Pohjan Prikaati | Perinnejoukot | taistelujen tie | Pohjan Prikaatin Kilta | Linkit
Kaarle X Kustaan aikana| liput | univormut | aseet | Kaarle XII:n aikana
Kaarle X Kustaan sotiin osallistuneet Pohjanmaan rykmentin viimeiset yksiköt palasivat vasta vuoden - parin kuluttua rauhanteon jälkeen; kapteeni Arvid Hindersson Silverbaggen Stettinistä vuonna 1661 ja kapteeni Mauritz von Gerttenin Liivinmaalta 1662. Seuraavan 40 vuoden aikana oli rykmentin pääosa lähes keskeytyksettä varuskuntapalveluksessa Riiassa, Dunamündessa ja Neumündessa. Vuosina 1676 - 1679 Ruotsi kävi sotaa Tanskan kanssa ja rykmentistä osallistui näihin sotatoimiin sekä rykmentin alaisia että erillisiä eskadroonia ja komppanioita.
Seuraamme aluksi rykmentin pääosan vaiheita koko 40-vuotiskaudella. Toukokuussa 1663 sai rykmentti tehtävän lähettää neljä komppaniaa varuskuntajoukoksi Skåneen. Everstiluutnantin eskadroona lähti elokuussa ja sijoitettiin yhdeksäksi vuodeksi Hälsingborgiin. Eskadroonan kokoonpano oli koko aikana sikäli erikoinen, että vain majurin komppaniassa oli vakinainen päällikkö; muissa oli tilapäisesti muualta komennettuja kapteeneita.
Eskadroonan lähtövahvuus oli ollut 521 miestä eikä se koko aikana saanut täydennystä. Kun eskadroona palasi Pohjanmaalle elokuussa 1671 oli siinä jäljellä vain 297 miestä sijoitettuna yhteen komppaniaan.
Riika ehti olla neljä vuotta ilman pohjalaisia ennen kuin kaikki Pohjanmaalla olleet kuusi komppaniaa saapuivat kevättalvella 1666 kaupunkiin. Varuskuntapalvelu kesti tällä kertaa vain vajaat kaksi vuotta, mutta linnoittaminen, kehno ruoka ja huonot varusteet kuluttivat joukkoa. Tappiot olivat noin 30 % eli runsaat 300 miestä, joista yli puolet karkureita.
1669/70-lukujen vaihteessa oli Pohjanmaalla ryhdytty perustamaan uusia komppanioita. Näillä oli samat nimet kuin vielä Hälsingborgissa olleilla neljän komppanian rippeillä; päälliköthän olivat yhtä lukuun ottamatta olleet kaikki kotona. Kun lähtökäsky tuli vuonna 1671 oli rykmentillä taas käytössä kymmenen komppaniaa, joista neljä lähti heti Riikaan ja toiset neljä seuraavana vuonna, jolloin kaksi jäi Pohjanmaalle.
Rykmentin olot olivat vähintään yhtä kehnot kuin edellisellä kerralla ja ainakin alkuvuosina oli varuskunnissa suorastaan nälänhätä. Syksyyn 1674 mennessä kuoli Neumunden kolmessa komppaniassa 132 miestä eli kolmannes. Seuraavana vuonna kuoli tuhatmiehisestä rykmentistä 82 miestä.
Ylimmässä johdossa tapahtui muutoksia vuonna 1773; eversti Horn kuoli toukokuussa 1678 ja komentajaksi ylennettiin rykmentin 55-vuotias everstiluutnantti Detloff Hauenschildt. Uudeksi everstiluutnantiksi siirrettiin Johan Lillie.
Poliittisen tilanteen kiristyessä Itämeren eteläosissa lisättiin Ruotsissa olleiden joukkojen määrää vuodesta 1675 alkaen. Seuraavana vuonna syttyi sota Tanskan kanssa ja tästä oli seurauksena, että Pohjanmaan rykmentti jakautui vuosiksi moniin osiin ympäri valtakuntaa. Elokuussa 1675 annettiin käsky neljän komppanian lähettämisestä Ruotsiin. Rykmentissä toteutettiin siirto siten, että Riiassa olleet kahdeksan vajaata komppaniaa supistettiin viideksi ja rykmentin komentajan johtoon. Vapautunut päällystö ja alipäällystö lähetettiin Pohjanmaalle perustamaan everstiluutnantti Lillien johdolla uusia komppanioita vietäväksi Ruotsiin.
Komppaniat jatkoivat Riiassa linnoitustöitä. Tappiot kuolleina ja karanneina pysyivät edelleen korkeina: 50 miestä vuonna 1676 ja seuraavana vuonna 110. Tanskan sodan seurannaistekijöiden takia joutui rykmentti osallistumaan vähäiseen ja epäonnistuneeseen sotaretkeen. Tarkoituksena oli hyökätä kesällä 1677 Liivinmaalta Preussiin, jolloin helpotettaisiin tilannetta Pommerissa. Yritys kuitenkin viivästyi ja osittain siihen vaikutti tulipalo, joka tuhosi kootut varastot. Ylipäälliköksi määrätty Bengt Horn saapui Riikaan vasta 1.2.1678, jossa hän kuoli puoli kuukautta myöhemmin; hänen seuraajakseen määrätty sotamarsalkka Henrik Horn tuli Riikaan syyskuun 13. päivänä. Kaupunkiin koottiin 12000 miehen armeija, johon liitettiin neljä pohjalaista komppaniaa. Ilmeisesti yksi jäi varuskuntaan vastoin alkuperäistä suunnitelmaa. Tämän mukaan olisi Riian varuskuntaan jätetty majuri Sabelfanan 420 alokasta, mutta osasto saapui vasta lokakuun 24. päivän jälkeen, jolloin armeija lähti liikkeelle.
Hornin sotaretkestä ei ole paljoakaan mainittavaa; alkuperäinen tarkoitus oli täysin vesittynyt toista vuotta kestäneen viivyttelyn takia. Marssi kesti kolme ja puoli kuukautta ja menomatkalla ammuttiin Memel tuleen, Ragnit vallattiin lyhyen tulitaistelun jälkeen ja Insterbug antautui taistelutta. Tammikuun lopulla alkoi paluumatka ja sen aikana jouduttiin kahakoimaan takaa-ajavan Brandenburgin armeijan kanssa Tilsitistä lähtien. Pohjalaisten osuudesta tiedetään se, että he osallistuivat helmikuun 6. päivänä Telschin luona käytyyn ankaraan taisteluun, jossa brandenburgilaiset ja liiviläiset yrittivät tuhota Hornin jälkijoukon. Taistelu päättyi illan pimetessä ratkaisemattomana.
Hornin sotajoukko palasi Riikaan helmikuun puolivälissä, jolloin sen vahvuus oli vain puolet alkuperäisestä. Pohjalaiset komppaniat olivat menettäneet 159 miestä - joukossa luutnantti Nils Joesson Gråå -lisäksi oli noin 100 miestä sairaana. Yksiköt voitiin heti täydentää everstiluutnantti Sabelfanan (ylennettiin everstiluutnantiksi 1677) tuomilla alokkailla.
Valtakunta solmi rauhan syyskuun 1. päivänä 1679. Ruotsissa olleet pohjalaiset komppaniat kotiutettiin vuonna 1682, täydennettiin ja lähetettiin seuraavana vuonna Riikaan.
Seuraavat 20 vuotta rykmentti oli keskeytyksettä Riiassa ilman vaihtoa, mutta ajoittain täydennettynä. Rykmentin vahvuusvaihtelut on esitetty oheisessa taulukossa ja luvuista saa sen kuvan, että tappiot olivat noin 1300 miestä eli hieman yli määrävahvuuden. Syynä tähän olivat karkaamiset ja taudit. Köyhtynyt valtakunta ei kyennyt tarjoamaan kunnollisia varuskuntaoloja, vaatetus oli heikko ja miehet joutuivat usein olemaan syksyllä paljain jaloin. Muonituksen puutteellisuus ja majoitustilojen epähygieenisyys antoivat hyvän maaperän kulkutaudeille.
| vuosi | vahvuus | täydennykset | vuosi | vahvuus | täydennykset |
| 1683 | 1470 | 1693 | 1150 | ||
| 1687 | 1054 | 1694 | 1102 | ||
| 1688 | 1306 | 304 | 1695 | 986 | |
| 1689 | 1280 | 1696 | 956 | ||
| 1690 | ? | 30 | 1697 | 874 | |
| 1691 | 1102 | 1698 | 650 | 488 | |
| 1692 | ? | 411 | 1699 | 984 |
Taulukko: Pohjanmaan rykmentin vahvuudet Riiassa 1683 - 1699 sekä Pohjanmaalta lähetetyt täydennykset
Rykmentissä oli jatkuvasti kymmenen komppaniaa. Kuningas tosin määräsi, että vahvuus supistettaisiin vuonna 1680 normaaliin kahdeksaan komppaniaan, mutta ei ole tiedossa, toteutettiinko tämä. Upseeriluetteloiden mukaan pysyivät virat ennallaan ja ne olivat täytettyinä. Seitsemän vuotta myöhemmin lisättiin vahvuus taas kymmeneen, kuitenkin siten, että kahden (n:o 9 ja 10) oli oltava Pohjanmaalla.
Luonnottoman pitkä palvelusaika kaukana Liivinmaalla toi mukanaan paljon erikoisuuksia. Vuonna 1685 todettiin, että vahvuuksissa oli joitakin 60 - 70 vuotiaita vänrikkejä, jotka eivät enää jaksaneet hoitaa päivittäisiä tehtäviään. Sotilaat rupesivat myös perustamaan perheitä avioitumalla liivittärien kanssa. Estääkseen heitä "ajattelemattomuudessaan ottamasta niskoilleen vihaisia ja haureellisia naikkosia" määräsi komentaja sulhasen maksamaan taalarin "rykmentinkirstuun", huomattava rahamäärä miehelle, jonka kuukausipalkka oli taalari ja 16 äyriä hopeassa.
Sotilaitten lapset olivat myös huolenaiheena. He saivat vuotuisen maksun, kunnes pystyivät huolehtimaan itsestään. Rykmentin komentaja ehdotti 1690-luvulla, että komppanioittain ryhdyttäisiin pitämään "lapsirullaa" (luetteloja) ja että lapsille annettaisiin kouluopetusta niin, että heistä voisi myöhemmin tulla korpraaleja ja sotilassoittajia (skalmeijanpuhaltajia).
Palatkaamme vuoteen 1675, jolloin rykmentti järjestettiin uudelleen Tanskan sodanuhan takia. Everstiluutnantti Johan Lillien johdolla perustettiin Pohjanmaalla neljä uutta komppaniaa. Eskadroonaan saatiin riittävästi miehiä (noin 500), mutta varustus oli heikko; eskadroonan pääosahan oli Riiassa. Miehiltä puuttuivat puvut ja miekat, samoin suuri osa keihäistä. Eskadroona oli marraskuun 5. päivänä Tukholmassa, jossa se varustettiin ja lähetettiin Göteborgiin. Tämän jälkeen on eskadroonasta hyvin vähän tietoja. Kolme komppaniaa (everstiluutnantin, Eneqvistin ja Klingsporin) oli seuraavana syksynä ja ilmeisesti seuraavien vuosien aikana Bohusin linnoituksessa. On näin ollen mahdollista, että eskadroonan pääosa oli Bohusissa, kun norjalaiset touko-kesäkuussa piirittivät kaupunkia. Linnaa tulitettiin kuuden viikon ajan, jolloin se tuhoutui täysin. Taistelu päättyi ruotsalaisten apujoukkojen pakotettua norjalaiset vetäytymään. Eskadroonan neljäs komppania (Rehbinderin) oli ilmeisesti hajoitettuna pitkin Etelä-Ruotsia, sillä pohjalaisia oli ainakin seuraavissa skansseissa: Kalmar, Göteborg, Eda, Jönköping jaDalarö.
Everstiluutnantti Johan Lillie kuoli Malmössä 1676 ja hänen tilalleen tuli Riiasta majuri Jöran Sabelfana. On mahdollista, että eskadroonan merkitys väheni ja komppanioita jouduttiin supistamaan miesmäärän jatkuvasti vähetessä. Ainakin tapaamme Sabelfanan kahden vuoden kuluttua taas Riiassa, jonne hän toi Pohjanmaalta alokkaita.
Ruotsissa tarvittiin seuraavina vuosina lisää joukkoja ja näiden selvittäminen on erittäin sekava tehtävä. Vuonna 1676 komennettiin Lillien eskadroonasta kapteeni Carl Magnus Rehbinder Pohjanmaalle noutamaan väenotossa koottu väki Ruotsiin.
Rehbinder ja kapteeni Skruff, kolme muuta upseeria, 33 alipäällystöön kuuluvaa sekä 545 miestä saapuivat toukokuun 3. päivänä Tukholmaan. Molemmat komppanian päälliköt lähetettiin heti takaisin, Rehbinder selvittämään matkan aikana tapahtuneita ilkivaltaisuuksia ja Skruff noutamaan karkureita. Tänä aikana varustettiin miehet ja noin puolet osastosta sijoitettiin Södermanlannin ja Vaxholman skansseihin. Osa lähti Taalainmaan rykmentin majuri Svinhufvudin johdolla kenttäarmeijaan eikä näistä miehistä ole sen jälkeen havaintoa.
Kapteeni Rehbinder - joka ylennettiin syyskuussa majuriksi - lähti syyskuun lopulla kenttäarmeijaan 300 miehen osastolla, jonka miehistö oli koottu Tukholman ympärillä olevista skansseista. Rehbinderin osaston toiminnasta seuraavan kolmen vuoden aikana tiedetään vain, että se osallistui Lundin taisteluun -erääseen Ruotsin historian verisimmistä. Tapahtumat ennen tätä taistelua olivat pääpiirtein seuraavat:
Tanskalaiset olivat kesäkuussa 1676 nousseet maihin Etelä-Ruotsissa noin 14000 miehellä. Suuren ylivoimansa ansiosta he saavuttivat kesäkuun aikana menestystä ja vasta elokuun 17. päivänä saivat ruotsalaiset ensimmäisen voittonsa Halmstadissa. Lokakuun lopussa nousi Ruotsin armeijan vahvuus 15000 mieheen, jolloin Kaarle XI ylitti Skånen rajan. Seuraavan runsaan kuukauden aikana tanskalaiset väistelivät, kunnes heidät joulukuun 4. päivänä pakotettiin taisteluun. Kaarle XI ylitti varhain aamulla noin 10 kilometriä Lundin kaupungin pohjoispuolella olevan Löddejoen ja lähestyi pikamarssia kaupungin pohjoispuolen kukkuloita. Kaupungin kaakkoispuolella majaillut Tanskan armeija pyrki samoille kukkuloille, jossa kohtaaminen tapahtui. Kumpikin armeija oli ryhmittynyt klassiseen järjestykseen, jalkaväki keskellä ja ratsuväki siivillä. Rehbinderin osasto - joka ehkä oli jaettu neljäksi komppaniaksi - oli keskustan ensimmäisessä treffenissä äärimmäisenä vasemmalla.
Kello 10:n maissa löi Kaarle XI:n johtama oikean siiven ratsuväki tanskalaisten vasemman siiven ja ajoi pakenevaa ratsuväkeä takaa Löddejoelle saakka. Samoihin aikoihin löivät tanskalaiset ruotsalaisten vasemman siiven ratsuväen. Puoli yhdentoista maissa iskivät keskustat yhteen; tanskalaisten voimakas tykistö vaiensi ruotsalaisten tykistön ja koko ruotsalaisten keskusta joutui verisessä taistelussa vetäytymään kaupungista lounaaseen johtavan tien tasalle. Kello 14:n maissa hyökkäsivät tanskalaiset uudestaan, jolloin ruotsalaiset vetäytyivät etelään - nyt selkä kaupunkiin päin. Tanskalaisten valmistautuessa viimeiseen hyökkäykseen saapui Kaarle XI takaa-ajoon osallistuneen ratsuväen kanssa ja ratkaisi taistelun hyökkäämällä tanskalaisten selkään. Ruotsalaisten ja suomalaisten tappiot olivat 2000 - 3000 miestä ja tanskalaisten 5000 - 6000 miestä; lisäksi jäi 1500 tanskalaista vangiksi.
Ensimmäisen sotavuoden lopussa koottiin Tukholman seuduilta vielä noin 200 miestä, jotka vuodenvaihteessa lähetettiin kenttäarmeijaan; näiden myöhemmästä kohtalosta ei ole tietoa.
Vuoden 1676 väenotot olivat olleet ennätykselliset; kaikkiaan saatiin kokoon lähes 800 miestä. Näistä riitti miehiä myös seuraavaan kahteen komppaniaan, jotka perustettiin keväällä 1677. Ensimmäisen sotakesän tappioiden jälkeen täydennettiin laivastoa ja toukokuussa perustettiin Tukholmassa merijalkaväen yksiköitä. Pohjalaiset muodostivat kaksi 142 miehen komppaniaa kapteenien Jacob Skruffin ja Philip von Aderkaasin johdolla. Komppaniat liitettiin "suureen laivastoon", joka lähti Tukholmasta kesäkuun lopulla tehtävänään estää Tanskan ja Hollannin laivastojen yhtyminen Öresundissa sekä yrittää vetää tanskalaiset pois piiritetyn Malmön vesiltä.
Yritys epäonnistui täysin, sillä laivasto kärsi perusteellisen tappion kesäkuun 1. päivän Kögebuktin meritaistelussa. Pohjalaisten komppanioiden osuudesta ei ole taaskaan tietoa. Skruffin komppania esiintyy säilyneissä asiakirjoissa seuraavan kerran vasta vuoden kuluttua. Von Aderkaasin komppaniasta tiedetään, että päällikkö oli kaatunut taistelussa ja marraskuussa oli vain 51 miestä jäljellä. Uudeksi päälliköksi lähetettiin Riiasta majoitusmestari Hindrich Jönsson Bäckman, joka ylennettiin kapteeniksi.
Vuoden 1678 syksyllä oli Etelä-Ruotsissa seuraavat viisi komppaniaa:
Ei ole tiedossa miten nämä komppaniat olivat syntyneet, niistä yksiköistä ja alokasosastoista, jotka oli lähetetty Ruotsiin. Liioin ei tiedetä pysyikö kokoonpano tällaisena vuonna 1682 tapahtuneeseen kotiuttamiseen saakka.
Vuonna 1677 oli kiristetty väenottoa ja palvelukseen otettiin joka kuudes mies tavanomaisen joka kymmenennen sijasta. Näistä muodostettiin everstiluutnantti Johan Bickertoun eskadroona, joka lähetettiin Jämtlantiin taistelemaan norjalaisia vastaan. Eskadroonan taisteluarvo lienee ollut ainakin alussa vähäinen; miehet olivat "pieniä ja lähes poikasia" ja varustus puuttui lähes kokonaan. Päällystö oli hankittava muualta, sillä Pohjanmaalta seurasi joukkoa vain redusoitu kapteeni, eronnut kapteeni, erotettu luutnantti ja 50-vuotias korpraali. Jämtlannissa liitettiin eskadroonaan kaksi ruotsalaista komppaniaa, jolloin vahvuus nousi 500 mieheen.
Kuudennusmiehet joutuivat varsinaisiin taisteluihin mukaan todennäköisesti vasta viimeisenä sotavuotena, jolloin kenraali Berglod hyökkäsi Trondheimin lääniin ja muun muassa tuhosi Röråsin kuparilaitoksen. Suurimmat tappionsa, 165 kaatunutta, kärsivät pohjalaiset norjalaisten sissiylläköissä; lisäksi 25 miestä karkasi.
Eskadroona kotiutettiin rauhanteon jälkeen.
Kaarle XI oli Tanskan sodan aikana ryhtynyt toimenpiteisiin luodakseen vakiovahvuisen armeijan. Voimassa olleen järjestelmän mukaan rykmenttien vahvuus riippui tarpeesta; väenottojen toimeenpanosta ja laajuudesta määräsi valtiopäivät. Menetelmä oli hidas, sillä valtiopäivien käsittelystä kului kuukausia siihen, kunnes miehet olivat taistelukelpoisina halutulla alueella. Kuninkaan vuosina 1680 - 1681 aloittamat järjestelyt johtivat ruotujakolaitokseen, johon siirryttiin asteittain seuraavan 20 vuoden aikana. Ruotujakolaitoksessa muodostivat talot edelleen ruotuja, mutta nyt ne asettivat pysyvän sotamiehen, jolla oli torppa asuttavana ja jonka varusteista ja ylläpidosta talot vastasivat.
Pohjanmaa - ainoana maakuntana - ei hyväksynyt uudistusta, vaan siirtyi tähän vasta 1733 muutamien välivaiheiden jälkeen. Kuningas oli ehdottanut vuoden 1680 valtiopäiville, että ylimenokautena pidettäisiin rykmentit väenotoilla 1000 miehen vahvuisina. Valtiopäivät ei suostunut tähän, vaan päätti, että seuraavana kolmena vuotena toimeenpannaan väenotot - mutta poikkeuksellisen suurina. Pohjanmaan maaherran mielestä tämä oli kohtuutonta köyhtyneelle maakunnalle ja hän suositteli rykmentille 1000 miehen pysyvää vahvuutta. Tätä eivät maakunnan edustajat hyväksyneet Saloisissa maaliskuun 16. päivänä pidetyssä kokouksessa, vaan halusivat pitää vanhan väenoton. Perusteluna oli, että tietyn suuruisen rykmentin jatkuva ylläpito olisi voinut merkitä maakunnan perikatoa, jos esimerkiksi rykmentti tuhoutuu taistelussa tai kulkutaudit vähentävät sen vahvuutta suuresti.
Vuonna 1692 tulivat järjestelyt taas ajankohtaisiksi, kun rykmentti tarvitsi 400 miehen täydennyksen Riikaan. Kuningas tiedusteli, haluaako maakunta näin voimakkaan väenoton vai suostuuko se 1200 ruodun perustamiseen. Maakunnan edustajat kokoontuivat maaliskuun 15. päivänä Korsholmaan, jolloin he suostuivat pitämään rykmentin 1000 miehen vahvuisena ja täydentämään aina, kun miesmäärä oli laskenut sadalla. Kuningas oli tyytymätön, koska miehiä ei olisi riittänyt kymmeneen komppaniaan ja määräsi vahvuudeksi 1200 miestä. Maakunta oli lopullisesti pakotettu ylläpitämään rauhankin aikana määräsuuruista joukkoa, mutta vielä ilman ruotujakoa.
Pohjanmaa oli - samoin kuin muutkin rannikkomaakunnat - asettanut sotamiesten lisäksi myös laivastoon laivamiehiä. Isonreduktion (1680) eräänä seurannaisilmiönä oli, että maakunnat jaettiin nihti-, venemies- ja kirvesmiespitäjiin. Pohjanmaan rykmentille jäi tämän jälkeen 14 pitäjää ja amiraliteetin alaiseksi tuli kahdeksan pitäjää, lähes kaikki ruotsinkieliset.
Kajaanin kihlakunta poikkesi raja-alueena muusta maakunnasta. Se oli vapautettu väenotosta, mutta velvoitettu ylläpitämään Kajaanin linnaa ja asettamaan sota-aikana siihen 150 miestä.
Rykmentin organisaatiossa ei tapahtunut muutoksia kahta pientä tarkistusta lukuun ottamatta. Siihenastisesta eskadroona-nimityksestä luovuttiin ja neljän komppanian muodostamaa joukkoa ruvettiin sanomaan pataljoonaksi. Pohjanmaan rykmentissä se esiintyy virallisesti ensimmäisen kerran vuonna 1698, mutta lienee ollut käytössä jo pari vuosikymmentä aikaisemmin.
Rykmentit saivat vuonna 1634 järjestysnumerot ja Pohjanmaan rykmentti oli numero 20. Vuosien mittaan tuli numerointi osoittamaan rykmenttien keskinäistä arvojärjestystä, millä oli käytännöllistäkin merkitystä. Eversti Hauenschilt valitti kuninkaalle rykmentin heikosta arvostuksesta ja mainitsi muun muassa, että Turun läänin rykmentin järjestysnumero oli 3. Vajaan vuoden kuluttua tuli uusi rykmenttiluettelo, jossa tilanne entisestään paheni - pohjalaiset saivat numeron 22.
Rykmenttien pääaseina olivat edelleen musketti ja keihäs ja niiden suhde 2:1 pysyi ennallaan. Musketti keveni vuosisadan loppupuolella niin, että etuhaarukasta voitiin luopua ja samoihin aikoihin ryhdyttiin patrunoimaan laukaukset. Kuula ja valmiiksi annosteltu ruuti pakattiin paperipatruunaan, mutta lataaminen tapahtui entiseen tapaan, kumpikin elementti erikseen. Patrunoinnista johtui, että bantlärmallisista patruunavöistä luovuttiin ja tilalle tulivat patruunataskut - Pohjanmaan rykmentille vuonna 1667. Ensimmäiset piilukkoiset musketit otettiin käyttöön 1960-luvulla. Upseeri sai henkilökohtaiseksi aseeksi kevyen musketin ("rykmenttipyssyn"), jota hän käytti vain taistelun aikana, muulloin siitä huolehti sotilaspalvelija. Ensimmäinen varsinainen piilukkomuskettien jako tapahtui vuonna 1695, jolloin krenatöörit varustettiin näillä. Krenatöörit olivat erikoiskoulutettuja käsikranaatinheittäjiä, joita tuli olla tietty määrä joka komppaniassa.
Koulutus yhtenäistyi koko Ruotsin armeijassa sen jälkeen, kun Kaarle XI joulukuun 4. päivänä 1680 vahvisti ensimmäisen jalkaväen koulutusohjesäännön, mikä käännettiin myös suomeksi. Ohjesääntöä täydennettiin myöhemmin monin ohjein ja määräyksin ja se uusittiin vuonna 1693. Sekä musketin että keihään käsittely pysyi edelleen monimutkaisena ja niiden käsittelyyn tarvittiin noin 50 otetta. Keihäsmiesten oli auttavasti kyettävä ampumaan myös musketilla ja muskettimiesten oli hallittava keihään käsittely. Rauhanaikainen koulutus oli vähäistä, vain kerran kuukaudessa ja se aiheutti kahdenlaista tyytymättömyyttä. Kotona Pohjanmaalla valitettiin, että pitkien etäisyyksien takia eivät miehet ehdi muuta kuin marssia kodin ja harjoituspaikan väliä. Riiassa olevissa varuskuntajoukoissa taas esitettiin, että taitojen ylläpitämiseksi olisi harjoiteltava viikoittain.
Lähdeluettelo:
Sivua päivitetty 04.10.2008