Pohjan Prikaati  | Perinnejoukot | Pohjan Prikaatin Kilta | Linkit

Pohjoismainen seitsenvuotinen sota (kesä 1563 - 13.12.1570)

Tausta - Sodan syyt

Tsaari Iivana IV Julman johtamat venäläiset joukot hyökkäsi saksalaisen ritarikunnan hallitsemaan Liivinmaahan vuoden 1558 alussa (Liivinmaan sodan ensimmäinen vaihe ), jolloin ne valtasivat nopeasti Narvan (12.5.1558) ympäristöineen (Rakvere, Vasknarva, Toolse, Edise, Vastseliina ja Laiuse) ja Tarton (18.6.1558) sekä useita muita linnoja (Marienburg 1560, Viljandi elokuussa 1560, Polotski helmikuussa 1563). Seuraavana vuonna venäläiset piirittivät jo Tallinnaa, mutta siirsivät pääiskun Riian suuntaan. Silloin muut valtakunnat kiirehtivät mukaan saaliin jaolle: Tanskan kuningas Fredrik II osti Saarenmaan ja antoi sen veljelleen Maunulle (Magnus), Suomen herttua Juhana oli halukas antamaan Saksalaiselle ritarikunnalle lainan, jos saa pantiksi Liivinmaan linnoja, mutta epäluuloinen kuningas  Kustaa I Vaasa kielsi poikaansa sekaantumasta Baltian asioihin. Ritarikunnan oli pakko suostua Puolan suojelukseen ja luvata vastineeksi Puolalle alueita Väinäjoen varrelta.

Kuva Saksalaisen ritarikunnan ritareita (mustin ristein merkityt ritarit) taistelussa

Vuonna 1560 ritarikunnan asema tappioiden (Ermes 1560) ja sisäisen hajaannuksen vuoksi romahti. Tuona vuonna kuoli myös Ruotsin kuningas Kustaa I Vaasa, ja hänen seuraajansa kuningas Eerik XIV sai tilaisuuden kasvattaa vaikutusvaltaansa Itämerellä ja lyödä kiilan liitossa olleiden Venäjän ja Tanskan välille. Vuonna 1560 Tallinnasta tulee Ruotsin kruunun alamainen kaupungin raadin pyynnöstä. Ruotsin armeija valtaa Padisen luostarin 1561, seuraavana vuonna vallataan myös Paide ja Pärnu. Herttua Juhana (kuninkaana Juhana III) sai Puolan kuninkaalta myötäjäisinä Helmetin, Karksin ja Ermesin linnat 1562.

Kuva: Liivinmaa 1562, Kuurinmaan herttuakunta on sama kuin entinen Saksalaisen ritarikunnan hallintoalue. Saarenmaa ja Kuurinmaa luovutettiin Tanskan kuninkaalle 1559, alueista muodostettiin Saarenmaan herttuakunta.

Itämeren herruudesta ja Venäjän kaupan valvonnasta käytävä kilpailu johti sotaan, jossa olivat vastakkain Ruotsi ja liittoutuneet Tanska, Lyypekki ja hieman myöhemmin vielä Puola. Sodan puhkeamisen muodollinen syy oli se, että Tanskan kuningas Kristian III, joka katsoi Ruotsin vielä kuuluvan valtakuntaansa, oli liittänyt vaakunaansa Ruotsin kolme kruunua.

Muodollisen sodanjulistuksen jättivät Tanskan kuninkaan Fredrik II:n lähettiläät Ruotsin kuninkaalle Eerik XIV:lle vasta 13.8., mutta sotatoimet olivat alkaneet jo ennen tätä tapahtumaa.

Sotatapahtumat Liivinmaalla

Suomenlahden eteläpuolella oli taisteltu vaihtelevalla onnella. Vuoden alussa oli ruotsalaisilla hallussaan Tallinna, Paidelinna, Paadisten luostari sekä Pärnu. Kuninkaan määräyksen mukaan oli de Mornayn ( joka myöhemmin siirrettiin Ruotsin rintamalle) sekä Svante Sturen laajennettava Ruotsin valtakunnan aluetta. Käsky sisälsi Juhana herttualle myötäjäisinä annettujen linnojen haltuun ottamisen sekä Tanskan herttuan Maunun hallussa olevan alueen valtaamisen. Ruotsalaisille joukoille, joita oli noin 3500, tehtävä oli kuitenkin mahdoton. Syksymmällä lähetettiin Suomesta lisävoimia, niiden vapauduttua Juhana herttuan joukkojen jouduttua tappiolle. Vuoden lopulla Ruotsin joukkojen vahvuus oli kohonnut noin 6000 mieheen. Tällöin de Mornay oli jo siirtynyt Ruotsissa olevien joukkojen johtoon ja ylipäälliköksi oli tullut ensin Åke Pentinpoika (Bengtsson) Färla ja myöhemmin Henrik Klaunpoika Horn, joka johti samalla myös alueen siviilihallintoa.

Färla aloitti heinäkuun lopulla Haapsalun, joka oli Saarenmaan hiippakunnan keskus, piirityksen. Haapsalu antautui 6.8. ja ryöstettiin sopimuksen vastaisesti. Vähän myöhemmin valloitettiin Lihula, josta kuitenkin pian jouduttiin luopumaan. Lihula kuitenkin valloitettiin pian uudelleen. Samoin piiritettiin Lukkolinnaa, mutta turhaan.

Sotatapahtumat Etelä-Ruotsissa

Sotavuosi 1563

Lähes samanaikaisesti, kun selvisi ettei sotaa Tanskan kanssa voitaisi välttää, muuttui Ruotsin kuninkaan Eerik XIV:n ja hänen veljensä Suomen herttuan Juhanan välirikko vakavaksi. Juhana kieltäytyi saapumasta Tukholmaan kuultavaksi toimistaan Liivinmaalla, jolloin hänen tuomittiin poissaolevana kuolemaan 7.6.1563. Samanaikaisesti kuningas Erik XIV lähetti armeijansa Suomeen. Armeijan paras ja luotettavin osa oli piirittämässä Turun linnaa, kunnes se antautui 12.8.1563.

Elokuun 4. päivänä lähti Tanskan armeija liikkeelle Helsingborgista kohti Älvsborgin linnoitusta. Tanskan kuningas Fredrik II seurasi joukkojen mukana vaikka ylipäällikkyys oli siirretty kreivi Günther (XLI) von Schwartzburgille(-Blankenburg 1552- 1583).  Jalkaväki oli jaettu kolmeen rykmenttiin, joita komensivat eversti Daniel Rantzau, (saksalainen landsknecht päällikkö) Jürgen von Holle sekä (landsknecht) Hilmar von Münchhausen. Armeijaan pääosan muodostivat saksalaiset palkkajoukot (landsknecht). Siten tämä sotaretki maksoi tanskalaisille 150 000 taalaria kuukaudessa pelkästään palkkoina.  Ja elokuun 22. päivänä oli Tanskan armeija Älvsborgin linnan edustalla. Linnoitus oli varustettu kahden kuukauden elintarvikkeilla sekä muilla tarvikkeilla, mutta linnan käskynhaltija Erik Kagge luovutti linnan tanskalaisille jo 4.9. Linnoituksen antautuessa tanskalaiset saivat sotasaaliina myös seitsemän sotalaivaa, joiden asemapaikkana oli ollut Älvsborg.

Tämä oli suuri strateginen voitto Tanskalle, sillä nyt se oli sulkenut Ruotsin kokonaan läntisen meren yhteydestä ja saanut puristavan renkaan siltä puolelta täysin yhtenäiseksi ja kiinteäksi. Samalla se voi keskittää koko laivastonsa Itämerelle tarvitsematta välittää Pohjanmeren satamista.

Kuva: Tanskan kuninkaan Fredrik II:n Älvsborgin valtaus 4. syyskuuta 1563

Tanskalaisilla joukoilla oli Älvsborgin alueella sairauksista sekä heikosta elintarvikehuollosta aiheutuneita hankaluuksia, eivätkä siten kyenneet laajentamaan sillanpäätä ympäristöön. Samoin saksalaisten palkkasotureiden haluttomuus marssia edemmäs sisämaahan aiheutti tanskalaisten joukkojen passiivisuutta. Ja lopulta syyskuun puolessavälissä jätti armeijan pääosa Älvsborgin ja aloitti marssin etelään.

Lokakuun 12. päivänä Eerik XIV teki vastahyökkäyksen Jönköpingiin keskittämänsä armeijan länsirannikolle Halmstadiin. Joukot olivat Halmstadin muurien edustalla 23.10. Halmstadia ei saatu  antautumaan piirityskaluston heikkouden vuoksi. Hallantia kuitenkin hävitettiin laajalti. Kaupungin piirityksen aikana kuningas Erik päätti jättää armeijansa johtamisen ja palata Tukholmaan.

Syyssateiden alettua ja sään kylmetessä joukot saivat käskyn aloittaa paluumarssin pohjoiseen. Paluumatkalla, jota johti ranskalainen de Mornay, hätyyttivät tanskalaiset ankarasti ja aiheuttivat ruotsalaisille tuntuvia tappioita, muun muassa lyöden de Mornayn Marredin (noin 15 kilometriä Halmstadista) luona 9.11.1563. Tällä voitolla ei kuitenkaan tullut olemaan mitään strategista merkitystä, koska tanskalaiset vetäytyivät välittömästi takaisin omille alueilleen.

Samanaikaisesti pääjoukkojen Hallanin sotaretken kanssa olivat Per Brahe johtanut sotaretkeä Bohus lääniin ja Knut Haraldsson Soop Jämtlantiin ja Härjedaleniin. Ja vaikka Soopin johtama osasto olikin voitokas ja kykeni  syys- ja lokakuun vaihteessa valloittamaan Jämtlannin ja Härjedalin. Ne menetettiin vielä ennen vuoden loppua (Avaskärin polttaminen 15.9.1563).

Sotavuosi 1564

Vuoden 1564 alussa Eerik XIV suunnitteli talvisotaretkeä Bohus lääniin, jonka valtaaminen olisi avannut jälleen yhteyden läntiselle merelle ja puhkaissut umpinaisen saarron tällä suunnalla. Klaus Kristerinpoika Horn sai tehtäväkseen retken johtamisen. Hänellä oli käytettävissään seitsemän jalkaväkilippukuntaa, joista kaksi suomalaista sekä kolme ratsuväenlipullista. Mutta yritys ei onnistunut, koska tanskalaiset olivat vahvistaneet puolustusta siirtämällä joukkoja Pohjois-Norjasta alueelle. Lisäksi ongelmia aiheutti talven ankaruus, joukoissa puhjenneet kulkutaudit sekä piiritystykistön uppoaminen Göta jokeen.  Retkien aikana taisteltiin muun muassa seuraavien kaupunkien omistuksesta Falkenberg, Lyckå, Rönneby. Ja lopulta elintarvikkeiden vähyyden vuoksi Horn joutui vetämään joukkonsa takaisin Länsi-Göötanmaalle.

Axtorna 20.10.1565

Kuva: Axtornan taistelu 20.10.1565 (Tanskalainen kuparipiirros)

Tammikuun aikana Knut Håkansson Handin johtama osasto marssi Hallannin rajalle estämään tanskalaisten pääsyn Länsi-Göötanmaalle ja Norjaan. Handin osaston aiheuttama tuho raja-alueilla autioitti suuria alueita.

Ruotsalaisten hyökkäys Norjaan (Jämtlantiin ja Trondheimiin) alkoi helmikuun 9. päivänä ja se menestyi aluksi oikein hyvin. Armeijaan kuului 4000 - 6000 miestä ja sitä johti kuninkaan ranskalainen kamaripalvelija ja suosikki Claude Collart. Armeijassa oli mukana myös suomalaisia joukkoja. Helmikuun viimeisenä päivänä olivat joukot piirittämässä Stenviksholmin varustuksia, joka antautui parin päivän piirityksen jälkeen. Tämän seurauksena oli koko Trondheim sekä Tröndelagen ruotsalaisten hallussa. Samanaikaisesti tanskalaiset keskittivät joukkojaan Bergeniin, mistä aloittivat alueen takaisin valtauksen. Toukokuun 22. päivänä oli tanskalainen armeija Stenviksholmin edustalla, mikä vallattiin. Valtauksessa jäi Collart vangiksi ja kuljetettiin Kööpenhaminaan.

Toukokuussa ja elokuussa tanskalaiset yrittivät suoritta suuroperaation samanaikaisesti maavoimilla ja laivastolla. Operaatioiden tavoitteena oli Tukholman valtaaminen, mutta kumpikin operaatio epäonnistui. Näiden operaatioiden seurauksena Tanskan valtiontalous oli romahtamaisillaan. Jo Älvsborgin operaatio ensimmäisenä vuonna kulutti enemmän rahaa kuin oli tarkoitus käyttää koko sotaan ja vuoden 1564 suuroperaatiot aiheuttivat suuria menoja.

Kun tanskalaisten pääkaupunkiin kohdistama uhka oli torjuttu aloitti kuningas Erik sotaretken Blekingeen. Armeijaan kuului 11 lippukuntaa jalkaväkeä sekä 8 ratsuväkilipustoa. Operaation tavoitteena oli luoda sillanpää Kalmariin suunnattavaa avustusretkikuntaa varten. Osastoa johti Åke Bengtsson Färla.  Lyckeby antautuu armeijalle 24.8. mutta muualla vastarinta oli voimakasta. Maanviljelijät kävivät sissisotaa maahantunkeutujia vastaan ja Ronneby uhkasi sivustaa. Ronneby vallattiin rynnäköllä 4.9. ja asukkaat kohtasivat kohtalonsa. Ensimmäiset hyökkääjät tappoivat kaikki puolustautuneet miehet ja viimeisten joukossa tulleet suomalaiset tappoivat jäljelle jääneet naiset ja lapset mukaan lukien. Seuraavaksi marssittiin neljäkymmentä kilometriä länteen Sölvesborgiin. Täällä olivat tanskalaiset aiemmin polttaneet linnoituksen ja nyt ruotsalaiset tuhosivat kaupungin.

Von Schwatrzburgin johtama Tanskan armeija lähti liikkeelle 25.9. Joukot koostuivat 24 lippukunnasta ja 9 ratsuväen lipustosta. Tavoitteena oli työntää ruotsalaiset pois Blekingestä ja valloittaa Kalmar. Tanskan armeijalla oli suunnattomia vaikeuksia, koska ruotsalaiset välttelivät taistelua ja Kalmarin valtaus oli mahdotonta ilman riittävää tykistöä. Tämän seurauksena von Schwatrzburg johti armejan Smoolantiin, mutta joutui vetäytymään talven tullessa ja elintarvikkeiden loputtua etelään. Kun joukot 14.10. jättivät ruotsalaisten hallussa olevan alueen päättyi samalla von Schwatrzburg johtamien saksalaisten palkkasotureiden sopimukset Tanskan palveluksessa.

Vuoden 1564 viimeisenä sotatapahtumana johti Mats Törne ruotsalaisen armeijaosaston Norjaan. Kuningas Erik XIV halusi autioittaa alueen, mutta Ruotsin resurssit eivät siihen riittäneet. 1.12. marssi 11 lippukuntaa vuorten yli kohti Stenviksholmia, mutta tanskalaiset saivat vihiä retkestä. Tultuaan torjutuksi Mats Törne perääntyi 8.12. takaisin Ruotsin alueelle.

Sotavuosi 1565

Klas Kristersson Horn johtama armeija marssi tammikuussa Etelä-Hallantiin ja sieltä edelleen Skooneen. Armeijassa oli 12 jalkaväen lippukuntaa sekä 5 ratsuväen lipustoa eli yhteensä noin 4000 miestä. Båstad ja Ängelholm Luoteis-Skoonessa poltettiin ja alue autioitettiin Helsingborgiin asti. Horn keskeytti etenemisen, koska Skoonessa riehuvan ruton vuoksi. Samanaikaisesti vähäinen osasto tanskalaisia hävitti Smoolantia, jossa ruotsalaiset tekivät vain vähäistä vastarintaa. Tanskalaiset joukot kärsivät pahoin Skoonessa riehuvasta rutosta sekä pilkkukuumeesta kesään asti.

Samoin tammikuun alussa Åke Bengtsson Färla johti oman osastonsa Bohusin linnoitteita vastaan ja aloitti niiden piirityksen. Maaliskuussa hän joutui vetäytymään takaisin. Tästä seurasi kuninkaan epäsuosio ja joukot saivat uuden johtajan Per Brahen. Piiritys aloitettiin uudelleen huhtikuun puolessa välissä. Joukot eivät kuitenkaan kyenneet valtaamaan linnoitusta. Oltuaan kolme viikkoa Bohusin edustalla ja saatuaan vahvistuksia aloitti hän marssin  kohti Älvsborgia, mutta ei kyennyt valtaamaan sitäkään. Tämän seurauksena joukoille määrättiin taas  uusi komentaja - de Mornay. Hän ei kuitenkaan ehtinyt aloittaa piiritystä uudelleen ennen kuin tanskalaiset aloittivat lopultakin marssin kohti pohjoista. Daniel Rantzaun johtamat tanskalaiset mursivat Älvsborgin piirityksen kesäkuun puolessavälissä. Ainoastaan kuukautta myöhemmin de Mornay siirrettiin Länsi Göötanmaan olevan armeijan komentajaksi ja ylipäälliköksi siirrettiin Ivar Månsson Stjernkors. Ruotsalaisten joukkojen ollessa sekaisin johtajavaihdosten seurauksena Rantzau teki retken Länsi Göötanmaalle heinäkuussa ja muun muassa poltti Gamla Lödösen kaupungin.

Erik asetti uudeksi tavoitteeksi tanskalaisten karkottamisen Länsi-Göötanmaalta sekä Rantzaun joukkojen tuhoamisen. Kuultuaan Erikin suunnitelmista Rantzau vetäytyi nopeasti etelään Hallantiin. Molemmilla osapuolilla oli kesän aikana suurisuuntaisia suunnitelmia, mutta sairaudet, elintarvikkeiden vähyys sekä sotaväen haluttomuus kummallakin puolella esti niiden toteuttamisen.

Elokuun alussa ruotsalaiset etenivät kolmena kolonnana kohti Varbergiä. Erikin alkuperäinen suunnitelma oli hyökätä Älvsborgiin, mutta kuultuaan Rantzaun joukkojen siirroista kohteeksi vaihdettiin Varberg. Erik kohtasi tanskalaiset kenttätaistelussa. Ruotsalaiseen armeijaan kuului nyt 24 lippukuntaa ja 19 ratsuväki lipustoa. Tykistö oli Erikin veljen Kaarlen (tuleva Kaarle IX) komennossa. Aluksi Erik johti armeijaa, mutta liikuttaessa operatiivinen johtaminen kävi mahdottomaksi ja kenttäeverstiksi nimitettiin Nils Boije af Gennäs.

Elokuun 27. päivänä aloitettiin Varbergshusin pommitus. Kaupunki syttyi pian tuleen ja ruotsalaiset aloittivat rynnäkön kello 0300 yöllä. Tanskalaiset joukot puolustautuivat kaikin voimin ja keinoin, mutta kello 0800 mennessä 28.8. oli kaupunki ruotsalaisten hallussa ja ryöstely alkoi. Tämän taistelun kuluessa saatiin vangiksi ranskalainen Pontus de la Gardie, joka siirtyi ruotsalaisten palvelukseen. Kaupungin valtauksen jälkeen pyrittiin taisteluun Rantzaun pääjoukon kanssa, mutta Rantzau väisti taistelua epäedullisesta asemastaan johtuen. Tämän jälkeen aloittivat ruotsalaiset joukot Varbergin linnan piirityksen ja 15.9. linna vallattiin rynnäköllä. Tämän jälkeen alkoivat ruotsalaisten vaikeudet, joiden syynä oli joukkojen kurittomuus. Muun muassa suuret määrät miehiä poistuivat luvatta kotiseuduilleen.

...  JATKUU .... Axtorna 20.10.1565, Laholm

Syksyn aikana tanskalaiset tekivät hävitysretkiä Taalainmaalle, Värmlantiin sekä Smoolantiin ja ruotsalaiset hävittivät Akershusin aluetta.

Sotavuosi 1566

Sotavuosi alkoi ruotsalaisten menestyksellä. Jakob Henriksson Hästesko

....  JATKUU ....

Sotavuosi 1567

Lokakuussa 1567 Daniel Rantzau lähti liikkeelle Halmstadista noin 8000 Tanskan armeijan kanssa. Hän ei kohdannut mitään vastarintaa ja marssi niin ruotsalaisten ennakolta  polttamaan Jönköpingiin. Sitten hän -luopuen alkuperäisestä suunnitelmastaan, joka oli tähdännyt joko Länsi-Göötanmaata tai Kalmaria - tunkeutui viljavaan Itä-Göötanmaahan, mistä hän sai helpolla väelleen elatuksen, hävitti Vadstenan kaupungin ryhtymättä piirittämään varsinaista linnaa ja suuntasi marssinsa Linköpingiin.

...  JATKUU ....

Sotavuosi 1568

...  JATKUU ....

Sotavuosi 1569

Vuoden alussa yritettiin hieroa rauhaa, mutta Tukholmassa kokoontuneet valtiopäivät eivät siihen suostuneet. Ja kesällä sota puhkesi uudelleen. Maalla raja-alueen tuhoaminen jatkui. Herttua Kaarle ja Pontus de la Gardie johtivat joukkoja  Skooneen ja polttivat muun muassa Ystadin, Åhusin, Vän sekä Sölvesborgin. Jopa Hallanti ja Länsi-Göötanmaa kokivat sodan rasituksia.

Kun ruotsalaiset hävittivät Skoonea, Daniel Rantzaun ja Frans Brockenhausin johtamat tanskalaiset hyökkäsivät Varbergiin, jota puolusti Bo Birgersson Grip. Piiritys alkoi lokakuussa ja 11.11. kaatui Rantzau Varbergin edustalla. Brockenhausen kuoli pian sen jälkeen haavakuumeeseen. Kuningas Fredrik II, joka oli seurannut retkeä, otti nyt komennon ja johti joukot hyökkäykseen. Ruotsalaiset puolustautuivat rohkeasti, mutta rynnäkön aikana kuoli Bo Birgersson Grip. Tämä johti linnoituksen antautumiseen 4.12. Tällöin taas menetettiin portti Pohjanmerelle. Lisäksi laivaston heikko menestys Itämerellä oli johtaa täydelliseen kauppasaartoon.

Sotavuosi 1570

Juhana III aloitti sotaretken Bohuslääniin sekä Trondheimiin ja Åkershusiin. Näillä retkillä ei ollut sodankäynnin kannalta mitään merkitystä. Tanskalaiset hävittivät Smoolantia ja muun muassa polttivat Vaxjön.

Sotatapahtumat merellä

Merellä laivastot olivat kohdanneet toisensa jo 30.5. Ruotsalainen amiraali Jaakko (Jakob) Bagge oli mainittuna päivänä 11 sotalaivaa ja 1 pienemmän aluksen käsittävällä laivastolla purjehtinut kohti etelää ja kohdannut tanskalaisen Bornholmin luona olleen laivaston (8 laivaa). Tasnkalaisen laivaston komentajana toimi Jaakko (Jakob) Brockenhuus. Tanskalaiset olivat joutuneet ruotsalaisen laivaston yllättämäksi, jolloin laivasto oli lähettänyt kolme alusta vastaanottamaan kohti tulevaa laivastoa ilmoittaakseen rauhantahtoisuutensa. Tanskalaiset vastaanottajat ampuivat kolme tykinlaukausta merkiksi, mutta yksi ammuksista osui ruotsalaiseen alukseen. Minkä jälkeen ruotsalaiset piirittivät lähetit ja nelituntinen taistelu alkoi. Loppuosa tanskalaisesta laivastosta pysyi ankkuripaikalla. Tanskalaiset menettivät taistelussa kaikki kolme alusta vallattuina - amiraalilaiva Hercules 81, Hector 38 sekä Hjort 46 tykkiä. Kaikki vallatut alukset olivat pahoin vaurioituneita. Tämän taistelun jälkeen sodan syttymisen välttäminen ei enää ollut mahdollista.

Kuva: Bornholmin meritaistelu 30.05.1563. Tanskalainen amiraalilaiva Hercules sekä laivat Hjorten ja Hector ruotsalaisten alusten piirittämänä.

Seuraavan kerran laivastot kohtasivat Gotlannin lounaispuolella 11.9.1563. Tämä kohtaaminen päättyi kuitenkin ratkaisemattomana.

Myös vuonna 1564 Eerik XIV varusti laivaston. Miehistöksi siihen pantiin nyt, kuten yleensä myöhemminkin tämän sodan aikana, paljon jalkaväen lippukuntia, muun muassa yksi suomalainen. Laivaston 23 alusta (Mars 173, Elefant 65, Suomen Joutsen 82, Hektor 87 jne) käsittävä ruotsalalaisen laivaston päällikkönä, joka keväällä 1564 purjehti Tukholmasta etelään hävittämään Tanskan saaria, kantamaan tullia Juutinraumassa sekä tukemaan maa-armeijaa, jos sen olisi onnistunut tunkeutua Skåneen, oli vanha veteraani Jaakko Bagge, jonka amiraalilaiva Mars oli suurin , mitä näillä vesillä milloinkaan oli nähty. Muista laivapäälliköistä olivat huomattavimpia suomalainen Klaus Fleming, joka komensi Elefantenia sekä Pietari (Peder Axelsson) Banér Suomen Joutsen (Finska Svan) aluksella. Samoihin aikoihin lähtivät Tanskan ja Lyypekin laivastot liikkeelle. Tanskan noin 25 alusta (lippulaiva Fortuna, Byens Löffue 56, Arck jne)  kuuluisan merisankarin Herluf Trollen johdolla ja Lyypekin noin 10 alusta (lippulaiva Engel, Lange Bark, Fuchs jne) Friedrich Knebelin johdolla.

Toukokuun 30. päivänä laivastot tapasivat toisensa Öölannin pohjoiskärjen edustalla. Myrsky oli edellisenä päivänä niin hajottanut Ruotsin laivaston, että taistelun alkaessa ei amiraalilaivan tukena ollut muita kuin Elefanten  ja Suomen Joutsen. Taistelu oli epätasainen ja kuuma, mutta tanskalais-lyypekkiläisen laivaston voitto ei suinkaan vielä ollut selvä. Vasta seuraavana päivänä, kun viholliselle oli aiheutettu tuntuvia tappioita mm Fortuna oli vaurioitunut sekä Lange Bark uponnut, vetäytyivät Elefanten ja Suomen Joutsen taistelusta yhtyäkseen päävoimiin, mutta amiraalilaiva ei peräsimensä vioittumisen takia voinutkaan seurata mukana. Vihollislaivat ympäröivät sen nyt joka puolelta. Urheasti piti Bagge miehineen kuitenkin puoliaan vielä muutamia tunteja. Lopulta tanskalais-lyypekkiläinen laivasto sai valtauskoukkunsa isketyksi laivaan (Byens Löffue, Engel sekä Fuchs) ja olivat juuri valtaamassa sitä, kun se syttyi tuleen, räjähti ja upposi vieden mukanaan toista sataa miestä - Bagge joutui vangiksi. Fleming kokosi laivaston ja vei sen suojaan Elfsnabbeniin, ja tanskalais-lyypekkiläinen laivasto purjehti muutaman viikon perästä takaisin kotivesilleen Kööpenhaminaan, joten taistelu ei muodostunut strategisesti merkittäväksi.

Kuva: Oolannin pohjoiskärjen edustalla käyty meritaistelu 31.5.1564

Klaus Flemimg oli nyt jonkin aikaa yliamiraalina, mutta joutui pian kuninkaan epäsuosioon ja erotettiin tehtävästä. Laivaston päällikkyys uskottiin tämän jälkeen toiselle suomalaiselle - Klaus Kristerinpoika Hornille, joka on ollut kaikkien aikojen maineikkaimpia merisankareita Itämerellä. Hänen johdollaan Ruotsin laivasto saavutti voittoja, jotka ovat merisotahistoriamme loistavimpia. Näillä voitoillaan hän mursi tanskalais-lyypekkiläisen ylivallan Itämerellä.

Klaus Kristerinpoika HornHeinäkuun 12. päivänä 1564 tanskalaiset Byens Löffue 56, Morian 47 ja David 42 tykkiä hyökkäsivät ruotsalaisen kapteeni Björnsonin komentaman Hvita Falkin kimppuun lähellä Warnemündea. Muutaman tunnin taistelun jälkeen (noin puolilta päivin) kapteeni Björnson  räjäytti laivansa estääkseen sen valtaamisen. Alukselta selvisi vain kaksi miestä hengissä.

Tuskin uusi amiraali oli ehtinyt saapua laivastoonsa, joka 28 laivan vahvuisena oli sijoittunut Öölannin pohjoiskärjen luo, sekä ottaa vastaan päällikkyyden, kun Trollen 39 laivaa käsittävä tanskalainen laivasto tuli näkyviin, purjehtien etelästä myötätuuleen. Horn ei halunnut ankkurissa ollen ottaa vastaan hyökkäystä, vaan nosti ankkurin ja purjehti laivoineen Gotlantia kohden toivoen pääsevänsä taisteluun otollisemmissa olosuhteissa. Kun tuuli kääntyi pohjoiseen, kävi hän 14.8. Trollen laivaston kimppuun, mikä vuorostaan oli ankkurissa Öölannin pohjoiskärjen edustalla. Tanskalaiset eivät odottaneet hyökkäystä, vaan olivat ruvenneet ryöstelemään ja hävittämään rannikkoa.

Oolannin edustan meritaistelu toukokuu 1564

Kuva: Tanskalaisten ja ruotsalaisten välinen meritaistelu Öölannin rannikolla elokuussa 1565 (alkuperäinen kuva Peder Hansons Reesens "Krönicke" 1680)

Nyt tuli tanskalaisille kiire saada miehistö laivoihin ja laivasto purjehdus- ja taistelukuntoon. Trolle vetäytyi lännemmäksi niemen kärjestä ja Jungfrun luona laivastot iskivät yhteen. Taistelua kesti koko päivän, ja yön tullen vetäytyi tanskalainen laivasto pahoin runneltuna  etelään, jolloin ruotsalaiset saivat saaliiksi kolme laivaa ja vangeiksi 600 miestä. Hornin laivasto ei ollut menettänyt taistelussa ainoatakaan laivaa, vaikka osa aluksista olikin pahoin vaurioitunut.

Taistelussa oli mukana muun muassa Viipurin Karjalasta oleva jalkaväkiosasto, jonka vahvuus oli 368 miestä. Lisäksi varsinaisten laivamiesten joukossa oli suomalaisia.

Kuva: Oolannin pohjoiskärjen edustalla käyty meritaistelu 14.-15.8.1564 (P. C.  van Soestin öljymaalaus)

Vuonna 1565 Horn sai käskyn purjehtia 48 aluksen laivastoineen Bornholmin luo etsimään vihollisen laivastoa ja ellei sitä tavannut jatkettava matkaa vapauttaakseen Stralsundiin saarroksiin jääneet ruotsalaiset alukset. Siis yksinkertaisesti hänen oli etsittävä ja lyötävä vihollislaivasto sekä pakotettava Juutinrauman kautta kulkevat laivat maksamaan tullia.

Toukokuun puolessa välissä hän purjehtikin saamansa ohjeen mukaisesti merelle, muttei tavannut vihollislaivastoa ja siksi laivasto purjehti eteenpäin Pommerin rannikkoa kohden.  Täällä se tapasi 21.5. pienen tanskalaisen laivasto-osaston (9 alusta), joista neljä ajettiin rantaan, missä oma miehistö ne poltti, ja loput otti Pommerin herttua haltuunsa. Tämän seurauksena  vapautui useita Pohjois-Saksan satamakaupunkeja tanskalaisten kauppasulusta. Sitten hän purjehti Kööpenhaminan edustalle kantamaan tullia Juutinrauman kautta kulkevilta puolueettomilta kauppalaivoilta. Matkalla Juutinraumaan,  Falsterbon luona, hän kohtasi lyypekkiläisen laivaston ja ajoi sen Kööpenhaminan tykkien suojiin. Ilman vastarintaa Horn ankkuroi lähelle Kööpenhaminaa  Dragörin luo toukokuun 27. päivänä.

Kuva: Klaus Kristerinpoika Hornin komentama Ruotsin sotalaivasto kerää tullimaksuja Tanskan salmissa 250 hollantilaiselta ja danzigilaiselta alukselta tanskalais-lyypekkiläisen laivaston silmien alla toukokuussa 1565.

Houkutellakseen tanskalaiset kimppuunsa Horn purjehti toukokuun 30. päivänä takaisin merelle. Hornin laivastoon kuuluivat mm lippulaivana St Erik 90, Suomen Joutsen 82, Hektor 87 (kapteenina Per Bagge), Herkules 81,  Engel 49, Pelikan, Troilus 44 (kapteenina Schenk), Fuchs sekä lisäksi nelisenkymmentä muuta alusta. Kesäkuun 4. päivänä tanskalais-lyypekkiläinen laivasto (33 alusta, lippulaiva Jägermaester 90, Merkurius kapteenina Jörgen Brahe (k. 28.6.1565 kuumeeseen), Jungfru) kävi Trollen johdolla Bukovin (Rostockin ja Wismarin välillä) lähellä Hornin kimppuun, mutta hävisi taistelun. Taistelussa Trollen amiraalialus yritti vallata mm  Troiluksen, jonka päälle se ajoi. Mutta joutui irrottautumaan, kun seitsemänkymmentä suomalaista jousimiestä ampui teräsjousillaan. Trolle haavoittui pahasti ja kuoli myöhemmin saamiinsa haavoihin. Illan tullen tuuli tyyntyi  ja ankara taistelu taukosi. Vasta kesäkuun 6. päivänä tuuli yltyi niin voimakkaaksi, että Horn saattoi lähteä Stralsundiin vapauttamaan sinne  suljettuja aluksia saarrosta. Trolle yritti sitä kyllä estää, mutta tuloksetta, ja kun nämä molemmat laivastot olivat Hiddenseen luona Rügenin rannikolla yhtyneet tanskalais-lyypekkiläisen laivaston nähden  ohjasi Horn laivastonsa suoraan vihollista kohti. Trolle, joka oli menettänyt jo 700 miestä sekä kärsinyt muitakin vaurioita, ei katsonut voivansa antautua uuteen taisteluun, vaan painui täysin purjein Kööpenhaminaan, jossa sitten kuoli aikaisemmin saamiinsa haavoihin.

Tanskan laivasto oli pian taas merikelpoisena merellä. Sitä johti nyt Otto Rud. Tanskalaiseen laivastoon kuului 36 alusta.  Laivasto tapasi Hornin laivaston Bornholmin ja Rügenin välillä, jonne Horn oli vetäytynyt käytyään uudelleen Kööpenhaminan edustalla tullia kantamassa. Hornin komennossa oli nyt 46 alusta, joista pari oli vasta Suomesta  tullutta.

Bornholmin ja Rügenin välissä suoritettiin ratkaiseva taistelu 7.7.1565. Tanskalainen amiraalilaiva Jägmästaren aloitti taistelun purjehtien Hornin laivaston keskelle ja ryhtyen valtausyrityksiin. Se joutui heti alussa vierekkäin Hornin amiraalilaivan St Erikin kanssa. Amiraalilaivojen kesken käytiinkin sitten ankaraa kaksintaistelua tuntikausia, kunnes Rudin oli pakko antautua huolimatta siitä, että hän sai lopussa avukseen kaksi muuta laivaa. Otto Rud kuoli vankeuden aikana 11.10.1565 Tukholmassa . Jägmästaren oli kuitenkin uppoamassa ja sen miehistöstä (1500 miestä) oli 2/3 osaa taistelukyvyttömiä. St Erikin vieressä taisteli Suomen Joutsen (Finska Svan 82, vara-amiraali Sten Sture ja laivankapteenina Baner, jotka kaatuivat taistelun kuluessa) tanskalaisia aluksia Kristoferia (Nils Trolle) ja Jungfrua (Erik Rud) vastaan. Tuuli ajoi niitä vastaan Troiluksen (44) ja erään suuren lyypekkiläisen, jotka olivat kiinnittyneet toisiinsa valtauspuomeilla, ja näin muodostuneessa viiden aluksen ruuhkassa oli taistelu tavattoman kiivas. Kristofer upposi pian, vieden mukanaan mm tanskalaisen aliamiraalin Niilo Trollen, mutta osa miehistöä valtasi ruotsalaisen St Göranin ja sen onnistuikin Ruotsin lipun turvin päästä pakoon taistelupaikalta. Taistelu oli muuallakin ankaraa. Kun se illalla taukosi tanskalaiset olivat menettäneet  3 alusta (Kristopher, kapteenina Nils Trolle, Lübeck) uponneina ja 2 alusta (lippulaiva Jägmästaren 90) vallattuina sekä 5000 miestä. Pahoin runneltuna Tanskan laivasto purjehti ensin Bornholmiin ja sitten Kööpenhaminaan.

Taistelu oli Hornin johtamalle Ruotsin laivastollekin  maksanut paljon: muun muassa 3 laivaa (Grip uponnut, Gyllende Lejon palanut ja St Göran vallattu) ja noin 2000 miestä oli menehtynyt. Mutta ratkaiseva voitto oli saavutettu. Tämän jälkeen hän Horn oli Itämeren herra. Ettei hänen suurta voittoaan voitu erikoisemmin käyttää hyväksi sodan lopputuloksen kannalta, johtuu siitä, että samoihin aikoihin Ruotsin maavoimat kärsivät tappion Axtornassa.

Paitsi Klaus Kristerinpoika Hornin johtamaa päälaivastoa oli Ruotsilla pari pienempää laivasto-osastoa toiminnassa tänä purjehduskautena Lauri Laurinpojan johdossa Narvan vesillä ja Maunu Illen (k.1566) johdossa Liivinmaan rannikolla. Niiden tehtävänä oli suojata valtakunnan merikauppaa ja ehkäistä vihollisen kaupankäyntiä. Niiden onnistuikin kokonaan tyrehdyttää Lyypekin kauppa.

Kuva: Bornholmin ja Rügenin välisellä merialueella käyty taistelu 07.07.1565

Vuonna 1566 kuului Hornin johtamaan laivastoon jo 67 alusta, joista vain 36 oli varsinaisia sotalaivoja (mm lippulaiva St Erik 90, Finska Svan 82, Hercules 81, Böse Lejon 56, Engel 49). Miehistön vahvistukseksi - laivaväkeä oli vähän yli 4000 miestä - komennettiin 12 jalkaväenlippukuntaa, yhteensä noin 4500 miestä: Niistä oli 6 lippukuntaa, noin  2300 miestä, suomalaisia. Risteiltyään alkukesän Itämeren eteläosissa ja kannettuaan tullia kauppalaivoilta sekä takavarikoituaan 50 suurta suola-alusta. Horn  tapasi 26.7. yhdistyneen tanskalais-lyypekkiläisen 36-aluksisen laivaston Hannu Lauritsanpojan johdolla Öölannin pohjoiskärjen edustalla. Taistelu syttyi, jonka kestäessä Horn kävi amiraalilaivallaan vihollisen kimppuun. Tanskalaiset ottivat suunnan Visbyhyn, mutta Horn seurasi laivastoineen pakenevia, jolloin taistelu jatkui pimeän tuloon saakka. Yöksi Horn vei laivastonsa ulommaksi tuulen voimistuessa myrskyksi. Hannu Lauritsanpoika taas ankkuroi koko laivastoineen Visbyn vesille, vaikka moni hänen laivanpäälliköistään piti sitä arveluttavana. Ja 29.7. vastaisena yönä noussut ankara pohjoismyrsky tuhosi 12 tanskalaista (lippulaiva Samson, Hannibal, Merkurius, Engel, Solen, Flores, Hoyenhald, Papegoye, Griffe, Engelske Fortuna, Hertug Olufs Pincke) ja 3 lyypekkiläistä alusta (lippulaiva Morian, Josua, Havfru) vasten rantoja. Yliamiraali sekä 2 muuta amiraalia sekä 12 laivankapteenia sekä 6000 miestä hukkui.

Tämän "suuronnettomuuden" seurauksena Ruotsin laivastosta tuli Itämeren herra ja Tanskan yliote Itämerellä oli lopullisesti nujerrettu.

Kuva: Meritaistelu Oolannin pohjoiskärjen edustalla 26.07.1566

Horn siirrettiin pian voittonsa jälkeen maa-armeijan johtoon, jonne hän vei mukanaan suuren osan laivastonsa miehistä. Mutta hän oli tuskin ehtinyt rintamalle, kun hän kuoli jo 9.9.1566 Åbyn pappilassa (lähellä Vadstenaa) Itä-Göötanmaalla ruttoon. Merisota muuttui nyt kaapparitoiminnaksi, jossa ei kummallakaan osapuolella ollut ennen rauhantekoa sanottavaa menestystä.

Seuraavina vuosina ei sota Itämerellä enää ollut yhtä aktiivista kuin ennen. Molemmin puolin oltiin sotaan väsyneitä. Suuria taisteluita ei enää tapahtunut. Merkittävin taistelu oli 16.7.1570 Bornholmin edustalla, missä Klaus Fleming ja Sylvester Francke kohtasivat toisensa ja missä Tanskan laivasto menetti yhden laivan. Muuten merisota muodostui kaappauksista ja merenkulun häirinnästä ja ehkäisemisestä.

Seuraukset

Stettinin rauha 13.12.1570.

Lähdeluettelo:

  1. Roudasmaa, Stig: Pohjan Prikaatin historia 1626 - 1983
  2. Petander C-B, J. Anteckningar om österbottniskt fotfolk före år 1625, Österbotten 1964, Vaasa 1964
  3. Viipurin linna, Sotasokeat 1976
  4. Joutselästä Ruotsinsalmeen, Sotasokeat 1979
  5. Kirkinen Heikki, Karjala taistelukenttänä
  6. Russow, Balthasar: Liivinmaan kronikka -1584 -

Sivua päivitetty 20.11.2008

pekka.hiitola@elisanet.fi