Pohjan Prikaati  | Perinnejoukot | Pohjan Prikaatin Kilta | Linkit

Parkumäki 21.07.1789

Alkutilanne

Heinäkuun 14. päivänä marssitti Savon Prikaatin komentaja von Stedingk Joroisista Rantasalmelle noin 400 jalkaväkisotilasta, 60 rakuunaa sekä kaksi kanuunaa miehistöineen. Saatuaan tiedon mahdollisesta venäläisten hyökkäyksestä von Stedingk siirsi 17.7. lisää joukkoja Joroisista Rantasalmelle.

Nyt Savon Prikaati, johon oli vahvennuksena liitetty muitakin joukkoja kuin siihen varsinaisesti kuuluvia savolaisia ja karjalaisia joukko-osastoja oli noin 1200 miehen vahvuisena kokoontunut Rantasalmelle. Hän otaksui Parkumäen suunnalla olevan vihollisen voimat sangen vahvoiksi ja aikoi sen vuoksi jäädä Rantasalmelle. Von Stedingkin esikuntaan kuului kuitenkin Savon Rykmentin majuri, armeijaeverstiluutnantti Yrjö Jägerhorn af Spurila, jota toimettomuus kiusasi ja joka Sprengtportenin koulun käyneenä ymmärsi, mihin tapaan Suomessa on sotaa käytävä. Omasta aloitteestaan hän suoritti vihollisasemien tiedustelun 18. ja 19.7. Hän eteni tuntemiansa metsäteitä ja polkuja Parkumäen kylän eteläpuolelle ja totesi vihollisen voimat Stedingkin  arviota heikommiksi. Venäläiset päävoimat noin 1000 miestä olivat leiriytyneet Parkumäen kylään Haukkulan talon pohjoispuolelle. Vahvaan kapeikkoasemaan Puikonsillalle - noin peninkulman verran Parkumäestä luoteeseen - viholliset olivat sijoittaneet 500-miehisen osaston.

Hyökkäyssuunnitelma ja siirtyminen kosketukseen

Tutustuttuaan everstiluutnantti Jägerhornin tiedustelutuloksiin päätti eversti von Stedingk ryhtyä viipymättä hyökkäykseen. Prikaatin tuli:

  1. jalkaväkensä päävoimilla suorittaa kiertoliike vihollisen Parkumäellä olevan pääjoukon selkään etelästä käsin ja tuhota se
  2. vähäisillä jalkaväkivoimilla, mutta runsaalla tykistöllä kiinnittää vihollisen huomio Puikonsillan kapeikkoon

Kiertoliikettä suorittamaan määrätty rivistö lähti 20.7. klo 1800 marssille eversti von Stedingkin komennossa. Rivistöön kuuluivat:

Kello 1200 yöllä aloitti etenemisen Puikonsillan kapeikkoasemaa vastaan hyökkäämään määrätty majuri Kaarle Gahnin johtama osasto. Se marssi isoa maantietä ja se käsitti:

Majuri Gahnin osaston tuli aloittaa hyökkäyksensä sovitulla kellonlyömällä - todennäköisesti kello 0600.

Saavuttuaan Hiltulaan rivistö von Stedingk piti parin tunnin marssilevon. Matkaa jatkettiin  sitten Laitisen talon eteläpuolelle. Kevyen kärjen muodosti nyt 40 rakuunaa, ja kärkikomppaniana toimi kapteeni G V Brusinin johtama 100 miehinen osasto Savon Jääkärirykmentistä. Etujoukkona oli 200 porilaista majuri Juhana Lilljenbergin komennossa. Sitten seurasi loppuosa porilaisista ja viimeisenä marssivat pohjalaiset.

Vasta lähellä Laitista - kellon ollessa muutamia minuutteja vaille kuusi - kevyt kärki kohtasi kasakkapartion, joka taisteluun antautumatta kiiti hälyttämään venäläiset joukot.

Hyökkäys

Kärkikomppania Brusinin johdolla eteni rivakasti ja valtasi Laitisesta noin 700 metriä itään olevan kukkulan. Etujoukko, majuri Lilljenbergin johtamat porilaiset, kiirehti Brusinin komppanian avuksi ja otti rynnäköllä haltuunsa Laitisen talon. Pääosastoon kuuluneet porilaiset yhtyivät nyt otteluun, ja koko Porin Rykmentin taisteluosasto eteni vihollisen kiivaasta tykistötulesta huolimatta maantien sivuja aina Haukkulan talon eteläpuolella olevan metsikön laitaan, jossa levittäytyi tiheään linjaan tien molemmin puolin 300 metrin päässä vihollisen päävoimista. Porilaisten rientomarssia tukivat tehokkaasti heitä välittömästi seuranneet kaksi kanuunaa, jotka vuorotellen tulittaen etenivät maantietä pitkin. Pohjalaiset, jotka muodostivat von Stedingkin rivistön jälkipään, olivat tähän asti pysytelleet Laitisen luona vastaten kanuunoillaan Haukkulasta ammuttuun vihollisen tykkituleen.

Eversti von Stedingk, joka oli turhaan odotellut elonmerkkiä majuri Gahnin osastosta Puikonsillan suunnalta, ei halunnut enää odotella, vaan antoi pohjalaisille käskyn edetä porilaisten vasemmalle puolelle. Tämä Pohjanmaan Rykmentin 400-miehen osasto lähtikin von Stedingkin omassa komennossa rivistönä juosten etenemään pitkin maantietä, mutta vihollinen kohdisti siihen niin voimakkaan tykistötulen, että se joutui epäjärjestykseen ja suojautui porilaisista katsoen takavasemmalla olevaan metsään. Tällöin pohjalaisia seuranneet kolme kanuunaa jäivät suojattomiksi keskelle tietä. Tilanne muodostui nopeasti hyökkääville suomalaisille erittäin vaaralliseksi.

Jos venäläiset olisivat nyt ryhtyneet vastahyökkäykseen, on todennäköistä, että heidän olisi onnistunut lyödä hyökkäävät taisteluosastot erilleen. Porin Rykmentin muodostaman taisteluosaston komentajana toimi Karjalan Kevyen Rakuunarykmentin  everstiluutnantti armeijan eversti Kaarle Kustaa Ehrnrooth. Hän oivalsi heti, että oli toimittava aikailematta, jotta vaara vältettäisiin, ja päätti pohjalaisia odottamatta, yhteistoiminnassa Brusinin jääkäriosaston kanssa , oma-aloitteisesti jatkaa hyökkäystä ensitavoitteena  Haukkulan talon valtaus. Ilmeisesti Ehrnrooth myös ymmärsi, ettei etenemismuodoksi vaikeakulkuisessa maastossa ja kukkulan epätasaisilla rinteillä soveltunut perinteinen linja; hänen käskystään siirryttiin nopeasti joukkuemuodostelmaan ja kilpailtiin siitä, kuka ennättäisi ensimmäisenä perille, porilaiset syöksyivät erillisinä joukkueina eteenpäin, ryntäsivät ylös kukkulalle ja valtasivat vihollisen vastarinnasta huolimatta talon rakennuksen toisensa jälkeen. Samanaikaisesti savolaiset jääkärit ehtivät paikalle hyökäten venäläisten vasempaan sivustaan. Nyt vihollinen rupesi väistymään kohti leiriään, joka sijaitsi vähäisen peltoaukean takana Haukkulasta pohjoiseen, ja yritti asettua asemiin sen edustalle. Tähän ryhmittymiseen ei kuitenkaan jäänyt aikaa, koska porilaiset jatkoivat välittömästi hyökkäystään. Viime rynnäkköön ennätti mukaan Pohjanmaan Rykmentin taisteluosasto, joka ylitettyään rämeisen niityn ja saavutettuaan sen pohjoislaidan löi ripeästi venäläisleirin länsipuolelle asettuneen vahvan vihollisjoukon pakosalle. Venäläisten oli tällöin vetäydyttävä Hukkalaa kohti, jolloin heidän leirinsä, tykistönsä ja kuormastonsa joutuivat porilaisten käsiin. Perääntyminen jatkui hajanaisina parvina kohti Hukkalan kukkulaa suomalaisten kiivaasti takaa-ajamina. Varsinkin Karjalan ja Uudenmaan rakuunoiden miekat tekivät tuhoisaa jälkeä vastarintaa yrittävien ja pakenevien venäläisten joukossa.

Taistelun riehuessa Haukkulassa oli venäläisten Puikonsillan osasto pääosillaan jättänyt kapeikkoasemansa ja kiiruhtanut Hukkalaa kohti omien perääntyvien joukkojensa avuksi. Saavutettuaan Hukkalan se asettui asemaan. Näytti jo siltä, että täällä kehittyisi uusi taistelu, mutta juuri silloin - noin neljännestä vailla kahdeksan - alkoi vihdoin  Puikonsillan suunnalta kuulua kiivasta ammuntaa. Majuri Gahnin johtamat savolaiset  hyökkäsivät vihollisen selkään. Heikennetty Puikonsillan vartiosto ei kyennyt torjumaan savolaisten hyökkäystä ja kahden tulen väliin joutuneiden venäläisten oli nyt pakko joukoittain antautua.

Lopputulos

Vain noin puolet venäläisprikaatista pääsi useita vuorokausia metsissä harhailtuaan pelastautumaan omiensa puolelle. Pakoon päässeiden joukossa oli myös prikaatin komentaja kenraali Shoultz.

Venäläisten tappiot olivat kaatuneina ja haavoittuneina 5 upseeria ja 205 sotilasta, vangiksi joutui 16 upseeria ja 430 sotilasta. He menettivät lisäksi viisi tykkiä, 600 kivääriä, koko kuormastonsa ja leirinsä telttoineen ja runsaine tarvikkeineen.

Suomalaisten tappiot oli kaatuneina tai kuolettavasti haavoittuneina kaksi upseeria (Porin Rykmentin kapteeni Fredrik von Mentzer sekä Rakuunoiden komentaja kapteeni A. Lindecrantz) sekä 38 aliupseeria ja sotamiestä (11 Porin Rykmentistä). Pohjanmaan Rykmentistä kaatuivat korpraali Nils Hurdt (Närpiön komppania) sekä sotamiehet Nils Quick (Henkikomppania), Johan Könick (Henkikomppania), Johan Grönberg (Henkikomppania), Michel Backman (Toisen Majurinkomppania), Stephan Malman (Pyhäjoen komppania), Hindrich Gåpå (Pyhäjoen komppania) ja Matts Blom (Ilmolan komppaniasta). Pohjanmaan Rykmentistä kuolettavasti haavoittuivat korpraali Adolph Ekman (k. 16.8.1789 Henkikomppania) sekä sotamiehet Erick Johansson  Hopp (k. 2.9.1789 Ensimmäisen majurinkomppania), Vasselius Harfström (k. 28.8.1789 Pyhäjoen komppania), Eric Flod (k. 23.8.1789 Pyhäjoen komppania), Nils Grönberg (k. 21.7.1789 Närpiön komppania), Johan Skogermarck (k. 28.7.1789 Närpiön komppania) sekä Henric Qvist (k.11.8.1789 Närpiön komppania)

Lievemmin haavoittui 11 upseeria, joista kaksi joutui vangiksi,  (Porin Rykmentistä haavoittui kolme) sekä 135 sotamiestä (Porin Rykmentistä 46). Pohjanmaan Rykmentistä haavoittuivat Toinen majuri Göran Ludvig Oxenstierna, Kapteeni Carl Henrik Thesslöf (Pyhäjoen komppania), Esikuntaluutnantti Gustaf Adolph Hobin (Henkikomppania, joutui haavoituttuaan venäläisten vangitsemaksi palasi vankeudesta viimeistään 1791), Luutnantti Gabriel Ferdinand  Herlin (Närpiön komppania), Vänrikki Jacob Johan Memsén (Ilmolan komppania). Lisäksi haavoittuivat Pohjanmaan Rykmentin sotamiehet Anders Axelsson, Michel Andersson Smedman (Ensimmäisen majurin komppania), Michael Johansson Stierna (Ensimmäisen majurin komppania), Gabriel Gabrielsson Berg (Ensimmäisen majurin komppania), Michel Andersson Abbor (Ensimmäisen majurin komppania), Mårten Hagman (Henkikomppania), Jacob Hielte (Ilmolan komppania), Isac Ek (Ilmolan komppania), Johan Häggren (Ilmolan komppania), Joseph Hellberg (Ilmolan komppania), Carl Estlander (Närpiön komppania), Bertel Liten (Pyhäjoen komppania) sekä Carl Hag (Henkikomppania).

Lähdeluettelo:

  1. Roudasmaa, Stig: Pohjan Prikaatin historia 1626 - 1983
  2. Laitakari, Eino: Porilaisten kultainen kirja I. osa: Kuninkaallinen Porin Rykmentti 1626 - 1810
  3. Petander, C-B J: Kungliga Österbottens regemente under Gustaf III:s tid
  4. Claëson, Sten (red.): Kungl Artilleriet Frihetstiden och Gustav III:s tid
  5. Jokipii, Mauno: Parkumäen taistelu 21. heinäkuuta 1789, Sotahistoriallinen aikakauskirja 9, 1990

 

Sivua päivitetty 12.03.2008

pekka.hiitola@elisanet.fi