Pohjan Prikaati  | Perinnejoukot  | taistelujen tie | Pohjan Prikaatin Kilta | Linkit

Pohjanmaan rykmentti

Aika ennen 30-vuotista sotaa

Suomen Maarykmentti | liput | univormut | aseet30-vuotisessa sodassa

---------------------------- TEKEILLÄ -----------------------------------

Maakunnalliset rykmentit | Pohjanmaan rykmentin perustaminen | 1626 | 1627 | 1628 | 1629

Maakunnalliset rykmentit

Sotalaitoksen kehittämistyö, joka oli ollut käynnissä koko Kustaa II Adolfin hallituskauden alkuajan saavutti vuonna 1626 merkittävän tavoitteen. Helmikuun 16. päivänä kuningas allekirjoitti Tallinnassa suunnitelman uudesta rykmenttijaosta, joka pysyi lähes muuttumattomana seuraavat 200 vuotta.

Suomessa perustettaisiin maakunnalliselta pohjalta kahdeksan noin 1000 miehen jalkaväkirykmenttiä; poikkeuksena tulisi olemaan vastikään Ruotsiin liitetty Käkisalmen lääni, joka asettaisi miehensä itärajan vartiointiin.

Rykmentti jakautui aikaisemmin Maarykmenttien organisaatiota noudattaen kahdeksaan komppaniaan, jotka ryhmitettiin kahdeksi taisteluyksiköksi - skvadroonaksi. Rykmentin hallinnollinen alue jakautui vastaavasti komppania-alueiksi, jotka muodostuivat kahdesta-kolmesta naapuripitäjästä tai niiden osista.

Rykmentin henkilöstön kokoonpano noudatti pääpiirtein vuosisadan vaihteen lippukunnissa noudatettuja linjoja, mutta nyt vakiintui lopullisesti selvä jako rykmentti- ja komppaniapäällystöön. Rykmenttipäällystössä oli henkilöstöä joukon itsenäistä toimintaa varten, ja se jakautui nelimiehisiin toimialaryhmiin seuraavasti:

Rykmenttipäällystöön kuului lisäksi rykmentin kirjuri, joka pikemminkin oli intendentti ja josta ajoittain käytettiin nimitystä muonamestari. Oikeudenhoitohenkilöstö oli erittäin runsas. Edellä mainittujen profossien lisäksi oli rykmentissä oikeudenkäyntivääpeli ja ajoittain oikeudenkäyntikirjuri. Vuonna 1627 oli rykmentissä lisäksi tukkimestari apulaisineen sekä teloittaja. Komppaniapäällystössä saattoi olla suuriakin vaihteluja olosuhteiden mukaan.

Rykmentin perustaminen Pohjanmaalle - Pohjanmaan rykmentti

Monet eri seikat tekivät suhteellisen helpoksi sen rykmentin muodostamisen, jonka täydennysalueena oli Pohjanmaa.  Se oli hallinnollisesti yhtenäinen, asukasluku oli noin 50000 henkeä, joten rykmenttiin tarvittiin 4% miespuolisesta väestöstä. Tämä kohtuullinen suhde kuitenkin järkkyi seuraavien vuosikymmenien sotien aikana.

Rykmentin perustamismahdollisuuksia paransi merkittävästi se, että maakunta oli ennen kokonaisena kuulunut Suomen Maarykmentin täydennysalueeseen, joten uuteen rykmenttiin saattoi jäädä entisestä rykmentistä melkoisen luja kaaderi vanhaa päällystöä ja miehistöä. Rykmenttiin tuleva vanha ja uusi väki oli kuitenkin niin hajallaan , että sitä ei voitu äkkiä saada koolle. Uutta rykmenttiä ruvettiin perustamaan heti keväällä suorittamalla koko maakunnassa väenottoja, joilla koottiin lähes kolmas osa tulevasta vahvuudesta. Komppanioiden muodostaminen oli kuitenkin pulmallista, koska Baltiassa taistelleet komppaniat palasivat eri aikoihin, ja pitkän sodan aikana niitä oli täydennetty pitäjäjaotuksesta poiketen. Niinpä - komppanian palatessa Pohjanmaalle - miehet jouduttiin ensin ohjaamaan omiin pitäjiinsä ja vasta tämän jälkeen voitiin perustaa uusi yksikkö vanhoista ja vasta palvelukseen otetuista miehistä. Rykmentin alueen pituus oli noin 500 kilometriä, joten vei pitkälle kesään, ennen kuin uudelleen järjestely oli toteutettu. Kun rykmentti heinäkuun puolessavälissä oli koottu, niin  sen vahvuus oli 1092 miestä (760 veteraania ja 332 alokasta). Virallisesti sen nimi oli aluksi Kuninkaallinen Pohjanmaan Jalkaväkirykmentti, Kungliga Österbottens regemente till Foth.

Uuden rykmentin varsinaisena kaaderina tuli olemaan Kristoffer Assersson Mannersköldin entisen kenttärykmentin päällystö. Jos Mannersköld edelleen olisi voinut pysyä entisessä tehtävässään, olisi entisen kenttärykmentin jatkuminen ollut vielä selvempi. Nähtävästi Mannersköld kuitenkin everstiluutnanttinsa Antoni Jürgenreichin kanssa joko itse halusi palvella Liivinmaalla tai sitten Kustaa II Adolf harkitsi heidän parhaiten sopivan Liivinmaalle, koskapa heidät siirrettiin Turun seudun miehistöstä kokoonpantuun rykmenttiin, joka oli suunniteltu kuljetettavaksi Liivinmaalle. Lopuista Mannersköldin entisen kenttärykmentin komppanianpäälliköistä siirrettiin pois ainoastaan Reinhold Metstake, joten jäljelle jäi viisi vanhaa komppanianpäällikköä. Siirrettyjen tilalle määrätyt olivat kaikki kokeneita upseereita.

Rykmentti jakautui aikaisemmin Maarykmenttien organisaatiota noudattaen kahdeksaan komppaniaan, jotka ryhmitettiin kahdeksi taisteluyksiköksi - skvadroonaksi. Rykmentin hallinnollinen alue jakautui vastaavasti komppania-alueiksi, jotka muodostuivat kahdesta-kolmesta naapuripitäjästä tai niiden osista. Tasauspitäjinä näyttävät olleen Vähäkyrö ja Lohtaja. Jako oli edullinen miesten yhteenkuuluvuuden tunteen takia sekä siksi, että kaksikielisessä maakunnassa voitiin perustaa komppaniat lähes kielirajoja myöten.

Rykmentin ensimmäiseksi komentajaksi määrättiin 31-vuotias baltti Alexander von Essen, jonka mukaan rykmenttiä vanhan tavan mukaisesti kutsuttiin. Alexander von Essen sai Mannersköldin entisestä komppaniasta kaikkiaan 70 miestä. Joakim Schultz oli jo edellisenä vuonna ollut ylimääräisen komppaniansa kanssa von Essenin tai Wrangelin rykmenttien mukana, mutta entisestä miehistöstä hänelle ei nyt näytä jääneen enempää kuin kymmenkunta miestä. Kolmas uusi tulokas oli Johan Lichton, joka tätä ennen oli palvellut Klaus Larssonin seuraajana Inkerissä olleen varuskuntakomppanianpäällikkönä. Kustaa II Adolf oli itse suunnitellut rykmentin päällystön tällaiseksi ja järjestelyssä hänen suunnitelmansa toteutettiin muutoksitta. Komppaniaupseereista Kustaa II Adolf ei ollut antanut mitään erikoisia määräyksiä, joten niiden sijoittaminen ja palvelukseen ottaminen jäi Hornin harkintaan.

Pohjanmaan jalkaväkirykmentti oli ensimmäisen kerran koossa heinäkuun 27. päivänä Turussa valmiina lähtemään Preussiin yhdessä Arvid Hornin rykmentin ja ratsuväen kanssa. Rykmentin rivivahvuus oli 1123 miestä, kun 80 miestä oli jostakin syystä jätetty kotiin. Joukkojen varustus oli erittäin heikko, aseistuksessa ja vaatetuksessa oli puutteita ja osa materiaalista oli siinä kunnossa, ettei sitä voitu jakaa. Heinäkuun lopulla tuli Tukholmasta monien pyyntöjen jälkeen lähetys, joka jonkin verran paransi tilannetta: 1400 metriä kangasta, 500 muskettia, 2000 keihästä, 1000 miekkaa, ratsuväen aseita, 24 lippua ja viisi ratsuväen standaaria.

Pohjanmaan rykmentin ensimmäinen sotaretki

Vuonna 1626 avasi Kustaa II Adolf Preussissa uuden rintaman Puolaa vastaan tarkoituksenaan katkaista vastustajansa elintärkeät yhteydet Itämereen. Tuohon aikaan kuului Länsi-Preussi maakuntana Puolaan ja Itä-Preussin hallitsija oli Puolan vasalli.

Kustaa II Adolf nousi maihin Pillaussa heinäkuun 25. päivänä, ja hänen 11500 miehen vahvuinen etujoukkonsa valtasi melkein taisteluitta elokuun puoleen väliin mennessä tukialueen suunniteltuja operaatioita varten. Miehitysjoukoiksi sitoutui lähes puolet voimista, joten kuninkaan oli odotettava Pillaussa syyskuun alkuun asti päävoimien, muun muassa suomalaisten, saapumista. Puola keskitti tänä aikana joukkoja ruotsalaisten tukialueen ympärille, ja syntynyt asetelma säilyi lähes sellaisenaan kolme vuotta kestäneen sotaretken aikana. Lännessä oli passiivisena uhkana voimakkaasti linnoitettu Danzigin kaupunki ja etelässä Veikselin suunnassa Puolan pääarmeija. Kaakossa oli puolalainen ratsuväki, mikä varsinkin talvikausina hävitti maaseutua miehittäjän varuskuntien välisillä alueilla.

Pohjanmaan jalkaväkirykmentti saapui elokuun 26. päivänä meritse Pillaun satamaan, josta se marssi Dirschaun kaupunkiin. Täältä rykmentti osallistui syyskuun aikana kahteen taisteluun Mewen kaupungin liepeillä, mutta kummastakin puuttuvat yksityiskohtaiset tiedot rykmentin osuudesta.

Kuningas Sigismund III ryhtyi syyskuun 9. päivänä päävoimillaan piirittämään Meweä, jota puolusti komppania ruotsalaisia. Kustaa II Adolf ei vielä pystynyt avoimeen taisteluun, sillä osa pääjoukoista oli vielä saapumatta ja osalla joukoista oli varmistettava Danzigin suuntaan. Kuningas päätti helpottaa piiritettyjen asemaa suorittamalla väkivaltaisen tiedustelun, jolla samalla selvitettäisiin toimintamahdollisuuksia alueella. Pohjanmaan ja Porin jalkaväkirykmentit, koko ratsuväki sekä osa tykistöä, lähtivät lähes taisteluryhmityksessä marssimaan 30 kilometriä etelämpänä olevaan Falkenaun kaupunkiin, jonne saapuivat 19. päivän iltana. Seuraavana päivänä käytiin yli 5 tuntia kestävä taistelu ylivoimaisia puolalaisia vastaan Kesselhofin ja Warmhofin tienoilla ja yhteenotto päättyi kummankin osapuolen vetäytymiseen taistelukentältä. Pohjalaiset selviytyivät tulikasteestaan vähin tappioin; vain von Falkenbergin komppaniasta haavoittui kymmenen miestä.

Syyskuun 21. päivänä käytiin samoilla  alueilla uusi taistelu, jossa puolalaiset pakotettiin vetäytymään ja Mewe pysyi ruotsalaisilla. Taistelut olivat osoittaneet uuden organisaation ja omaksutun taktiikan käyttökelpoisuuden; muun muassa jalkaväen tuli oli tehokasta. Eräässä tapauksessa olivat muskettimiehet pelkällä tulellaan torjuneet ratsuväkihyökkäyksen, mikä siihen aikaan oli harvinaista.

Syys-lokakuun vaihteessa sijoitettiin Pohjanmaan jalkaväkirykmentti talvileiriin Grosser Werdeniin, mutta puolalaisen ratsuväen aloitettua hävitysretkiään vedettiin koko armeija linnoitettuihin kaupunkeihin, muun muassa pohjalaiset Marienburgiin. Ahtaissa majoitustiloissa alkoivat kulkutaudit vaivata joukkoja. Aluksi pohjalaiset välttyivät näiltä ja Pohjanmaan jalkaväkirykmentti oli vuoden lopussa niitä harvoja rykmenttejä, jotka olisivat kyenneet liikkuviin operaatioihin. Keväällä tilanne kuitenkin paheni, ja kesäkuun 1. päivään mennessä olivat rykmentin kokonaistappiot 249 miestä; näistä valtaosa tauteihin menehtyneitä.

Kesän 1627 sotatoimien alkaessa olivat puolalaiset selvästi edullisemmissa asemissa; muun muassa Danzigin joukot olivat rakentaneet Käsemarkiin Veikselin länsirannalle kaksi skanssia, joista pystyivät tulittamaan tykeillä ruotsalaisten avainasemaa Danziger Hauptia.

Toukokuun 7. päivänä saapui kuningas Preussiin mukanaan kuusi rykmenttiä, jolloin armeijan vahvuus nousi 21000 mieheen; näistä sitoutui kuitenkin 8500 miestä varuskuntajoukoiksi. Pohjanmaan jalkaväkirykmentti liittyi kenttäarmeijaan Dirschaussa , mutta sen osallistumisista taisteluihin on hyvin vähän tietoja.

Pitääkseen Puolan pääarmeijan ja Danzigin varuskunnan erillään päätti kuningas eliminoida Käsemarkin skanssit. Ensimmäinen yritys tapahtui toukokuun lopulla ylimenohyökkäyksenä, ja on mahdollista, että pohjalaiset osallistuivat tähän yritykseen.

Kuukautta myöhemmin yritys uusittiin, ja siihen osallistui lähes puolet kenttäarmeijasta. Heinäkuun 2. päivänä lähtivät joukot Dirschausta marssimaan Veikselin länsirantaa pohjoiseen ja saapuivat illalla eteläisen skanssin eteen, jota puolusti noin 400 miestä. Seuraavana päivänä aloitettiin tykistövalmistelu, ja 4.7. jättivät pohjoisen skanssin puolustajat yllättäen asemansa. Kaksi rykmenttiä (toisena pohjalaiset) lähetettiin takaa-ajoon, jossa puolalaiset menettivät lukuisten miesten lisäksi koko tykistönsä ja ampumatarvikkeita. Samanaikaisesti valtasi pääjoukko eteläisen skanssin rynnäköllä. Takaa-ajo oli kuitenkin keskeytettävä, sillä taistelun aikana oli Puolan pääarmeija vallannut Mewen ja lähestyi Dirschauta. Tämän kaupungin lähistöllä käytiin elokuun 7. - 8. päivinä kesän viimeinen ja ratkaisematon taistelu.

Rykmentti oli alkukesän aikana menettänyt noin 155 miestä, mutta elokuussa tullut täydennys nosti miesmäärän lähes määrävahvuuteen. Väenotto oli suoritettu alkukeväästä ja saatu päätökseen huhtikuun loppuun mennessä. Suomessa palvelukseen otetuista 3500 miehestä määrättiin pääosa Liivinmaan armeijaan ja vain pohjalaiset Preussiin.

Väenotossa tapahtui tänä vuonna eräitä muutoksia. "Savunihdeistä" siirryttiin takaisin alueen miesmäärään perustuvaan luettelointiin, ja miesten tuli olla 15 -30 vuotiaita. Jotta taloja ei autioituisi, oli isäntien sijasta mieluummin otettava talollisten poikia ja renkejä. Tästä lähtien tuli väenotto koskemaan myös aateliston alaisia talonpoikia sekä kaikkia niitä, joilla ei ollut vakinaista asuntoa. Pohjanmaalla ei näköjään päästy suunniteltuun 520 miehen täydennykseen, sillä rykmentille kyettiin toimittamaan vain 437 miestä.

Pohjanmaan jalkaväkirykmentti asettui tänä vuonna varhain talvileiriin. Elokuun alussa - siis kesän viimeisen taistelun aikana - oli rykmentti varuskuntajoukkona Danziger Hauptissa, elokuun puolivälissä tämän eteläpuolella olevassa Höfftissä ja syyskuun alussa Pillaussa. Täältä se siirtyi vuodenvaihteen jälkeen Braunsbergiin. Maaliskuussa oli vahvuus 950 miehen paikkeilla, ja koska rykmentti ei syksyllä eikä talvella osallistunut taisteluihin, täytyy yli 250 miehen vähennyksen johtua kulkutaudeista.

Rykmentin aseistuksesta on säilynyt tietoja elokuulta 1627, ja oheisen taulukon lukujen perusteella voidaan tehdä eräitä johtopäätöksiä yksikköjen kokoonpanoista. Komppanioissa oli keihäsmiesten määrä vakio, 54 miestä, mikä helpotti ryhmittymistä säännöllisiin muotoihin. Muskettimiehiä oli komppanioissa joko 42 tai 72 miestä, mikä merkitsee tuliaseiden huomattavaa kasvua kuudessa vuodessa. Taulukosta huomaamme myös, että jokaiselle miehelle kuului miekka ja keihäsmiehille haarniska.

Syksyllä 1627 johti tilanne Keski-Euroopassa päätöksiin, joilla tuli olemaan kauaskantoiset vaikutukset Ruotsi-Suomessa. Jo kymmenen vuotta käynnissä ollut 30-vuotinen sota oli edennyt niin pitkälle, että keisarillisilla oli hallussaan Pohjois-Saksan rannikkokaupungit sekä Jyllanti. Ruotsin valtiopäivillä päätettiin siirtää sota mantereelle ennen kuin keisarilliset saisivat liian lujan otteen Itämeren rannikosta. Armeijan vahvuutta ryhdyttiin nostamaan niin, että Preussissa, Liivinmaalla ja Etelä-Ruotsissa Tanskan rajalla tulisi olemaan yhteensä 50000 miestä.

Huhtikuussa 1628 päätti Kustaa II Adolf, että Puolan sotaa oli jatkettava sekä Preussissa että Liivinmaalla ja, mikäli mahdollista, saatava sota pikaisesti päätökseen. Pohjanmaan jalkaväkirykmentti kuului koko kesäsotaretken ajan kenttäarmeijaan, joten on mahdollista seurata sen toimintaa yli 700 kilometrin sotaliikkeiden aikana eri puolilla Preussia.

Komppanianpäällikkö Luutnantti Vänrikki
Eversti Alexander von Essen Henrik Ledebuhr Fromholt von Rosen
Majuri Nils Larsson Henrik Stammer Johan Plöger
Majoitusmestari Anders Persson Utter Jöns Ollinpoika Joakim Höfring
Kapteeni Norman Sutther Grels Tomasson Hans von Horn
Kapteeni Johan Lichton Valentin Meijer William Lichton
Kapteeni Joakim Schultz (matkustanut Ruotsiin) Gert Schrowe
Kapteeni Patrik Hijm Hans Nilsson Thomas Hijm
Kapteeni Casper Coskel Wadsten Johansson Pentti Hinderinpoika

Taulukko: Huhti- ja toukokuulta 1628 peräisin olevien tietojen mukaan rykmentin varsinainen upseeristo

Touko-kesäkuun vaihteessa koottiin noin 11000 miehen vahvuinen kenttäarmeija Marienburgiin, minkä jälkeen se yritti päästä taistelukosketukseen Puolan pääarmeijan kanssa marssimalla Dirschauhin, Bönhofiin (vastapäätä Meweä) ja takaisin Dirschauhin.

Kesäkuun lopulla sai rykmentti erillistehtävän. Kuningas toimeenpani pitkään salaisesti suunnitellun operaation, jonka tarkoituksena oli ahdistaa Weichselmündessä saarroksissa ollutta Danzigin ja Puolan laivastoa. Kuninkaan henkilökohtaisessa johdossa lähti 23.6. liikkeelle osasto, johon kuului Pohjanmaan jalkaväkirykmentti, kahdeksan komppaniaa ratsuväkeä, joitakin pieniä nahkatykkejä, kaksi raskaampaa tykkiä sekä kaksi vankkureilla liikkuvaa pientä purtta. Osasto tunkeutui Veikselin suulle suoalueen läpi, jota siihen saakka oli pidetty kulkukelvottomana, ja avasi heti perille päästyään tuhoisan tulen kohti laivoja. Lippulaiva Tiger räjähti, muutamat syttyivät palamaan ja jotkut ajoivat karille, jolloin miehistö poistui niistä. Vain pari alusta pääsi sisäsataman suojaan. Puolalaiset puolustautuivat suuntaamalla hyökkääjiin tykkitulen Danzigin ja Weichelmünden linnoituksista sekä laivoilta, jolloin 13 pohjalaista kaatui, joukossa komppanian päällikkö kapteeni Patrik Hume.

Weichselmünden taistelun katkaisi rankkasade, josta kehittyi pahin miesmuistiin ja joka tyrehdytti sotatoimet yli kuukauden ajaksi. Veiksel tulvi yli äyräitten, vesimassat hävittivät siltoja, ja tiet tulivat kulkukelvottomiksi. Heinä-elokuun vaihteessa pakottivat tulvat siirtämään osan kenttäarmeijasta, pohjalaiset mukaanlukien, Dirschausta pohjoiseen Gemlitziin ja edelleen Grebiniin.

Sateiden päätyttyä elokuun alkupäivinä lähti Kustaa II Adolf  liikkeelle kenttäarmeijallaan kohti Veikselin yläjuoksulla olevaa Graudenzia. Puolalaiset ehtivät kuitenkin jo elokuun 12. päivänä kaupunkiin, jonka pohjoispuolella asettuivat erittäin edullisiin puolustusasemiin. Noin kuukauden ajan olivat armeijat toimettomina vastakkain Veikselin  kummallakin puolen, ja tänä aikana yritettiin saada puolalaiset liikkeelle hyökkäämällä sekä Meween että Neuenburgiin.

Neuenburgin kaupungin valtasivat kenraalimajuri Frans Bernhard von Thurnin johtamat noin 1000 muskettimiestä, jotka oli koottu eri rykmenteistä. Koska kaupungin kohdalla ei ollut siltaa, sai Pohjanmaan jalkaväkirykmentin eskadroona tehtäväkseen valmistaa 80 tukkilauttaa Veikselin ylitystä varten. Ylimenovalmistelut saatiin päätökseen syyskuun 4. päivänä, ja hyökkäys tapahtui seuraavana yönä. Yritys oli epäonnistua, sillä aluksi pääsi vain 200 miestä kaupungin kohdalla rantaan, mutta ripeän toiminnan ansiosta nämä valtasivat kaupungin lyhyen taistelun jälkeen. Päätarkoitus jäi kuitenkin saavuttamatta, Puolan armeijaa ei saatu houkuteltua - edes osin - pois Graudenzin asemista.

Ruotsin armeijassa oli ylläpidetty ankaraa kuria ja jatkuvasti tähdennettiin kunnollista suhtautumista siviiliväestöön. Neuenburgin taistelussa pääsi tilanne kuitenkin ryöstäytymään johtajien käsistä. Munkit ja ylhäisön palvelijat tapettiin, ja muilta ryöstettiin omaisuus jopa vaatteita myöten sukupuoleen tai ikään katsomatta. Luostarien rikkaudet varastettiin tai hävitettiin. Kerrotaan, että upseerit häpesivät alaistensa riehumista. Kaupunkiin sijoitettiin varuskuntajoukoksi porilainen eskadroona sekä kaksi komppaniaa Nils Larssonin eskadroonasta syyskuun 12. päivään saakka, jolloin nämä kutsuttiin takaisin rykmentteihinsä.

Todettuaan, etteivät puolalaiset antaudu taisteluun lähti Kustaa II Adolf syyskuun 19. päivänä liikkeelle itään laajentaakseen tukialuettaan sekä parantaakseen muonitusmahdollisuuksia seuraavaksi talveksi. Strasburg vallattiin syyskuun 25. päivänä, mutta matkan edistyessä vaikeutui huoltotilanne. Puolalainen ratsuväki oli hävittänyt aluetta ja ryhtyi ahdistamaan armeijan huoltokuljetuksia. Viiden päivän kuluttua lähti Kustaa II Adolf  armeijoineen marssimaan pohjoiseen kohti rannikkoa. Deutsch-Eylayssa jätettiin pohjalaiset ja eräs ruotsalainen rykmentti jälkijoukoksi  suojaamaan marssia, ja lokakuun lopulla pääsivät pohjalaiset talvileiriin Braunsbergiin. Sotaretki oli ollut rykmentille raskas; vajaan neljän kuukauden aikana oli menetetty 26% vahvuudesta, vaikka taisteluja oli käyty vain muutamia.

Pohjanmaan jalkaväkirykmentti oli viimeisen sotavuoden varuskuntajoukkona tukialueen itäosassa. Talvikautena 1628 - 1629 oli Braunsberg rykmentin pääsijoituspaikkana ja neljä komppaniaa oli sijoitettu lähikaupunkeihin seuraavasti:

Talven mittaan rupesi joukoissa esiintymään kurittomuutta, mikä oli jo ymmärrettävää. Eräät joukot muun muassa suomalainen jalkaväki, olivat olleet keskeytyksettä mukana sodan alusta alkaen, ja menossa oli kolmas sotatalvi. Järjestyksen ylläpitämiseksi jouduttiin turvautumaan kuolemantuomioihin, mutta Ruotsin armeijassa näitä edelsi aina oikeudenkäynti. Esimiehet joutuivat myös vastuuseen alaistensa edesottamuksista, ja muun muassa Norman Sutherr tuomittiin helmikuussa sakkoihin sekä korvaamaan omista varoistaan tuhon, mikä oli aiheutettu Tolkemitin pappilassa.

Helmikuussa 1628 osallistui 300 miestä Pohjanmaan jalkaväkirykmentistä Herman Wrangelin talvisotaretkeen, jonka eräänä tarkoituksena oli Strasburgin varuskunnan tukeminen. Nämä pohjalaiset osallistuivat 2.2. Guttovan lähellä olevaan Branitzan taisteluun, jonka mahdollistamiseksi olivat päivää aikaisemmin rakentaneet sillan Branitza-joen yli. Neljä päivää myöhemmin tapahtui  Thornin kaupungin epäonnistunut valtausyritys. Wrangelin lähtiessä paluumatkalle 7.2. jätettiin 144 pohjalaista joksikin aikaa Strasburgin varuskunnan vahvennukseksi.

Toukokuussa sai rykmentti tehtäväkseen tukialueen koillissuunnan varmistamisen, ja tämä tehtävä säilyi sodan loppuun asti. Kuun alussa määrättiin majuri Nils Larsson Pillaun komendantiksi, käytössään neljä, myöhemmin viisi komppaniaa. Kuun lopussa irrotettiin rykmentin loppuosakin entisistä varuskunnistaan, ja silloin laajennettiin Pillaun tärkeän sataman puolustusaluetta miehittämällä Fischausenin ja Lochstädtin kaupungit. Näihin asettui kolme komppaniaa (henkikomppania, Axel Lillien ja Casper Koskullin komppaniat) rykmentin komentajan johdolla varmistustehtäviin ja linnoitustöihin.

Rykmentti oli pitkään säilynyt taudeilta, mutta elokuun alussa iski Pillaun varuskuntaan rutto, joka vei lyhyessä ajassa 137 miestä. Majuri Nils Larsson menehtyi, ja uudeksi komendantiksi määrättiin majoitusmestari Anders Persson. Pahimpaan aikaan saapui Pohjanmaalta 396 alokasta, jotka yritettiin varjella tartunnalta sijoittamalla heidät Lochstädtiin ja Fischauseniin. Yritys ei kuitenkaan onnistunut, sillä kun miehet lokakuussa jaettiin komppanioihin, oli jäljellä enää 253 miestä.

Puolan sota päättyi 16.9.1629 solmittuun Altmarkin aseleposopimukseen. Joukkojen kotiuttaminen vei aikansa, ja vasta marras-joulukuun vaihteessa lähtivät pohjalaiset kahtena kuljetuksena Turkuun rykmentin vanhimman upseerin Anders Persson Utterin johdolla. Rykmentin komentaja eversti Alexander von Essen jäi Fischauseniin, ja hänestä tuli myöhemmin erään värvätyn rykmentin komentaja. Virallisesti Alexander von Essen oli Pohjanmaan jalkaväkirykmentin komentajana 30.7.1631 saakka.

Pohjanmaan miespuolinen väestö oli kolmen vuoden aikana menettänyt sodan takia noin 6% vahvuudestaan. Rykmentin vahvuus Preussiin saapuessa oli 1005 miestä, ja sodan aikana tuli täydennyksenä 1137 miestä, siis määrävahvuisen rykmentin verran. Vuonna 1630, uusittaessa Suomessa rykmentin luetteloja, oli jäljellä vain 457 miestä; menehtyneitä oli siis 1685. "Rullassa", joka sisältää miehistötiedot vuodesta 1626 alkaen on miesten nimien perään satoja kertoja merkitty seuraavat kuolinpaikat: Pillau, Fischausen, Danziger Haupt, Marienwerder, Frauenburg, Wormditt, Marienburg, Braunsberg ja Werder.

Lähdeluettelo:

  1. Roudasmaa, Stig: Pohjan Prikaatin historia 1626 - 1983
  2. Petander C-B, J. Anteckningar om österbottniskt fotfolk 1625 - 1629, Österbotten 1966, Vaasa 1966
  3. Petander C-B, J. Kungliga Österbottens infanteriregemente i trettioåriga kriget, Österbotten 1967, Vaasa 1967
  4. Korhonen, Arvi: Hakkapeliittain historia II
  5. Luukko, Armas: Etelä-Pohjanmaan historia III
  6. Generalstaben: Sveriges krig 1611-1632 osa 2 sekä liiteosa 1
  7. Mankell, Julius: Anteckningar rörande Finska arméens och Finlands krigshistoria,  första delen, Stockholm 1870

Sivua päivitetty 27.03.2008

pekka.hiitola@elisanet.fi