Pohjan Prikaati  | Perinnejoukot | Pohjan Prikaatin Kilta | Linkit

Venäjän sota (1609 - 1617)

Tausta - Sodan syyt

Venäjä oli joutunut vuosisadan vaihteessa sisäisen sekasorron ja anarkian valtaan, ja valtakunnassa oli useita henkilöitä, jotka tavoittelivat tsaarin asemaa. Puolalla ja Ruotsilla oli kummallakin oma tsaariehdokas, ja niille tuli  suoranainen kiire tunkeutua Venäjälle, jottei kilpailija olisi saanut Venäjästä itselleen liittolaista. Ruotsin joukot aloittivat Venäjälle tunkeutumisen vuonna 1609. Muodollisen oikeutuksen tähän antoi saman vuoden heinäkuussa tehty niin sanottu Viipurin sopimus, jossa tsaari Vasili Suiski pyysi ruotsalaisia apuun vastatsaaria vastaan. Ruotsille luvattiin palkkioksi Käkisalmen lääni.

Kesäsota Viipuri 11.3.1609 - Moskova 12.3.1610 - Viipuri kesä 1610

Tilanteen oltua Liivinmaalla jo viisi vuotta lukkiutuneena (Puolan sota) aloitti Kaarle IX sotatoimet Venäjää vastaan. Viipuriin  koottiin kevättalvella 1609 noin 5000 miehen armeija, joka lähti Jaakko de la Gardien johdolla kohti Novgorodia ja edelleen Moskovaan. Tähän armeijaan ei kuulunut pohjalaisia lippukuntia - täydennysmiehiä kylläkin. Armeija palasi Viipuriin kesällä 1610.

Sotaretki 1611

De la Gardielle ryhdyttiin heti kokoamaan uutta armeijaa. 25.1.1611 saapui Tukholmasta Turkuun ja siitä edelleen Viipuriin 7 ratsuväen lipustoa ja kaksi jalkaväen lippukuntaa. Lisäksi Viipuriin oli saapunut neljä ulkomailta värvättyä lippukuntaa, jotka oli sijoitettu Iivanalinnaan. Joukot, jotka saatiin koottua marssille kohti Pähkinälinnaa koostuivat saapuneista lipustoista (noin 900 ratsukkoa), Cobronin rykmentin neljästä lippukunnasta (yhteensä 460 miestä)  sekä kolmesta erillisestä lippukunnasta (356 miestä). Näin joukkojen vahvuus olisi ollut noin 1700 miestä.

Ratsuväki:

  1. de la Gardien henkilipusto (Lorens Wagner) 120 miestä
  2. Göran Hanssonin lipusto (Höök, Lilliehöök) 180 miestä
  3. Bengt Kaflesin lipusto 127 miestä
  4. Klas Kristerssonin lipusto 85 miestä
  5. Patrik Ruthwenin lipusto 120 miestä
  6. Johan Wacopin lipusto 108 miestä
  7. Jacques Bourguignon de Corobelin lipusto 155

Jalkaväki

Samuel Cobronin rykmentti kolme lippukuntaa (neljäs Robert Poplerin lippukunta ei ollut saapunut Viipuriin ajoissa, henkilippukunta oli seuraavassa kuljetuksessa ja Karl Heusserin kuului Turkuun jätettyihin neljään lippukuntaan)

Tammikuun 27. päivänä joukot lähtivät Viipurista marssille kohti Pähkinälinnaa. Joukot saapuivat Pähkinälinnan edustalle yöllä 12.2. ja yrittivät välittömästi rynnäkköä linnoitukseen. Rynnäkkö kuitenkin epäonnistui ja joukot kärsivät noin 20 miehen tappiot mukaanlukien hovimies Karl Heusser.

Samalla täydennettiin ja lisättiin myös varuskuntajoukkoja ja pohjalaisten lippukuntien määrä nostettiin viiteen. Armeijaan kuuluvaan von Rechenbergerin rykmenttiin liitettiin Edvard Bainbergin ja Kristofer Dambin lippukunnat. Rykmenttijaotuksen ulkopuolella olivat Matts Sigfridssonin ja Erik Staffanssonin lippukunnat Narvassa sekä Sigfrid Larssonin Nevanlinnassa.

De la Gardiella oli suurisuuntaisia suunnitelmia vallata koko Pohjois-Venäjä, ja sotaretki aloitettiin suuntaamalla alkuoperaatiot lähimpiin linnoituksiin, Pähkinälinnaan ja Käkisalmeen. Von Rechenbergerin rykmentti oli tällöin marssilla etelään, mutta Matts Sigfridsson 117 miehinen lippukunta otti osaa Käkisalmen piiritykseen.

Ratsumestari Anders Andersson oli piirittänyt kaupunkia jo vuoden 1610 kesästä lähtien, ja de la Gardien joukkojen osuus supistui helmikuun puolessa välissä suoritettuun epäonnistuneeseen hyökkäykseen. Huomattuaan, ettei puolustaja ollut vielä valmis antautumaan jatkoi de la Gardie marssia etelään ja jätti Anders Anderssonin vahvistukseksi Mats Sigfridssonin lippukunnan. Suuria menetyksiä kärsinyt Käkisalmi antautui maaliskuun 2. päivänä, ja pohjalaiset jäivät kaupunkiin varuskuntajoukoiksi vuoteen 1615 saakka, jolloin Mats Sigfridsson kuoli.

Von Rechenbergerin rykmentti saavutti maaliskuun alkupäivinä pääarmeijan Laatokan eteläpuolella, ja pian sen jälkeen osallistuivat ainakin Edvard Bainbergin ja Sigfrid Larssonin lippukunnat Laatokan kaupungin valtaamiseen. Täältä armeija siirtyi Volhov-joen suunnassa kohti Novgorodia ja leiriytyi heinäkuun alussa kaupungin pohjoispuolelle. De la Gardien  armeijaan kuului 14 lippukuntaa jalkaväkeä ja 11 ratsuväkeä, ja Novgorodin edustalla liittyi armeijaan vielä Evert Horn mukanaan kaksi jalkaväen ja kaksi ratsuväen lippukuntaa. Täydennys oli tarpeen, sillä kenttäsairaudet olivat pahoin vähentäneet vahvuutta.

Novgorod oli vanhastaan merkittävä kaupunki, jonka asukasluku oli noin 30000. Vakinaisia joukkoja oli noin 3000 streltsiä ja kasakkaa sekä lisäksi porvarikaarti, jonka taisteluarvo oli vähäinen. Kaupunkia ympäröi vahva muuri torneineen, rundeleineen ja muutamine bastioneineen. Muurin edessä oli vedellä täytetty vallihauta. Vahva Novgorodin linna oli keskellä kaupunkia Volhov -joen länsirannalla.

De la Gardie ei voinut ryhtyä säännönmukaiseen piiritykseen tykistön puutteen takia, joten kaupunki oli vallattava yllättävällä rynnäköllä. Suunnitelman mukaan suoritettaisiin kaupungin pohjois- ja itäpuolella voimakkaat valehyökkäykset, minkä jälkeen päähyökkäys suunnattaisiin länsimuurissa oleviin kahteen porttiin, jotka murrettaisiin petardeilla. Heinäkuun 15. päivänä ryhmitettiin joukot hyökkäysasemiin. Von Rechenbergerin rykmentti osallistui valehyökkäykseen länsirannalla, ja suunnitelman alkuosa onnistui. Venäläiset keskittivät voimansa muurin pohjois- ja luoteisosiin, jonka esikaupungit ja luostarit sytytettiin palamaan. Seuraavana yönä piti de la Gardie käskynjaonalijohtajilleen, jolloin hän vasta paljasti todellisen hyökkäyssuunnitelmansa. Päävoimat siirrettiin nopeasti kaupungin länsipuolelle samanaikaisesti, kun von Rechenberger hämäsi hyökkäämällä muurin pohjoisosia kohti sekä joella. Päävoimien hyökätessä onnistui näiltä länsimuurin toisen portin räjäytys; ratsuväki hyökkäsi siitä ensimmäisenä kaupunkiin, puhdisti lähimmät kadut vihollisista ja esti apuvoimien tulon. Seuraavana tullut jalkaväki vyörytti muurien puolustusta ja valtasi lähimmät talot. Von Rechenbergerin jatkaessa valehyökkäystään joutuivat kahden tulen väliin jääneet venäläiset pääjoukot paniikkiin. Pohjoinen kaupunginosa sytytettiin tuleen, ja joukot yrittivät paeta siltaa pitkin kaupungin itäosaan. Sekasortoa ja tappioita lisäsi vielä se, että kasakat ratsastivat sillalle sulloutuneeseen väenpaljouteen. Seuraavana päivänä aikoi de la Gardie vallata Novgorodin linnan, mutta se antautui jo hyökkäysvalmistelujen aikana. Pohjalaisilla lippukunnilla oli ollut tilaisuus osallistua taisteluun, jota pidetään linnoitetun kaupungin valtaamisen mestarinäytteenä.

De la Gardie jatkoi tämän jälkeen Pihkovaan ja Peipusjärven itäpuolitse Narvaan, mutta pohjalaisten osuudesta tässä sotaretkessä ei ole tietoa.

Loppu

Vuonna 1612 vallattiin joitakin Inkerin alueen kaupunkeja mm. Iivanalinna, joten Inkerinmaa oli täysin ruotsalaisten hallinnassa. Pohjalaiset lippukunnat siirtyivät nyt uusiin idempänä oleviin varuskuntiin:

Tämä ryhmitys säilyi toista vuotta, ja syksyllä 1614 kotiutettiin kuudesta pohjalaisesta lippukunnasta kaikki Liivinmaalla olleet.

Tilanne rauhoittui taas Baltiassa, ja seuraavien vuosien kesäkausina oli vain kolme pohjalaista lippukuntaa aseissa. Ainoa mainittavan arvoinen tapahtuma oli vuonna 1615 tapahtunut Pihkovan piiritys, johon von Rechenbergerin rykmentti otti osaa.

Seuraukset

Vuonna 1617 solmittiin Stolbovassa Venäjän kanssa  rauha, jossa Ruotsi sai Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan. Venäläiset saivat Novgorodin takaisin, mutta menettivät kokonaan yhteyden Suomenlahteen ja Itämereen.

Lähdeluettelo:

  1. Roudasmaa, Stig: Pohjan Prikaatin historia 1626 - 1983
  2. Petander C-B, J. Anteckningar om österbottniskt fotfolk före år 1625, Österbotten 1964, Vaasa 1964
  3. Kirkinen, Heikki: Karjala taistelukenttänä

Sivua päivitetty 12.03.2008

pekka.hiitola@elisanet.fi