Pohjan Prikaati  | Perinnejoukot | Pohjan Prikaatin Kilta | Linkit

Kaarle X Kustaan ensimmäinen Tanskan sota (5.6.1657 - 26.2.1658)

Tausta - Sodan syyt

Vuoden 1654 alussa puuttuivat venäläiset Puolan asioihin mm. tunkeutumalla Liettuaan, mikä valpastutti Ruotsia. Ruotsin ja Puolan suhteet olivat vielä ratkaisematta ja edelleen vuonna 1629 solmitun Altmarkin aselevon varassa. Samoihin aikoihin kuin venäläiset aloittivat sotatoimet, luopui Ruotsin kuningatar Kristiina kruunusta ja valtaistuimelle nousi Kaarle X Kustaa.

Syntynyt tilanne ei voinut olla vaikuttamatta Ruotsin intresseihin Baltiassa. Itämeren maakunnissa nostettiin valmiutta, ja elokuussa alkoi joukkojen liikekannallepano. Syntyi sarja sotia, jotka kestivät viisi vuotta ja joihin kuuluivat sota Puolaa vastaan (1655 - 1660), Venäjää vastaan (1656 - 1658) ja kahteen otteeseen Tanskaa vastaan (1657 - 1658 ja 1658 - 1660). Pohjanmaan jalkaväkirykmentti tuli näissä sodissa toimimaan hajotettuna eri rintamille ja jopa eri rintamanosille.

Tanskan päämäärät ja suunnitelmat

Sodan päämääränä Tanska piti Brömsebron rauhassa luovutettujen alueiden takaisinvaltaamista, mutta samalla oli tarkoitus vallata Ruotsilta myös osa sen saksalaisista alueista, lähinnä Bremenin hiippakunta. Tämän päämäärän hyväksi oli Kristian IV työskennellyt  viimeiset vuotensa ja työtä jatkoi hänen kuoltuaan  Fredrik III. Sodan alussa nousi, kesällä vuonna 1657, nousi sotavoima 18100 mieheen emämaassa, jonka lisäksi Schleswig-Holsteinissa oli 4850 miestä ja Norjassa noin 10000 miestä. Laivasto taas käsitti noin 40 sotalaivaa, jotka kuitenkaan sodan alussa eivät olleet parhaassa kunnossa.

Tanskan sotasuunnitelma perustui olettamukseen, että Ruotsin viholliset Puolassa sitoisivat Kaarle X: Kustaan kenttäarmeijan päävoimat estäen häntä kääntymästä Tanskaa vastaan, jonka lisäksi yhdistynyt tanskalais-hollantilainen laivasto suojelisi Tanskaa meren puolelta ja katkaisisi Ruotsin merelliset kauppareitit. Ruotsin laivasto makasi sitä paitsi suurimmaksi osaksi toimintakyvyttömänä valtakunnan eri satamissa. Tällöin Tanskan maavoimat hyökkäisivät Länsi-Göötanmaahan ja Jämtlantiin  sekä ruotsalaiselle alueelle Saksassa, Elben ja Weserin välillä. Koska Ruotsin kenttäarmeijan päävoimat olivat Puolassa, eivät tanskalaiset luulleet olevan vaikeata miehittää mainittuja alueita.

Tämän mukaisesti keskitettiin armeija:

Sotatapahtumat

Kesäkuussa aloittivat tanskalaiset sotatoimensa. Eteläinen armeija, sotamarsalkka Anders Billen johdolla, hyökkäsi Bremeniin ja laivasto lähti merelle purjehtien Danzigia kohti. Heinäkuun 1. päivänä Tanska julisti sodan.

Kaarle  X Kustaa oli päättänyt nyt alkavassa sodassa täydellisesti musertaa Tanskan, joka yhä edelleen oli Ruotsin Itämeren vallan voimakkain vastustaja. Tätä varten hän päätti tunkeutua riittävillä voimilla aina Tanskan saarille asti. Hänen operaatiosuunnitelmansa perustui häikäilemättömään voimain keskitykseen ja strategiseen yllätykseen, minkä hänen hyvin koulutettu ja sotaan tottunut armeijansa sekä Ruotsin vallan edullinen asema Tanskan selässä tekivät mahdolliseksi. Huolimatta siitä, että hänen voimansa  olivat usean vihollisen ankarasti ahdistamia  ja sitomia, hänen onnistui  yllättävän nopeasti  suorittaa uusi joukkojen ryhmitys ja koota Tanskaa vastaan riittävät voimat,  joista noin 6000 - 8000 miestä otettiin Preussissa taistelleista joukoista ja loput Pommerista, Wismarista ja Bremenistä, viimeksi mainitut etupäässä värvättyä väkeä valtakunnan saksalaisilta alueilta. Uudelleen ryhmitettyinä jakautuivat voimat seuraavasti:

  1. Tanskan sotaretkeä varten muodostettu armeija    17000 miestä
  2. Preussissa                                                            10000 miestä
  3. Saksassa                                                                7000 miestä
  4. Suomessa ja Baltian maissa                                   17000 miestä
  5. Ruotsissa                                                              23000 miestä

          Yhteensä                                                              74700 miestä

Preussista otettujen voimien kanssa kuningas lähti marssimaan kohti Tanskaa kesäkuun 25. päivänä Brombergin kaupungista. Jo heinäkuun 1. päivänä sivuutti hän Stettinin marssittuaan 240 km kuudessa vuorokaudessa. Heinäkuun 11. päivänä armeija saapui Mecklenburgin rajalle, missä se koottiin niin, että marssi Mecklenburgin läpi tapahtui useassa huomattavasti syvyyteen ryhmitetyssä rivistössä. Marssittuaan täten 150 km kuningas saapui heinäkuun 19. päivänä Holsteinin rajalle Dutzowiin. Tällöin oli hän kulkenut armeijoineen 510 km 24 päivässä. Jatkettuaan marssia vielä 75 km armeija saapui Ottenseniin (nykyinen Altona), mistä kuningas lähetti 4000 miestä käsittävän  armeijaosaston Wrangelin johdolla Elben yli puhdistamaan Bremenin ja Verdenin alueet tanskalaisista joukoista.

Tämä voimien siirto oli tapahtunut Tanskalle täydellisenä yllätyksenä. Sotamarsalkka Bille oli nopeasti vetänyt voimansa takaisin Elben länsipuolelta ja koonnut ne Elben ja Ejderin väliin, Itzehoen ja Elmshornin varustettuihin leireihin estääkseen Ruotsin armeijalta pääsyn Jyllantiin. Hän ei kuitenkaan uskaltautunut taisteluun, vaan vetäytyi uuteen Fredriksodden linnoitukseen, joka oli rakennettu Vähän-Beltin suojaksi. Kaarle X lähti uudelleen liikkeelle ja saapui elokuun 25. päivänä Fredriksodden edustalle.

Fredriksodde vallattiin lokakuun 24. päivänä, jonka jälkeen ei tanskalaisilla  käytännöllisesti katsoen enää ollut maavoimia heitettäväksi uhkaavaa vaaraa vastaan. Tunkeutuminen  Tanskan saarille ei kuitenkaan

...JATKUU....

Jyllantia hallinnut Kaarle X Kustaa oli pyrkinyt saamaan Englannista laivaston kuljettamaan hänen joukkonsa Tanskan saarille, mutta Oliver Cromwell, joka totesi, ettei hollantilaisista syksyn tultua enää ollut vaaraa Tanskan salmissa, tyytyi tarkkailemaan tilannetta. Kaarle X Kustaan oli tämän vuoksi käytettävä poikkeuksellisen kovan talven Beltien yli rakentamaa jääsiltaa. Vajaassa kahdessa viikossa kuningas siirsi armeijansa Fynin, Langelandin, Lollandin ja Falsterin kautta Själlantiin, jonne se saapui helmikuun 12. päivänä. Tanska  aloitti rauhanneuvottelut, joita vauhdittivat Kaarle X Kustaan haluttomuus sitoutua Kööpenhaminan piiritykseen sekä yksissä tuumin toimineiden Ranskan ja Englannin välitys.

Seuraukset

Rauha solmittiin Roskildessa 26.2.1658, ja se merkitsi ratkaisevaa parannusta Ruotsin asemaan. Tanskalta Ruotsi sai Skoonen, Hallannin, Blekingen ja Bornholmin sekä Norjalta Bohusin ja Trondheimin läänit. Suurpoliittisesti merkittävä oli rauhansopimuksen kohta, jossa osapuolet sitoutuivat estämään vieraitten sotalaivojen pääsyn Itämerelle. Tämä oli suunnattu lähinnä Hollantia vastaan ja tähtäsi Ruotsin Itämeren herruuteen.   Rauha ei ollut kuitenkaan pitkäaikainen, vaan Ruotsi aloitti seuraavan sodan jo vuoden kuluessa.

Tieto Roskilden rauhasta sai aikaan sen, että venäläiset tekivät aselevon Ruotsin kanssa. Toisaalta Kaarle X Kustaan asema huononi samaan aikaan, sillä Itävalta, Brandenburg ja Puola tekivät virallisen kolmiliiton Ruotsia vastaan helmikuun 4. ja 5. päivinä 1658.

Roskilden rauhan jälkeen siirtyi Bohmin komppania kesäkuussa vastavallatulle alueelle Bohusiin.

Pohjalaiset joukot

Vuoden 1657 alussa oli Pohjanmaalla koossa noin 660 miestä sekä huomattava määrä päällystöä. Näistä muodostettiin everstiluutnantti  Samuel Willmanin eskadroona, jossa oli neljä komppaniaa, yhteensä 463 miestä. Ylimääräiset 200 miestä lähetettiin täydennyksenä Riikaan. Eskadroonan katselmus oli Vaasassa maaliskuun 20. päivänä, mutta kesti syyskuuhun ennen kuin se laivattiin Ruotsiin - siis vasta kolmantena sotakuukautena. Perillä eskadroona sijoitettiin Tukholman ympäristön puolustukseen komppanioittain seuraavasti:

Eskadroonan alkuperäinen kokoonpano säilyi vain kuukauden. Lokakuussa saapui kapteeni Johan Nilsson Bohm Riiasta., jolloin Anders Montanin komppania jaettiin kahtia. Samoihin aikoihin liitettiin Sabel(fanan) komppania merijalkaväkeen ja Sabel(fana) itse lähti Pohjanmaalle kokoamaan uusia yksiköitä.

Syyskuussa valtasi 2500 miehen norjalaisarmeija Jämtlannin ja aluksi oli tarkoituksena lähettää koko pohjalaiseskadroona  uudelle rintamalle. Tilanne rauhoittui kuitenkin nopeasti ja pohjoiseen siirrettiin vain vähäisiä joukkoja. Näihin kuului Anders Montanin komppania, mikä sijoitettiin rajavartiointitehtäviin Kårbölen skanssiin. Puolustusta vahvennettiin ilmeisesti pitkin talvea, sillä maaliskuussa oli Willmanin komppania Jämtlannissa.

Eskadroonan muut komppaniat pysyivät  Tukholman ympäristössä, tosin skansseja vaihtaen.

Lähdeluettelo:

  1. Roudasmaa, Stig: Pohjan Prikaatin historia 1626 - 1983
  2. Karikoski, V.A.M.: Ruotsi-Suomen sotilaspoliittinen ja strateginen asema
  3. Petander, C-B J:Anteckningar om Kungl. Österbottens regemente 1650 - 1660

Sivua päivitetty 12.03.2008

pekka.hiitola@elisanet.fi