Pohjan Prikaati  | Perinnejoukot | Pohjan Prikaatin Kilta | Linkit

Sarriojärvi

Ristilammen leirialuetta luotaessa olivat ajatuksena olleet divisioonajohtoiset keskitetyt ampumaleirit ja sotaharjoitukset. Alue tuli kuitenkin ahtaaksi divisioonan silloisille joukoille, kahdelle prikaatille (Pohjan Prikaati ja Pohjois-Savon Prikaati, josta muodostettiin myöhemmin Kainuun Prikaati)  ja kahdelle jääkäripataljoonalle (Pohjanmaan Jääkäripataljoona, sittemmin Lapin Jääkäripataljoona sekä Karjalan Jääkäripataljoona), varsinkin, kun tykistön pitämät leirit Rovajärvellä usein rajoittivat alueen eteläosien käyttöä.

1950-luvun loppupuolella suoritti metsähallitus hakkuita Sarriojärvellä, jolloin sovittiin tämänkin alueen lunastamisesta puolustuslaitoksen käyttöön. Kemijärven-Rovaniemen tien pohjoispuolelle syntyi näin tiettävästi Euroopan laajin ampuma-alue, jonka kaakkoiskolkkaan ryhdyttiin rakentamaan leirialuetta Pohjan Prikaatille ja Karjalan Jääkäripataljoonalle. Paikka oli sikäli edullinen, että ensihätään oli valmiina joitakin rakennuksia, nykyinen leirinhoitajan asunto, sauna, pioneeritalon kohdalla ollut kämppä sekä niemessä ollut parakki.

Asemakaavan ja rakennuspiirustukset tehtiin yhteistoiminnassa 1. Divisioonan esikunnan pioneeritoimiston kanssa. Rakennustapa poikkesi täysin Ristilammella noudatetusta; hirsikämppien sijasta rakennettiin kevyempiä, joskin hieman kalliimpia lautarakennuksia. Alun perin lähdettiin myös siitä, että joukot majoittuvat telttoihin, joten rakennuksia tarvittiin vain johtamista ja huoltoa varten.

Sarriojärven leirialue rakennettiin  täysin varusmiestyövoimalla, ja vuotuinen työjärjestys oli seuraava: kevättalvella kaadettiin ja ajettiin puut, alkukesästä oli sahausleiri ja loppukesästä rakennusleiri. Tämän jälkeen valmistelivat miehet ampumaleiriä ja sotaharjoitusta sekä osallistuivat niihin. Monivuotisena ja itseoikeutettuna päällikkönä oli pioneerikomppanian päällikkö kapteeni P. Vesa. Työosastona oli työvaiheesta ja tarpeesta riippuen kaksi-kolme aliupseeria, muutama varusmies-rakennusmestari sekä 20-30 miestä.

Ensimmäisenä vuotena 1957 pystytettiin toimistorakennus, Karjalan Jääkäripataljoonan talo, muonavarasto ja keittolarakennus, 40 hevosen talli sekä leirinhoitajan sauna. Hakkuuleiri kesti noin kuukauden, ja puutavara kaadettiin Sarriojärven eteläpuolelta Niskavaaran suunnalta. Pakkasta oli -30-40 astetta ja lunta paljon. Kaatoparille oli määrätty 70 runkoa päivässä, ja vaikka leirille oli valittu metsätyömiehiä ja käytössä oli moottorisahoja, venyivät työpäivät 12-16 tuntisiksi. Töitä tehtiin aamuin ja illoin myrskylyhdyn valossa, jotta olisi pysytty urakassa kiinni.

Jo ensimmäisellä leirillä käytettiin koneellista juontoa, mikä oli puolustuslaitoksessa uutta. Varsinainen  tukinajo tapahtui vanhaan tapaan hevosilla. Kesällä sahaus- ja rakennusleireillä pysyi työtahti samanlaisena, tehtiin 12-14 tunnin työpäiviä. Kova työ palkittiin lomalla, talvella pitkällä kuntoisuuslomalla, ja kun kesällä miehet voittivat urakassaan viikon tai pari, niin se annettiin kotilomana.

Kaikissa taloissa käytettiin lämpöeristeenä uutuutta mineraalivillaa, jonka ominaisuuksia ei vielä tunnettu. Seurauksena oli, että miehet saivat kovaa kutinaa ja jopa kuumetta, mikä luonnollisesti haittasi työntekoa, kunnes syy selvisi.

Ensimmäisen vuoden työt saatiin suunnitelmien mukaisesti päätökseen syksyllä, joten rakennukset  olivat käytössä jo talvileirillä 1958. Rakentaminen jatkui keskeytyksettä vuoteen 1961, johon mennessä oli rakennettu toimiva kokonaisuus. Työt edistyivät seuraavassa järjestyksessä:

Näiden vuosien aikana rakennettiin myös käymälöitä, varastoja sekä muita pienempiä apurakennuksia. Sairaalaksi oli tarkoitus kunnostaa vanha savottakämppä, mutta töihin ryhdyttäessä huomattiin, että alimmat hirsikerrat olivat lahoja. Sairaalan piirustukset  laadittiin yön aikana, perustan laudoitus aloitettiin aamulla ja rakennus valmistui suunnitelmien mukaan. Rakennustyön aikana ei pidetty  harjakaisia eikä juhlittu talojen valmistumista ainakaan virallisesti. Poikkeuksena oli sotilaskoti, jonka vihkiäisiin tuli edustajia sekä Pääesikunnasta että siviiliyhteisöistä.

Leirialueen tiestö kehittyi rakennustyön aikana ja liittymätien alkupää siirrettiin kulkemaan Hanhikosken lentokentän etelä- ja länsilaitaa. 1960-luvun alkupuolella avattiin paluutie Sarriojärven itäpuolelle, jolloin liikenne saatiin sujumaan turvallisemmin kapeilla teillä.

Yhdystie Sarriojärveltä Ristilammelle avattiin erään sotaharjoituksen yhteydessä. Pahimmat paikat valmisteltiin etukäteen, esimerkiksi Sarrioselän rakan läpäisemiseksi muodostettiin yliluutnantti S. Vesterisen johtoon pioneereilla vahvennettu komppania. Työ kesti kaksi viikkoa, kivikko räjäytettiin moottori- ja kompressorikoneita apuna käyttäen ja jalkaväki tasasi käsivoimin tieuran. Varsinainen sotaharjoitus keskittyi prikaatin huoltouran raivaamiseen, ja taistelutilanteet käytiin tämän toiminnan ympärillä.

1960-luvulla täydennettiin leirialuetta rakentamalla uusi viestitalo (1963), autovaja (1967) ja sotilaskodille leipomo (1968) sekä krh-talo (1971). Esikuntarakennuksen lähettyville tehtiin vuonna 1965 kaivo, josta vedettiin vesijohto tärkeimpiin rakennuksiin.

Aikaa myöten on tarve kasvanut, leirialueelle on lisätty moottoriajoneuvo- ja taisteluvälinehuoltoa palvelevia rakennuksia, minkä lisäksi ampuma-alueiden liepeille on rakennettu joukkojen toimintaa helpottavia rakennuksia, kuten Latvajärven sauna (1966), Syyrakinmaan kenttäkeitinkatos (1974) sekä tauluvajoja ja varastoja.

Sarriojärven käyttö alkoi jo ennen rakennusvaihetta, sillä keväällä 1957 pidettiin siellä ensimmäinen sotaharjoitus. Rinnan rakennussuunnittelun kanssa kehitettiin ampuma-alueita leirialueen länsipuolelle Pärijärven tien suunnassa. Parin vuosikymmenen mittaan on ratojen sijainnissa ja laajuudessa tapahtunut muutoksia, ja syinä ovat olleet ampumaohjelmistojen kehittyminen, uusien aseiden sekä koulutusmuotojen asettama tarve. Lisäksi ovat useimmat komentajat panneet puumerkkinsä alueen kehittelyyn.

Ensimmäiset maalilaitteet olivat hyvin yksinkertaisia, kun oli nopeasti saatava jotain melkein ilman rahoja. Pidettiin ideointikilpailuja ja sitä mukaa, kun ajatuksia syntyi ne toteutettiin; keksijä sai tyytyä suureen kunniaan. Eräänä parhaimpana toteutuksena oli "Antin puupää" eli miehen pään kokoinen puupökkelö, joka asetettiin kannon tai kiven päälle. Osuma kaatoi "pökköpään".

Muutaman vuoden kuluessa saatiin radoille vaijerikäyttöiset nousevat ja kaatuvat maalit ja 1960-luvun puolivälissä maalilaitteiden käyttäjille betonisia suojakorsuja sekä liikkuva maalirata Syyrakinmaan panssarintorjuntaradalle.

Sarriojärven alkuajoilta lähtien on yksiköt majoitettu ampuma-alueille tai niiden liepeille taktisen tilanteen mukaiseen ryhmitykseen. Rinnan tämän kanssa on leirialueen itä- ja eteläpuolelle syntynyt neljä perusyksikön majoitusaluetta.

1970-luvun loppupuolelta alkaen on Sarriojärven käyttö moninkertaistunut, ja vuosittain on ollut jopa 200 leirivuorokautta. Tähän on vaikuttanut alueen laajuus, mikä mahdollistaa suurten ja monipuolisten ampumaleirien järjestelyn. Käyttäjistä voidaan mainita Taistelukoulun kapteenikurssit ja kranaatinheitinkurssit, Kadettikoulu sekä Pohjois-Suomen Sotilasläänin kranaatinheitin- ja panssarintorjuntaleirit. Kasvanut toiminta vaatii luonnollisesti lisää majoitustilaa, ja leirialueelle onkin rakennettu vierastalo saunoineen sekä erillinen komentajarakennus.

Alueesta, joka lähes 20 vuotta oli Pohjan Prikaatin yksinomaisessa käytössä on tullut puolustusvoimien suosituin ja käytetyin leirialue.

Arvo Nimi Aika
Ylikersantti K. Matinkauppi 1956 - 1960
Ylikersantti A. Ritola 1960 - 1962
Ylivääpeli J. Palonen 1962 - 1978
Ylivääpeli Tommi  Hautaniemi 1978 - 1983
Värvätty Ari Hautaniemi 1983 - 1986
Alueenhoitaja Hannu Sotaniemi 1986 -

Taulukko: Sarriojärven leirinhoitajat

Lähdeluettelo:

  1. Roudasmaa, Stig: Pohjan Prikaatin historia 1626 - 1983

Sivua päivitetty 12.03.2008

pekka.hiitola@elisanet.fi