Pohjan Prikaati  | Perinnejoukot | Pohjan Prikaatin Kilta | Linkit

Stolbovan rauha 27.2.1617

Laiskan-Jaakon eli Jaakko De la Gardien johtaman ruotsalaisen armeijan vuosikautinen saapastelu Novgorodissa, Moskovassa ja Käkisalmen läänissä tuotti vihdoin Stolbovassa 27. helmikuuta, 1617 tehdyssä rauhassa huomattavat alueliitokset Ruotsin valtakuntaan. Stolbovan sopimuksen mukaan Käkisalmen lääni irrotettiin  jokseenkin kokonaisuudessaan entisestä hallinnollisesta, kulttuurisesta ja taloudellisesta yhteydestään  perin juurin toisenlaiseen valtioyhteyteen ja kulttuuriin. Samaten Inkerinmaa liitettiin Ruotsin valtakuntaan, joten Ruotsi oli Venäjän hetkellistä heikkoudentilaa  hyväkseen käyttäen eristänyt sen kokonaan Itämerestä. Näin Stolbovan rauhan rajalinja sisälsi uusien sotien siemenen. Oli vain ajan kysymys, milloin Venäjä vahvistuisi niin paljon, että se pystyisi uudelleen tunkeutumaan Itämerelle.

Käkisalmen läänin määrittäminen mutkisti rajankäyntiä. Ruotsalaisten etujen mukaista oli määrittää läänin alue niin laajaksi kuin mahdollista. Venäläisillekään ei Käkisalmen läänin, Novgorodin Lapin sekä sen takana olleen Villin Lapin välisen rajan määrittäminen ollut yksiselitteistä. Edelleen käytiin pitkä kiista Repolan ja Porajärven liittämisestä myös Ruotsiin ruotsalaisten väittäessä niitä Käkisalmen lääniin kuuluviksi, kun taas venäläiset katsoivat alueen kuuluneen Kuolan lääniin. Edelleen kiisteltiin rajan kulusta ns. Hyrsylän mutkan kohdalla. Rajalinjan vetämisestä käydyt kiistat, erityisesti Repolan ja Porajärven kysymys, olivat johtaa aseelliseen selkkaukseen ruotsalaisten lähettäessä jo joukko-osastoja Porajärvelle. Ruotsi oli kuitenkin jo kääntänyt katseensa etelään eikä halunnut Venäjän liittyvän Puolan rinnalle. Niinpä kuningas Kustaa II Adolf peräytyi Repolan ja Porajärven aluekysymyksissä vuonna 1620. Vihdoin 1621 oli nelivuotinen rajankäynti saatu valmiiksi ja raja-asiakirja voitiin allekirjoittaa.

Seuraukset

Rajamuutosten myötä Ruotsista tuli Euroopan suurimpia valtioita pinta-alaltaan ja se antoi koko Suomenlahden ruotsalaisten haltuun. Ruotsin suurvalta-asema ja sen mukana Stolbovan rauhan raja kestivät vajaan vuosisadan Pietari Suuren palauttaessa Käkisalmen läänin sekä Inkerinmaan takaisin Venäjän yhteyteen. Stolbovan rauhan jälkeinen raja palasi kuitenkin jälleen vuosisataa myöhemmin Vanhan Suomen palauttamisen yhteydessä Venäjän ja sen suuriruhtinaskunnan väliseksi rajalinjaksi ja edelleen Tarton rauhan jälkeen Stolbovan rauhan rajat olivat voimassa lähes vuosisadan, mutta  jo neljä vuosikymmentä rauhan solmimisen jälkeen ja keskellä Ruotsin suurvalta-aikaa osoittautui rajojen ylläpitäminen Stolbovassa sovitulla linjalla Ruotsille työlääksi. Vuosien 1656 - 58 Venäjän sodan aikana suomalaisten joukkojen  ollessa Puolassa sotimassa pienet venäläiset ja karjalaiset sissijoukot pystyivät lähes esteettä liikkumaan rajan länsipuolella. Ruotsin harjoittama voimakas luterilaistamistyö Käkisalmen läänissä oli herättänyt katkeruutta, joka Venäjän sodan, ruptuurin, aikana sai tilaisuuden maksaa samalla mitalla takaisin. Sodan jälkeen puolestaan Ruotsilla oli aihetta tehostaa henkistä, taloudellista ja hallinnollista painostusta voittomaalla, jolloin karjalaiset siirtyivät suurin joukoin Venäjän Karjalaan ja savolaisia siirtolaisia saapui tilalle, sekä Kannaksen että Laatokan Karjalaan kuin Inkerinmaallekin.

Lähdeluettelo:

  1. Pekka Toivanen: Kaakkoisraja ja sen linnoitukset, Etelä-Karjalan museo julkaisusarja 7, Lappeenranta, 1980

Sivua päivitetty 12.03.2008

pekka.hiitola@elisanet.fi