitu 2,5 kyynärän korkeudelle ja sen yläpuolelle jäävä osa oli peitetty pahvilla. Kaikki sisäkatot oli kipsattu ja maalattu valkoisiksi. Lautalattiat oli sivelty öljyvernissalla ja ovet sekä ikkunapuitteet maalattu tammivärillä paitsi puitteiden ulko-osat, jotka olivat ruskeat. Upseeriasuntojen sekä kanslia- ja klubirakennuksen sisäseinät oli tapetoitu ja lattiat maalattu ruskealla öljyvärillä; joissakin saleissa oli koristeellinen kaakeliuuni.
Aliupseeriasuntoihin nähden noudatettiin venäläistä tapaa. Komppanian vääpelin asunto oli komppanian yhteydessä, ja tärkeimmät huoltoaliupseerit asuivat paja- ja verstasrakennuksissa olevissa asunnoissa. Naimisissa oleville aliupseereille maksettiin majoitusraha, jolla he vuokrasivat itselleen asunnon kasarmialueen lähettyviltä.
Samanaikaisesti kasarmin kanssa rakennettiin myös Nuottasaaren ampumarata, johon kuului maaliinampumarakennus, liiteri ja latriini sekä ruutikellari.
Ensimmäisten alokkaiden saapuessa 1.11.1881 oli kasarmialue pääpiirtein valmis lukuun ottamatta kasarmeja 14 ja 15, jotka valmistuivat seuraavan ikäluokan saapumiseen mennessä. Valmistuneet rakennukset otettiin vastaan 7.-8.11.1881. Pöytäkirja on hyvin surullista luettavaa. Menojen supistamiseksi oli valtio itse huolehtinut rakentamisesta, mutta ammattitaidon puutteesta ja valvonnan heikkoudesta johtuen oli talojen sisustaminen kesken, työt oli tehty huonosti ja kustannukset nousseet huikeasti yli kustannusarvion. Korjaus- ja täydennystyöt päätettiin suorittaa vuosina 1884 ja 1885, jolloin hirsirakennukset vuorattiin ja maalattiin , kaikki lattiat uusittiin, välikattoihin lisättiin sammalia, kaikki tulipesät korjattiin; lisäksi kaikki lukot ja heloitukset uusittiin tai korjattiin.
Kasarmialue sai jo alkuvaiheessa hyvät yhteydet kaupunkiin, sillä maistraatti teki kesäkuun 1. päivänä 1881 päätöksen rakentaa tie sairaalan sillasta kasarmin portille.
Kasarmialue laajeni vuonna 1954, kun Oulun kaupungilta ostettiin 19 hehtaarin alue tulevaa Pohjantietä ja Intiönkankaan rinnettä myöten. Tarkoituksena oli ollut lunastaa koko Intiönkangas Kajaanintielle asti, mutta tähän ei kaupunki suostunut.
Asuntotilanne parani ratkaisevasti vuosina 1953 - 1955, jolloin Intiönkankaan pohjoisrinteeseen rakennettiin neljä 24 perheen kerrostaloa. Kasarmialueen ja Tuiran heikkokuntoisimmista asuinparakeista voitiin luopua; viimeiset poistuivat käytöstä vuonna 1958, jolloin valmistui kaksi uutta kerrostaloa. Vuonna 1954 sai prikaati uuden 1000 miehen ruokalan, joka ei ollut riittävä, mutta monin verroin parempi kuin siihen astinen tarkk'ampujapataljoonan ruokala (eli myöhemmin Paavonsalina tunnettu tila). Seuraavana vuonna valmistui uusi hevostalli, vuonna 1956 keskusvarasto ja 1957 uusi ajanmukainen sotilaskoti. Prikaatin tilanne oli varsin tyydyttävä.
Rakennustyöt oli vuonna 1949 aloitettu hyvin löysin perustein. Jatkorahoitus oli epäselvä; sehän oli riippuvainen vuosittaisesta työttömyydestä eikä varuskunnan tarpeista. Tarvetta ei myöskään tunnettu, koska joukkojen sijoitussuunnitelma puuttui. Jotta kasarmialueesta ei tulisi vuosien mittaan täysin muotopuoli, annettiin arkkitehtiylioppilas Vilho Nokolle tehtäväksi laatia kasarmialuetta varten asemakaava. Vaikka työ tehtiin tuntematta resursseja ja lopullista tilantarvetta, pystyttiin kasarmialueen laajennus sittemmin toteuttamaan lähes muutoksitta. Vuosi 1952 oli myös sikäli merkittävä, että kaksi vuotta aiemmin asetettu joukkojen sijoitustoimikunta teki ehdotuksen, jonka mukaan Ouluun tulisi sijoittaa jalkaväkiprikaati sekä tykistörykmentti, joka majoitettaisiin kaupungin ulkopuolelle rakennettavalle kasarmialueelle.
Seuraavien kolmen vuoden aikana puolustusvoimien majoitustoimikunnassa käsiteltiin monesti Oulun varuskunnan asioita; myös vuoden 1952 päätöstä oli jouduttu tarkistamaan. Harjoitusmaastot olivat vähentyneet sen jälkeen, kun Typpi Oy:n (Kemiran -Arizona chemicalsin Oulun tehtaat) teollisuuslaitos oli valmistunut. Käytössä olivat enää vain Oulujoen eteläpuolella olevat Kontinkankaan, Pikkukankaan ja hiihtomajan maastot, ja Hiukkavaaraa käytettiin vuosi vuodelta yhä enemmän. Oli nähtävissä, ettei jalkaväellä olisi tulevaisuudessa toimintaedellytyksiä Oulun kasarmialueella varsinkaan kaupungin yhä kasvaessa ja suunnitteilla olleen Pohjantien valmistuttua. Oli luovuttava perinteellisestä ajatuksesta, että vanhoilla tarkk'ampujakasarmeilla olisi jalkaväkeä. Tehtiin uusi päätös, jonka mukaan prikaati siirrettäisiin Hiukkavaaraan harjoitusmaastojen äärelle ja tykistörykmentti sijoitettaisiin Ouluun, koska se moottoroituna pystyisi paremmin siirtymään harjoituspaikoille.
Päätös oli kokonaisuutena oikeaan osunut, mutta rakennussuunnitelmia toteutettiin alkuperäisessä muodossaan, ja tästä koitui prikaatille vuosikymmeniksi vaikeuksia. Kasarmialue oli mitoitettu tykistörykmenttiä varten, joten tilat eivät riittäneet huomattavasti suuremmalle prikaatille. Hiukkavaaran kasarmialueelle siirrettiin joukkoyksiköitä seuraavasti:
Sivua päivitetty 12.03.2008