Pohjan Prikaati | Perinnejoukot | taistelujen tie | Pohjan Prikaatin Kilta | Linkit
Aika ennen 30-vuotista sotaa| liput | univormut | aseet | Kaarle X Kustaan aikana
Samanaikaisesti, kun Ruotsi oli käynyt sotaa Puolaa vastaan Preussissa, oli Saksassa vuodesta 1618 alkaen käyty laajaksi paisunutta sotaa. Katoliset olivat voitolla, ja lyötyään Tanskan vuonna 1626 ryhtyivät suunnittelemaan valta-asemansa levittämistä Itämerelle. Kustaa II Adolf oli vuonna 1628 vaikuttanut tapahtumiin lähettämällä apuvoimia keisarillisten piirittämälle Stralsundille, mutta vasta aselepo Puolan kanssa antoi hänelle mahdollisuuden ryhtyä todellisiin vastatoimiin. Näistä tulikin arvaamattoman laajat ja pitkäaikaiset, sillä seuraavan 19 vuoden aikana kävi valtakunta sotaa koko Saksan alueella. Ensimmäiset ruotsalaiset joukot lähtivät sotaan toukokuussa 1630 ja ensimmäiset suomalaiset - Porin ja Savon jalkaväkirykmentit sekä muutamia ratsuväen komppanioita - kahta kuukautta myöhemmin. Pohjanmaan jalkaväkirykmentti sai tiedon tulevasta lähdöstään maaliskuussa 1631.
Rykmentti joutui heti alkuun poikkeukselliseen asemaan sikäli, että se oli syrjässä suurista tapahtumista ja pitkiä aikoja hajotettuna moneen osaan. Täydennyksessä oli lisäksi siirrytty uuteen menetelmään. Vuosittaista täydennysmiehistöä ei enää tullut kesäisin, vaan Pohjanmaalla muodostettiin uusia komppanioita alokkaista. Näin pääsi rykmentin taisteluvahvuus joitakin kertoja pienenemään lähes alle toimintakyvyn rajan.
Preussin sotaretken jälkeen oli rykmentti ollut kotona puolitoista vuotta ja aika oli käytetty sen täydentämiseksi uudestaan sotakelpoiseksi. Rykmentissä oli - päällystö mukaan lukien - vain 457 miestä ja vuosina 1629 - 1631 toimeenpannuilla väenotoilla saatiin se lähes määrävahvuiseksi eli 1055 miehiseksi. Aseistuksen puute oli huutava, ja se korjautui lopullisesti vasta Ruotsissa rykmentin ollessa matkalla Saksaan. Keihäitä ja haarniskoja ei ollut ollenkaan, musketteja riitti vain kolmasosalle ampujista ja kypäriä joka kymmenennelle miehelle. Miekkoja oli sentään runsaammin, peräti 17%:lle miehistä. Puute johtui suurelta osalta siitä, että rykmentistä oli vain puolet jäljellä sen palatessa Pohjanmaalle. Ilmeisesti koko keihäsmiesaseistus oli luovutettu Preussiin jääville varuskuntajoukoille.
Pohjanmaan rykmentin päällystössä tapahtui lukuisia muutoksia. Uudeksi rykmentinkomentajaksi määrättiin 26-vuotias eversti Hans Kyle 1.8.1631 alkaen, siis rykmentin ollessa jo Saksassa. Kapteeni Anders Persson Utter ylennettiin everstiluutnantiksi, ja uudeksi majuriksi siirrettiin Lydert Henriksson Reuter. Vanhoista komppanian päälliköistä jäivät rykmenttiin vain majoitusmestari Hinrich von Stammer ja kapteeni Norman Sutherr.
Pohjanmaan jalkaväkirykmentti koottiin runsaassa kuukaudessa, ja jo huhtikuussa se oli lähtövalmiina Turussa, mutta merikuljetus viivästyi niin, että rykmentti saapui vasta kesäkuun lopussa Tukholmaan. Täällä rykmentti varustettiin ja aseistettiin erittäin huolellisesti ja nopeasti, sillä sen tuli saattaa kuningatar Saksaan vielä saman kuukauden aikana. Odotettuaan Stralsundissa ja Greifswaldissa toista kuukautta rykmentti alistettiin syyskuussa Åke Tottin Alasaksin armeijakunnalle, jonka tehtävänä oli puhdistaa Mecklenburgin herttuakunta. Syksyn kuluessa osallistuivat pohjalaiset armeijakunnan mukana Rostockin ja Wismarin piirityksiin.
Vahvasti linnoitettua Rostockia piiritettiin noin kuukausi, ja se antautui suuremmitta taisteluitta lokakuun 6. päivänä todettuaan, etteivät keisarilliset kyenneet lähettämään apujoukkoja Breitenfeldissä kärsityn tappion jälkeen. Wismaria oli saarrettu vähäisin voimin kesästä lähtien, ja lokakuun 11. päivän jälkeen lisättiin joukkoja Rostockista vapautuneilla rykmenteillä. Voimat eivät riittäneet tämän vahvasti linnoitetun kaupungin valtaamiseen eikä liioin säännönmukaiseen piiritykseen. Näin ollen tyydyttiin edelleen saarrostukseen, jossa joukot olivat leireissä kaupungin ympärillä. Joukot joutuivat suuriin vaikeuksiin marras- ja joulukuussa, jolloin muonitus-, varustus- ja ampumatarviketilanne heikkeni ratkaisevasti. Erityisen vaikeata oli pohjalaisilla ja länsi-götanmaalaisilla, jotka joutuivat viettämään alkutalven kaupungin pohjoispuolisella suoalueella. Näissä joukoissa oli suuri puute muun muassa kengistä ja sukista.
Wismar antautui tammikuun 7. päivänä samasta syystä kuin Rostock. Kaupunkiin sekä sen ulkopuolella oleville Walfischin ja Poelin saarille sijoitettiin varuskuntajoukoiksi Pohjanmaan jalkaväkirykmentti sekä eräs Länsi-Götanmaan rykmentti. Kaupungista tuli pohjalaisille hyvin tuttu, sillä rykmentti tai sen osia oli siellä yhtäjaksoisesti vuoteen 1635 saakka. Lisäksi jonkin verran joukkoja Warnemundessa ja Butzovissa.
Monivuotisesta varuskuntapalveluksesta johtui, ettei rykmentti osallistunut Kustaa II Adolfin laajaan sotaretkeen Etelä-Saksaan, Reininmaahan ja Baijeriin. Tämä ei merkinnyt sitä, että rykmentti olisi säästynyt tappioilta. Toukokuuhun 1634 mennessä oli tauteihin menehtynyt lähes puolet miehistä, ja jo edellisenä vuonna oli jouduttu lakkauttamaan kolme komppaniaa. Vuonna 1635 lakkautettiin vielä kaksi komppaniaa, minkä jälkeen Saksassa oli enää noin 450 miestä. Rykmentin miehistötilanne oli tänä aikana muuttunut täysin nurinkuriseksi, koska jatkuvissa väenotoissa otettuja miehiä ei lähetetty Saksaan. Pohjanmaalla oli yli 950 miestä - siis 2/3 vahvuudesta - valmiiksi muodostettuna komppanioiksi.
Vuonna 1635 muuttui Ruotsin sotilaspoliittinen tilanne, kun Puolan kanssa solmittu aselepo kului umpeen ja Baltian varuskuntia oli pikaisesti vahvennettava. Eversti Hans Kyhle lähetettiin Pohjanmaalle järjestämään rykmentin kotona olevia yksiköitä eskadroonaksi, josta tuli viisikomppaniainen ja 768 miehen vahvuinen. Joukko saapui heinäkuun alkupäivinä Riikaan, mihin sen pääosat sijoitettiin varuskuntapalveluun. Runsaan vuoden kuluttua lokakuussa 1636 kotiutettiin eskadroona, ja silloin sen vahvuus oli enää 347 miestä. Seuraavana vuonna kotiutettiin myös Saksassa olleen eskadroonan rippeet, joten rykmentti oli ensimmäisen kerran viiteen vuoteen kokonaisuudessaan Pohjanmaalla.
Vaikka maakunnalliset rykmentit oli perustettu ja nimetty vuonna 1626, olivat ne kantaneet komentajansa nimeä vielä kahdeksan vuotta. Valtakunnankansleri Axel Oxenstjernan ehdotuksesta virallistettiin nimet lopullisesti vuonna 1634, eversti Hans Kyhlen rykmentistä tuli näin Pohjanmaan rykmentti, Österbottens regemente. Järjestysnumeroltaan se oli numero 20, mutta tätä käytettiin harvoin.
Toukokuussa 1638 lähti rykmentti täysivahvuisena (1180 miestä) Saksaan, missä se sijoitettiin varuskuntajoukoksi Anklamin kaupunkiin - myöhemmin myös vähin osin Peenemundeen, Uckermundeen ja Spaniseen. Tämä sekä seuraava vuosi olivat synkimmät rykmentin historiassa. Lokakuussa oli rivivahvuus enää 566 miestä; runsaat 1000 miestä oli kuollut ruttoon. Helmikuun lopulla oli kokonaisvahvuus enää vain 389 miestä, joista runsas neljäsosa oli sairaana. Rykmentti supistettiin nelikomppaniaiseksi eskadroonaksi everstiluutnantti Utterin johtoon (vuonna 1640 jouduttiin lakkauttamaan vielä yksi komppania), ja rykmentin komentaja sekä joukko muita upseereita lähti Pohjanmaalle järjestämään siellä olevaa uutta miehistöä komppanioiksi.
Uudelleen järjestelyn aikana tapahtui eräitä upseerisiirtoja, joista merkittävin oli komentajan vaihdos. Eversti Hans Kyhle, joka oli komentanut rykmenttiä 10 vuotta, siirtyi Vaasan läänin maaherraksi, ja hänen seuraajakseen tuli 32-vuotias eversti Johan Henriksson Fleming.
Kesään 1361 mennessä oli Pohjanmaalla otettu palvelukseen niin paljon väkeä, että rykmentin kokonaisvahvuus nousi 12 komppaniaan. Kesällä näistä viisi siirrettiin Saksaan, jolloin siellä olevat rykmentin taisteluosat tulivat määrävahvuisiksi. Pohjalaiset olivat edelleen Anklamissa, mutta kevääseen mennessä oli ainakin yksi eskadroona, ellei koko rykmentti, siirretty vanhaan tuttuun varuskuntapaikkaan Wismariin ja komennuuskunnat Uckermundeen, Loitziin, Swinemundeen, Dömitziin sekä Bleckendiin.
Marraskuussa 1641 aloitti ylipäälliköksi määrätty Lennart Torstenson laajat operaatiot, jotka alkutalvesta suuntautuivat Luoteis-Saksaan Hannoverin alueelle sekä kevään ja alkukesän aikana Kaakkois-Saksaan. 11 vuoden tauon jälkeen joutui Pohjanmaan rykmentti mukaan taistelutoimiin, mutta vasta kesästä alkaen.
Heinäkuun 17. päivänä saapuivat Saksaan ne neljä komppaniaa, jotka edellisenä vuonna oli jätetty Pohjanmaalle. Rykmentti oli nyt ylisuuri (12 komppaniaa), ja on epäselvää missä kokoonpanossa se osallistui kesän sotatoimiin. Tiedetään, että kumpikin eskadroona oli mukana, ja että everstin eskadroonassa oli neljä vanhaa komppaniaa. Kahdeksan muun komppanian jakoa everstiluutnantin eskadroonan ja muihin tehtäviin ei tunneta.
Pohjalaiset liitettiin joukkoon, joka Carl-Gustav Wrangelin johdolla lähetettiin Pohjois-Saksasta vahventamaan Torstensonin armeijaa. Elokuun aikana Wrangel marssi 300 kilometrin päässä etelässä olevaan Crosseniin ja saatuaan näin vahvennusta Torstenson lähti välittömästi kohti Glogauta, jota keisarilliset olivat piirittäneet jo kuukauden. Armeija ryhmittyi kaupungin edustalla elokuun 30. päivänä hyökkäystä varten - pohjalaiset keskustassa, eskadroonat peräkkäin ensimmäisessä ja toisessa treffenissä. Keisarilliset lopettivat piirityksen ja vetäytyivät taistelutta etelään. Odotettuaan viikon ratsuväkeä vahvennukseksi lähti Torstenson syyskuun 10. päivänä seuraamaan vihollista saamatta kuitenkaan kosketusta. Matkalla vallattiin Löwenburgin kaupunki lokakuun alkupäivinä.
Syksyn edetessä alkoivat muonitusvaikeudet ja Torstenson päätti viedä armeijansa länteen rikkaammille seuduille, nyt vuorostaan keisarillisten seuraamana. Zittaun kaupunki vallattiin rynnäköllä lokakuun alkupäivinä ja 17. päivänä oli Torstenson Leipzigin edustalla, jota ryhdyttiin piirittämään seuraavana päivänä. Tarkoituksena oli saada tämä rikas kaupunki antautumaan kohtuullisin ehdoin ryöstämisen välttämiseksi.
Saatuaan tiedon, että herttua Leopold Wilhelmin ja Piccolominin joukot lähestyvät Leipzigia lopetti Torstenson piirityksen ja siirtyi valitsemaansa edulliseen taistelumaastoon Lindenthalin ja Breitenfeldin kylien lähistölle, lähelle sitä paikkaa, missä Kustaa II Adolf oli 11 vuotta aikaisemmin saavuttanut loistavan voittonsa.
Torstensonin 15000 miehen armeija ryhmittyi lokakuun 23. päivänä seuraavasti:
Keisarillisten 18000 miestä oli ryhmittynyt samanlaiseen muotoon kuin Torstenssonin armeija.
Kun Torstensonin ryhmitys oli valmis, pidettiin kenttäjumalanpalvelus, jonka jälkeen armeija lähti liikkeelle huutaen "Auta Herra Jeesus". Koko tykistö (70 putkea) eteni rintaman edessä ja kun oli päästy noin 80 metrin päähän avattiin tuli. Tähän mennessä olivat kummankin siiven ratsuväen eskadroonat aloittaneet taistelun. Wittenbergin ja Stålhandsken eskadroonat löivät nopeasti vastassaan olleen keisarillisen ratsuväen ja saattoivat vasemman siiven jalkaväen epäjärjestykseen. Ruotsalaisten vasemmalla siivellä raivosi ankara taistelu, ja keisarillisten ratsuväki oli hetken voitolla, mutta muutamien Wittenbergin ja Stålhandsken eskadroonien hyökättyä selustaan oli kahden tulen väliin jääneiden keisarillisten väistyttävä. Yksin jäänyt keisarillinen jalkaväki vetäytyi metsikköön, jossa se lyötiin rajussa ja pitkäaikaisessa lähitaistelussa tykistön samalla tulittaessa sitä sivuilta. Eräs 30-vuotisen sodan verisimmistä taisteluista oli päättynyt.
Torstensonin tappiot olivat noin 2000 kaatunutta ja saman verran haavoittuneita, joukossa myös kenraali Johan Lilliehöök. Keisarilliset menettivät 4000 - 5000 miestä kaatuneina ja haavoittuneina sekä 5000 miestä vankeina. Lisäksi he menettivät 46 tykkiä, 50 ammusvaunua ja koko kuormastonsa.
Heti taistelun jälkeisenä päivänä ryhdyttiin Leipzigin kaupunkia piirittämään uudelleen, mutta se antautui vasta maaliskuun 27. päivänä. Pohjanmaan rykmentti palasi vuoden lopussa Pohjois-Saksaan useimpien muiden suomalaisten joukkojen kanssa; syynä lienee ollut Tanskan epävakaa tilanne.
Torstenssonin sotaretken jälkeen sijoitettiin Pohjanmaan rykmentti jälleen varuskuntapalveluun viideksi vuodeksi, tällä kertaa jaettuna kahteen osaan. Puolet rykmentistä eli kuusi komppaniaa täydennettiin määrävahvuisiksi, ja näin muodostettu eskadroona (everstiluutnantin) jäi komentajan johdolla Saksaan. Muut, vajaa vahvuiset komppaniat kotiutettiin kevään 1643 aikana.
Ruotsin ja Tanskan välit olivat perinteellisesti olleet huonot, ja 30-vuotisen sodan aikana vaikeuttivat tanskalaiset yhteyksiä Saksassa olevien joukkojen ja emämaan välillä. Kun Tanska ryhtyi neuvotteluihin Puolan kanssa, päätti valtakunnankansleri Axel Oxenstjerna eliminoida näin kasvamassa olleen uhan. Lennart Torstensson hyökkäsi etelästä ja valtasi Jyllannin Skagenia myöten kesään 1644 mennessä.
Ruotsin mantereella valloitti sotamarsalkka Kustaa Hornin armeija vuoden loppuun mennessä koko Skånen Malmötä ja Kristianstadia lukuun ottamatta. Sota jatkui vielä vuoden 1645 puolella, ja elokuun 13. päivänä solmittiin rauha, jossa Ruotsi sai Jämtlannin, Härjedalenin ja Hallandin sekä Gottlannin ja Saarenmaan.
Pohjanmaan rykmentti ei osallistunut kummankaan armeijan sotatoimiin. Saksaan jäänyt eskadroona oli varuskuntajoukkona pääosin jo tutuksi tulleessa Wismarissa, kaksi komppaniaa oli Wolgastissa, ja pieniä komennuskuntia oli sijoitettu muutamille muille paikkakunnille. Tilanne pysyi tällaisena vuoteen 1647 saakka poikkeuksena vain se, että edellisenä vuonna oli lopetettu toiminta Wolgastissa ja lakkautettu siellä olleet komppaniat.
Rykmentin komentaja eversti Fleming sai elokuun 19. päivänä 1643 käskyn muodostaa kotona olleista kuudesta komppaniasta neliyksikköinen eskadroonan ja siirtyä sen kanssa Ruotsiin. Eskadroona saapui Tukholmaan lokakuun loppupäivinä, ja se sijoitettiin välittömästi Kalmarin varuskuntaan. Seuraavana kesänä siirrettiin myös molemmat kotiin jääneet komppaniat Ruotsiin ja eskadroonasta erotettiin osia muille paikkakunnille, vuodesta 1645 alkaen Jönköpingiin ja kesästä 1646 alkaen Gottlantiin.
Rykmentin komentaja eversti Johan Henriksson Fleming kuoli Tukholmassa 29.6.1644 ollessaan oman tehtävänsä ohessa Kalmarin linnan komendanttina. Uudeksi komentajaksi ylennettiin rykmentin skotlantilaissyntyinen everstiluutnantti Herbert Glattsten (Gladstone, Gladstein), joka siirtyi Kalmariin, minne everstin komppania oli sijoitettuna.
Tanskan sota päättyi elokuun 13. päivänä 1645 Brömsesbron rauhaan, mutta vasta kesällä 1647 eskadroona siirrettiin rykmentin yhteyteen Saksaan. Samoihin aikoihin perustettiin Pohjanmaalla kaksi uutta komppaniaa.
Vuonna 1648 oli Pohjanmaan rykmentillä kymmenen komppaniaa Saksassa ja niistä kahdeksan otti osaa sodan viimeisiin operaatioihin, jotka ulottuivat Etelä-Saksaan. Tammikuusta lokakuuhun marssivat Wrangelin noin 17500 miehen armeija ja ranskalaisen Turennen noin 7500 miestä Baijerissa, Hessenissä ja Wurtenbergissä saamatta kunnon taistelukosketusta keisarillisiin ja baijerilaisiin joukkoihin. Näiden kokonaisvahvuus oli 180000 mukaan lukien kuormastorengit ja sotilaiden perheet, naiset ja lapset. Sotaretken aikana vallattiin joitakin kaupunkeja ja merkittävin tapahtuma lienee ollut Zusmarshausenin taistelu toukokuun 7. päivänä, jossa Turenne löi keisarillisten jälkijoukot. Tämä oli 30-vuotisen sodan viimeinen kenttätaistelu.
Koko sotaretken tuloksena oli maakuntien perusteellinen hävittäminen. Osittain tämä johtui suurten sotajoukkojen - erityisesti keisarillisten kohtuuttoman ihmismäärän - valtavasta muonatarpeesta, joka johti asutuksen ryöstämiseen kaikkine seurannaisvaikutuksineen. Toisaalta kumpikin osapuoli yritti vaikeuttaa vastapuolen toimintaa hävityksin muun muassa polttamalla viljavainioita. Pohjalaisten toiminnasta tiedetään varsinaisesti vain se, että he osallistuivat Rainin kaupungin saarrostukseen toukokuun puolestavälistä lokakuun alkuun.
Eversti Herbert Glattstenin komentajakausi jäi lyhyeksi, sillä hän kuoli Rainin saarrostuksen aikana, ja haudattiin läheiseen Neuburgin kaupunkiin. Sodan viimeisten kuukausien aikana komensi rykmenttiä everstiluutnantti Anders Munck, sillä vasta marraskuun 15. päivänä nimitettiin uusi komentaja 32-vuotias Nils Bååt.
Pohjanmaan rykmentti oli ollut 18 vuoden ajan Saksassa, Liivinmaalla ja Ruotsissa. Suurimman osan ajastaan se oli palvellut Pohjois-Saksan varuskunnissa ja kärsinyt raskaimmat tappionsa kulkutaudeista. On mahdotonta arvioida moniko mies menehtyi näiden vuosien aikana. Tappiot nousivat tuhansiin ja vaikuttivat jopa maakunnan väestömäärän kehitykseen.
Rykmentti osallistui vain kolmeen sotaretkeen, vuosien 1631 ja 1641 syksyllä sekä vuonna 1648. Näissä pohjalaiset tiettävästi osallistuivat viiden kaupungin piiritykseen tai valtaukseen sekä yhteen merkittävään kenttätaisteluun, Leipzigissä vuonna 1642.
Sota oli pitkä, ja moni mies vietti vuosia poissa kotimaastaan. On kuitenkin vaikeata määrittää, kuinka pitkä oli keskimääräinen palvelusaika ja kauanko jotkut erillistapaukset joutuivat olemaan sotaretkillä. Tuskinpa monikaan mies selviytyi täydestä 18 vuoden sotaretkestä; tähän vaikutti suuresti tautikuolleisuus. Sodan alussa Saksaan lähteneistä runsaasta 1000 miehestä oli jäljellä vain 347, kun rykmentti kotiutettiin vuonna 1636. Kaksi vuotta myöhemmin lähtivät pohjalaiset taas täysivahvuisina Saksaan, ja kahden vuoden kuluttua oli vahvuus pudonnut 389 mieheen. Seuraavan kymmenen vuoden aikana olivat tappiot "vain" noin 400 miestä. Upseereista palveli ehkä vain neljäsosa seitsemää vuotta kauemmin ja vajaa kymmenen heistä täydet 18 vuotta. Vaihtuvuus oli suurin muodostettaessa uusia komppanioita eli kausina 1637/38, 1640/41 ja 1643/44.
Lähdeluettelo:
Sivua päivitetty 12.03.2008