Pohjan Prikaati  | Perinnejoukot | Pohjan Prikaatin Kilta | Linkit

Pistojoen ylitys ja Korpijärven taistelu 21.07. - 25.07.1941

Käsky

Eversti Fagernäs antoi 20.7. aluksi suullisen käskyn Osasto Malmille hyökkäyksestä seuraavana aamuna. Aikomuksena oli suorittaa voimakkaan tykistövalmistelun jälkeen Pistojen ylimeno pikasiltoja myöten kahdesta kohdin, etelämpänä kahdella, pohjoisempana yhdellä pataljoonalla, sekä pitää aluksi yksi pataljoona reservinä. Pohjoisen pataljoonan tavoitteena oli Korpijärven kylä ja tehtävänä koillisesta ehkä saapuvien vihollisen voimien pysäyttäminen Rivajärven pohjoispään - Korpijärven eteläpään tasalle. Painopistesuunnan pataljoonien tehtävänä taas oli Osasto Vuokon edessä olevan vihollisen tuhoaminen. Saksalaisen panssarikomppanian oli aluksi tuettava tulellaan hyökkäystä, johon sen oli ylimenon jälkeen osallistuttava. Reservi sai osin suorittaa valeylimenon savutuksen suojassa Korpijärven pohjoisosassa sekä partioida järven pohjoispään ympäri. Harhauttava savutus oli kehitettävä myös Korpijärven eteläpäässä.

Osasto Malmin menestyksen avain oli Pistojoen ylitys ja vastarantaan pureutumisen onnistuminen. Osaston tehtävän helpottamiseksi oli tärkeää, että paitsi Osasto Vuokon suunnalta etelästä myös Ryhmä J:n toimesta pohjoisesta koetettaisiin sitoa vihollisen voimia. Tätä seikkaa armeijakunnan esikunta korosti Ryhmä J:lle 20.7. ja 21.7. Pääylimenopaikalla kävi 30-40 metriä leveässä joessa melkoinen virta, jonka yli pyrittiin pikasiltaa myöten, Osasto Halonen (vahvennettu 25. Rajajääkärikomppania) kärjessä. Pohjoisempana aikoi majuri Ranisen I/JR 11 ylittää joen noin 25 metriä leveän, matalan aluskasvillisuuden peittämän saaren kautta, sille kohdalle matalaan jokeen ahtautuneita tukkeja hyväksi käyttäen.

Pistojoen ylitys

Majuri Takkulan johtama ryhmän tykistö aloitti 21.7. kello 0200 noin 3000 kranaatilla kiivaan tulivalmistelun, joka huipentui syöksypommittajien hyökkäykseen ja johon liittyi erittäin voimakas jalkaväen konetuliaseiden ja panssarivaunujen aseiden tulitus. Tasan kello 0400 työntyi pikasilta pääylimenopaikalla veteen. Virta oli kuitenkin liian voimakas ja silta katkesi. Myös etelämpänä ylitys epäonnistui. Pohjoisempana I/JR 11:n miehet syöksyivät saareen rykmentin pioneerijoukkueen sillantapaiseksi yhteen liittämiä tukkeja myöten. Saaressa syntyi kovassa vihollisen tulessa ruuhka ja siinä suuria tappioita, mutta pataljoona hyökkäsi järkähtämättömästi toisenkin tukkisillan yli, jonka pioneerit  kiivaassa tulessa jälleen kyhäsivät tukeista. Kello 0440 etumaiset joukot saavuttivat jalansijan vastarannalla. Ne pureutuivat lujasti maastoon, mutta kärsivät jatkuvasti tappioita vihollisen torjuntatulessa. Yli 500 metrin syvyinen sillanpää saavutettiin ja vihollinen tungettiin pohjoiseen ja kaakkoon.

Tilanne oli I/JR 11:lle erittäin vaikea. Eversti Malm käytti kuitenkin menestystä nopeasti hyväksi. Yhä kovan tulen alla olevan ylimenopaikan kautta heitettiin nopeasti III/JR 11 ja eversti Fagernäsin käskystä myös Osasto Halonen sekä I/JR 32 joen yli suppeaan sillanpääasemaan, ja sen laajentaminen aloitettiin. Sillanpäähän saapuvat lisäjoukot ehtivät parhaiksi yhdessä I/JR 11:n kanssa torjumaan vihollisen tekemän raivokkaan vastahyökkäyksen. Vihollinen kärsi erittäin raskaat tappiot ja menetti muun muassa 2 panssarintorjuntatykkiä ammuksineen, 13 hevosta ajoneuvoineen, toistasataa kivääriä ja automaattikivääriä, 15 konekivääriä, 13 kranaatinheitintä. Tämän vastahyökkäyksensä ansiosta vihollinen - tosin sangen kalliilla hinnalla - sai joukkonsa irrotetuiksi myös Osasto Vuokon edestä ja vältti jälleen edessä olevien voimiensa saarretuksi joutumisen.

Eteneminen pohjoiseen

Kevyt Osasto 5:n eteneminen pohjoiseen saattoi alkaa 21.7. kello 0330 voimakkaan kranaatinheitinvalmistelun jälkeen oikealta saarrostaen. Kello 1425 Osasto Malmin sillanpään jo laajennuttua ylimenopaikalta 2,5 kilometriä kaakkoon, eversti Fagernäs suuntasi Kevyen Osaston edelleen Rivajärven eteläpäähän, jossa sen oli määrä ottaa yhteys III/JR 11:een. Mahdollisesti osia vihollisen joukoista joutuisi täten saarroksiin. Kello 1900 tavoite  saavutettiinkin, mutta tilanne oli siinä määrin muuttunut, että vihollinen oli jo vetäytynyt alueelta. Everstiluutnantti Vuokko lähetti nyt 22.7. aamuyöstä majuri Järvelle Sissipataljoona 3:n välityksellä käskyn edetä kevyine osastoineen Rivajärven länsipuolitse pohjoiseen. Tarkoituksena oli suunnata myöhemmin Kevyt Osasto 5 Pinkojärven itäpuolelle ja Sissipataljoona 3 Pinkojoen lounaispuolelle katkaisemaan Korpijärven-Uhtuan tie. Majuri Järvi lähti kuitenkin omasta aloitteestaan kello 0455 etenemään erittäin vaikeaa maastoa Rivajärven itäpuolitse ottamatta yhteyttä Sissipataljoona 3:een ja saavutti kello 1110 Pinkojärven etelärannan taistelutta.

Ryhmä F.n joukkojen asema oli siis 22.7. iltapäivällä seuraava: Osasto Vuokota oli Kevyt Osasto 5 Pinkojärven kaakkoispuolella, Sissipataljoona 3 edellisestä lounaaseen "kahden kuusen kukkulalla" ja muut pataljoonat takana Rivajärven ja Pistojoen välillä. Osasto Malmista oli Vahvennettu I/JR 32 taistelussa Korpijärven eteläpään itäpuolella, II/JR 11 sen takana ja muut pataljoonat sekä saksalaiset panssarivaunut Pistojoen kummallakin puolen. Ryhmä ei ollut tarkemmin säännöstellyt osastojen yhteistoimintaa. mahdollisuudet vihollisen Korpijärven itärannalla jäljellä olevien joukkojen motittamiseen olivat siis olemassa ja joukkojen ryhmitys tätä varten melko edullinen, joskin saarrostavat osat oikealla siivellä olivat heikot, etäällä toisistaan ja vaikeasti johdettavissa takana olevista komentopaikoista.

Kevyt Osasto 5 piti Pinkojärven kaakkoispäässä työlään etenemisen uuvuttamana neljän tunnin levon ja suoritti samalla tiedustelua ja tähystystä. Kello 1700 mennessä oli majuri Järvi saanut vihollisen toiminnasta sen käsityksen, että Korpijärven-Uhtuan tietä kuljetettiin itään joukkoja, siviiliväestöä ja karjaa. Tien ulkopuolella oli maastossa muun muassa huoltojoukkoja sekä kranaatinheitinasemia. Kello 1800 alkoi osaston hyökkäys. Tie katkaistiin ja katkaisukohta varmistettiin sekä itään että länteen. Maantiellä tavattiin pieni ammuskolonna ja aluksi pari vihollisen komppaniaa hajallaan olevina osastoina. Muutamassa tunnissa vihollinen sai vahvistusta, majuri Järven arvion mukaan lännestä noin 150 miestä ja idästä joukkojen lisäksi kaksi  panssarivaunua. Tällöin majuri Järvi päätti irrottautua ja vetäytyi etelään Rivajärven länsipuolelle. Osasto ei erillisenä toimien onnistunut aikomassaan tehtävässä, mutta aikaan sai kuitenkin vakavaa sekaannusta vihollisen vetäytymistien varrella selustassa ja siten osaltaan hidasti venäläisten joukkojen siirtämistä taaksepäin.

Tällä välin oli tilanne majuri Könösen johtaman Sissipataljoona 3:n ympärillä sekava. Kello 1600 aikaan alkoi vihollisia liikkua ympäristössä ensin etelästä, sitten lännestä ja idästä, jolloin syntyi laukaustenvaihtoa ja kahakoita. Puhelinyhteys Osasto Vuokkoon katkesi. Tilanne näytti kriittiseltä ja läpimurtautumistakin suunniteltiin. Iltamyöhällä alkoi kuulua taistelun melskettä lounaasta, ja silloin vihollinen lähti liikkeelle todennäköisesti itään. Radioyhteydellä saatiin tieto, että hyökkäys tien suuntaan oli käynnissä. Aamulla 23.7. kello 0800 saapui partio JR 11:stä ottamaan yhteyttä.

Näistä tapauksista tulivat tiedot Ryhmä F:n esikuntaan vasta paljon myöhästyneinä. Se sai 22.7. kello 2115 majuri Könösen radiosanoman: "Olemme saarroksissa, vihollinen painostaa. Keskitys. Jatkakaa hyökkäystä". Kevyt Osasto 5:n vetäytymisestä takaisin tuli tieto Osasto Vuokolle vasta 23.7. iltapäivällä. Tämä aiheutti tietenkin suuria vaikeuksia taistelun johtamisessa ja myös omien ilmavoimien pommituksia suunniteltaessa. Heti mainitun Sissipataljoona 3:n ilmoituksen saavuttua pantiin Osasto Malmissa nopeasti I/JR 11 jälleen liikkeelle vahvistettuna kahdella komppanialla saman rykmentin kolmannesta pataljoonasta, tehtävänä tien kaakkoispuolelta edeten aluksi hyökätä Sissipataljoona 3:n avuksi. Nyt vasta pääsi välitön yhteistoiminta Osasto Malmin ja Osasto Vuokon välillä vaikuttamaan.

I/JR 11 sai yhteyden Sissipataljoona 3:een "kahden kuusen kukkulalla" ja siirtyi sen itäpuolelle. Osasto Malmin toiminnalle oli ollut pitkähkön ajan tuntuvaa haittaa Pinkojoen suunnasta ampuvasta vihollisen kanuunapatterista. Luutnantti Pentti Valkonen johti kaksi I/JR 11:n komppaniaa tiedustelun jälkeen yllättävään iskuun, saavutti patterin ja ennätti tuhota sen, ennen kuin joutui vihollisen vastatoimenpiteiden vuoksi vetäytymään lähtökohtaansa.

Tien suunnassa kuljetettiin panssariosasto W:n keskiraskaat panssarivaunut 22.7.ponttonilautalla Pistojoen yli, huolimatta siitä, että vihollinen vielä pystyi muun muassa panssarintorjuntatykillä Korpijärven itärannan niemestä noin 1500 metrin etäisyydeltä tulittamaan ylityspaikkaa. Ne myöhästyivät viivyttelyn takia vahvistetun I/JR 32:n hyökkäyksestä 22.7., mutta saivat käskyn heti ylimenon jälkeen ryhtyä hyökkäykseen tien suunnassa 23.7. kello 0145 suomalaisen pioneerijoukkueen tukemina, koska siihen mennessä saapuneiden ilmoitusten mukaan Sissipataljoona 3:n asema tuntui kriittiseltä. Kivisessä maastossa panssarivaunut olivat sidotut tiehen ja etenivät tämän vuoksi jonossa pioneerien seuratessa niiden suojassa ja osaksi edessäkin. Osasto tunkeutui vihollisen asemiin, pioneerit korjasivat räjäytetyn sillan kovassa tulessa, ja panssarivaunut kävivät tulitaistelua 20 mm aseillaan. Osasto taisteli yli kaksi tuntia ja tunkeutui 400 metriä vihollisen asemien sisään, mutta tiehen sidottuna ei yksinään saanut niitä murretuksi. Kun viidestä vaunusta yhden aseisiin tuli häiriö ja vihollisen panssariauto tuhosi 45 mm tykillään kaksi vaunua ja kun lisäksi pioneerijoukkue menetti molemmat upseerinsa, osasto vetäytyi lähtöasemiin. Tallöin syntyi vahvennetussa I/JR 32:ssa vaunujen peräytymisestä ja kovasta vihollistulesta hajaannusta, jonka aikana vielä pataljoonan komentajakin haavoittui. Yritys raskaiden (22 tonnin Pzkw III Aufs H/J) panssarivaunujen kuljettamiseksi avuksi Pistojoen yli epäonnistui ensimmäisen vaunun peruuttaessa ponttonilautalta veteen ja rikkoessa sen. Sen sijaan joukkojen ja kevyemmän kaluston ylikuljetus jatkui häiriöttä ja tehostui, kun 22.7. illalla valmistui kenttäsilta Pistojoen yli.

Loppuvaihe

Kun vihollinen miltei häiritsemättä jatkuvasti siirsi päävoimiaan ja materiaaliaan itään Korpijärveltä ja kun Ryhmä F:llä oli käytettävissään vahva reservi sekä voimia kokonaisratkaisun kannalta vähäarvoisissa varmistustehtävissä selustassa ja takana oikealla sivustalla, kenraalimajuri Siilasvuo antoi 23.7. illalla käskyn tien ehdottomasta katkaisemisesta seuraavana yönä. Sen johdosta, että erilliset hajanaiset yritykset eivät olleet johtaneet ratkaisuun, antoi eversti Fagernäs 23.7. käskyn hyökkäysjoukkojen yhdistämisestä eversti Malmin komentoon ja Kevyt Osasto 5:n sekä Osasto Vuokon loppuosan siirtymisestä ryhmän reserviksi. Majuri Ranisen johdolla piti I/JR 11:n ja Sissipataljoona 3:n hyökkäyksen tielle alkaa kello 1800 aikaan ja samoihin aikoihin myös vahvennetun I/JR 32:n sitovan hyökkäyksen tien suunnassa tykistövalmistelun jälkeen. Sitä ennen oli jo kello 1600 suoritettu saksalaisten syöksypommittajien hyökkäys vihollisen selustaan peräytymistielle.

Korpijärven taistelun kiihkeä loppuvaihe alkoi siten 23.7. illalla kovassa helteessä yhä lisääntyvien metsäpalojen savun vaikeuttaessa tähystystä ja väliin hengitystäkin. Kello 1800 alkanut hyökkäys epäonnistui saartavan osaston saadessa ryhmitysalueelleen erittäin voimakkaan ja hyvin suunnatun tykistö- ja kranaatinheitinkeskityksen, jolloin menetettiin 6 upseeria sekä useita kymmeniä miehiä, ja joukoissa syntyi hajaannusta. Metsäpalot levisivät nopeasti ja uhkasivat muun muassa Sissipataljoona 3:n ryhmitysaluetta. Vasta ankarin ponnistuksin saatiin palon leviäminen tähän suuntaan rajoitetuksi. Hyökkäyksen alkaminen täällä lykkäytyi, ja majuri Raninen piti jo sen suorittamista mahdottomana. Tien suunnallakaan hyökkäys ei päässyt käyntiin. Joukot olivat lamassa helteestä ja aikaisemmin epäonnistuneista hyökkäysyrityksistä. Vihollinen lienee saanut jyrkän käskyn pitää asemansa, jotta selustassa jäisi aikaa uusien puolustusasemien järjestelyyn.

Eversti Malm lähetti silloin Kevyt Osasto 5:n majuri Ranisen avuksi ja vaihtoi ryhmän suuresta reservistä käytettäväkseen saamansa majuri Veijolan II/JR 11:n tien suunnassa etulinjaan sekä veti täällä loppuun kuluneet joukot reserviin.

Edelleen helteisenä heinäkuun 24. päivänä hyökkäys lopulta pääsi kello 0600 liikkeelle kummassakin suunnassa. Takana riehuivat metsäpalot, niiden savu esti ilmatähystyksen, ja maassakin näkyvyys oli paikoin vain muutamia kymmeniä metrejä. Vihollinen oli kuljettanut joukkojaan taaksepäin, mutta jälkijoukko puolustautui vielä sitkeästi. Noin kello 0900 aikaan saartava osasto saavutti tien, katkaisi sen ja tuhosi muun muassa kaksi pientä panssarivaunua. Majuri Veijola oli jo tätä ennen tien suunnassa päässyt 500 metriä eteenpäin ja kello 1100 mennessä jo 1,5 kilometriä erittäin vaikeassa ja syvälti varustetussa maastossa. Tykistö tulitti ahtaalle alalle joutunutta vihollista. Saatu sotavanki kertoi Pistojoen suunnalta 21.7. irrotetun ja Korpijärvelle avuksi siirretyn III/JR 81:n olevan vastassa. Rengas sulkeutui. Osia vihollisesta onnistui pääsemään saarroksesta, mutta paljon kaatuneita jäi kentälle.

Takaa-ajo

Tilanteen näin ratkettua myöhään illalla 24.7. sai eversti Malm käskyn jatkaa rintaman suunnassa takaa-ajoa ja ottaa johtoonsa kaikki taisteluun sidotut joukot. Everstiluutnantti Vuokon johtoon jäivät I/JR 32, II/JR 32 ja 25. Rajajääkärikomppania.

Eversti Malm järjesti muun muassa JR 11:n jääkärijoukkueista takaa-ajo-osaston, joka kapteeni Ylösen johdolla sai 1,5 kilometriä Pinkojoen eteläpuolella kosketuksen viholliseen ja heitti sen kiivaasta vastarinnasta huolimatta 25.7. kello 0800 joen taakse sekä valtasi sillanpään. Sillan vihollinen oli räjäyttänyt. Tällöin kapteeni Ylönen kaatui. II/JR 11 siirtyi nyt eteen ja laajensi sillanpään noin kilometrin syvyiseksi. Ryhmä F:n käskystä vaihtoi Osasto Vuokko Osasto Malmin lopen uupuneet joukot lepoon 25.7. illalla.

Lopputulos

Korpijärven motissa vihollisen jälkijoukko oli lyöty hajalle ja osaksi tuhottu. Sotasaaliina luetteloitiin 5 pientä  panssari- tai vetovaunua, 2 panssariautoa, 10 45 mm panssarintorjuntatykkejä, 12 kranaatinheitintä, 19 konekivääriä, 95 pikakivääriä, satakunta puoliautomaattikivääriä, lähes 400 kivääriä ynnä muuta. Kun tämän lisäksi otetaan huomioon vihollisen jo aikaisemmissa taisteluissa kärsimät tappiot kaatuneina, kaikki haavoittuneet sekä vaurioitettu tai tuhottu materiaali, se oli kärsinyt kokonaisvahvuuteensa nähden tällä suunnalla erittäin vakavan tappion ja menettänyt tärkeän puolustusasemansa. Ryhmä F:ltä operaatio oli vaatinut äärimmäisiä ponnistuksia ja tuntuvia tappioita.

III Armeijakunnan esikunnan 25.7. mennessä saaman käsityksen mukaan toimi Uhtuan suunnalla venäläinen 54. divisioona, komentajana kenraalimajuri Gushevski tai kenraalimajuri Panin. Divisioonaan kuului JR 118, komentajana heinäkuussa everstiluutnantiksi ylennetty Rossohin, JR 81, komentajana everstiluutnantti Derzhavin tai Grilov, KTR 86, komentajana majuri Znamenski, Uhtuan Rajavartio-osasto, komentajana eversti Levin, sekä mahdollisesti partisaaniosasto. Jalkaväkirykmentissä oli kolme pataljoonaa ja aliupseerikoulu, kenttätykistörykmentissä kaksi patteristoa. JR 118 oli ollut Uhtuan suunnalla aikaisemmin. JR 81 taas oli siirretty sinne Kemistä kesäkuun kuluessa (III pataljoona erään tiedon mukaan vasta 13.7.) ja sieltä edelleen Vuonnisenjoelle. KTR 86 oli niin ikään marssinut Kemistä Uhtualle 9.7. mennessä. Kun pohjoisessa Pistojärven suunnalla toiminut III/JR 81 siirrettiin 21.7. kriitilliseksi käyneen tilanteen takia Korpijärvelle, osallistuivat tällöin 54. divisioonan kaikki joukot näihin taisteluihin lukuun ottamatta pohjoisessa Pistojoen-Röhön suunnalla rajavartio- ja partisaanijoukkoja sekä etelässä Jyvälahden suunnalla taistelevia komppanioita. Puolustusasemissaan venäläinen jalkaväki taisteli erittäin sitkeästi, minkä vuoksi suomalaisten hyökkäys Vuokkiniemen ja Korpijärven välillä olikin jatkuvaa sisään murtoa miltei kauttaaltaan puolustusasemiksi varustetussa maastossa. Venäläisten tykistö ja kranaatinheittimet osoittautuivat metsätaistelussa sangen tehokkaiksi, erityisesti tulittaessaan hyökkääjän ryhmitysalueita ja joukkojen keskityksiä. Heidän ilmavoimiensa toiminta sen sijaan oli laimeaa ja sangen hajanaista huolimatta useista erittäin edullisista kohteista, eikä yhteistoiminta heidän maa- ja ilmavoimiensa välillä tuntunut kiinteältä.

Lähdeluettelo

  1. Suomen sota 1941-1945 5.osa
  2. Vuorio Anelma: Raatteen pataljoona
  3. Hyvönen Osmo, Jorma Juho: Kenttätykistörykmentti 16 I Patteristo jatkosodassa 1941 - 44 historiikki
  4. Piirto, Lauri: Raskas Patteristo 16 jatkosodassa 1941 - 44
  5. Saarinen Eero-Eetu: Pioneeriaselajin historia 1918-1968
  6. Karhunen Veikko: Vienan sissit - Sissipataljoona 3 jatkosodassa 1941 - 1943

Sivua päivitetty 12.03.2008

pekka.hiitola@elisanet.fi