Pohjan Prikaati | Perinnejoukot | Pohjan Prikaatin Kilta | Linkit
Vuonna 1702 tsaari oli koonnut päävoimansa Pihkovan seudulle. Hän valvoi henkilökohtaisesti joukkojen järjestämistä ja kouluttamista sekä tehosti niiden huoltoa. Tykistöä lisättiin ja ulkomaalaisia rakennusmestareita oli palkattu johtamaan laivojen rakennusta. Sekä maitse että sisäjärvien kautta valmisteltiin uutta hyökkäystä. Kun ruotsalaisten päävoimat olivat kaukana, hän oletti vaaratta voivansa tehdä vakavan hyökkäyksen Liivinmaalle. Touko- ja kesäkuussa hän yritti ajaa ruotsalaiset laivat pois Peipusjärveltä, mutta onnistui siinä vain osittain. Heinäkuun 16. päivänä hän antoi 30000 miehen kenraaliluutnantti Patkullin johdolla hyökätä Liivinmaalle.
Vuodenvaihteessa Neumunden skanssi oli vallattu ja piiritysjoukoista Schlippenbach sai 900 miehen ja 12 tykin vahvistuksen joukkoihinsa. Lisäys hädin tuskin korvasi Erastferissa kärsityt menetykset. Joukoissa myös karkureiden määrä oli huomattavan suuri. Kuningas Kaarle XII ei tuntenut enää suurta kiinnostusta Itämeren maakuntien puolustukseen.
Onnettomaan Hummelshofin taisteluun osallistui suomalaisista joukoista Turun ja Porin läänin sekä Viipurin ratsumiehet sekä puolet (neljä komppaniaa) Pohjanmaan jalkaväkirykmentistä. Taisteluun osallistui myös suomalaisia maarakuunoita.
Schlippenbach kokosi joukkonsa leiriin Felck'n luo, joka oli aivan Sagnitzin eteläpuolella. Joukkoja lienee ollut alle 5000 miestä. Heinäkuun 18. päivänä venäläiset suurella ylivoimalla työnsivät hänen etuvartionsa ja yrittivät saartaa sivuilta, jolloin Schlippenbach vetäytyi samana päivänä Teilitsan ja Hummelshofin (Hummuli) luo Emajoen (Embach) yli ottaakseen joen takana uudet asemat. Paikka ei ollut paras mahdollinen. Vesi oli kesän kuumuudessa kuivunut niin, että venäläiset seuraavana yönä useassa kohdassa kahlasivat yli ja kävivät seuraavana aamuna ruotsalaisten kimppuun Hummelshofin luona.
Schlippenbach teki joukkoineen urhoollista vastarintaa ja onnistui lyömään takaisin ensimmäisen hyökkäyksen. Muutamia tykkejäkin oli venäläisiltä vallattu ja voitti näytti mahdolliselta. Sitten yhtäkkiä paniikinomainen kauhu, josta oli ollut oireita jo Erastferin luona, valtasi ruotsalaisten ratsuväen. Kovassa tulituksessa se kääntyi ja kävi oman jalkaväen päälle ja menestys muuttui tappioksi. Venäläiset uudistivat hyökkäyksensä ja pian Schlippenbachin joukot olivat paniikinomaisesti pakenemassa. Osa jalkaväestä teki kuitenkin urhoollisesti vastarintaa, mutta saarrettiin ja suurin osa siitä tapettiin. Schlippenbachin oli pakko suurin tappioin paeta taistelukentältä ja vetäytyä Karkuksen kautta Pärnuun.
Pohjalaiset pakenivat taistelusta Riikaan, menetettyään kaatuneina ja vankeina arviolta noin 400 miestä, joista kuusi upseeria, 12 aliupseeria, 16 korpraalia ja seitsemän soittajaa. Varustuksesta menetettiin kaikki neljä lippuaan, osa keihäistä, 300 piilukkomuskettia patruunalaukkuineen, 300 miekkaa sekä kaikki rummut ja puhaltimet. Turun ratsuväki menetti kuolleina ja vankeina 126 miestä sekä Karjalan ratsuväen samana vuonna otetut alokkaat 59 miestä.
Taistelun jälkeen venäläiset levittäytyivät hävittäen yli keskisen Liivinmaan. Suurehko osasto kääntyi Tarttoa kohti, joka saarrettiin muutamaksi päiväksi (25. - 31.7.). Mutta elokuun alussa venäläiset vetäytyivät sieltä ja samoin muualtakin Liivinmaalta.
Lähdeluettelo:
Sivua päivitetty 12.03.2008