Pohjan Prikaati | Perinnejoukot | Pohjan Prikaatin Kilta | Linkit
Muutama päivä Helsingistä lähdön jälkeen venäläiset nousivat maihin Porvoonjoen suulla. Porvoo luovutettiin taistelutta. Tavoilleen uskollisena Lybecker perääntyi aina, kun venäläiset olivat aktiivisia. Lybecker perääntyi 3000 jalkamiehen kanssa, jotka hänellä oli koossa, kun 500 miehen partio venäläisiä eteni Porvoosta sisämaahan. Lybecker kokosi joukkonsa Kosken kappeliin, jonne tuli myös kotiutettuna ollut Savon läänin jalkaväkirykmentti, josta osa jätettiin kuitenkin Savonlinnaan. Venäläiset asettuivat Pernajan lahdelle Porvoon itäpuolelle, linnoittivat siellä saaren, jota sittemmin kutsuttiin Ryssöksi. Saarelta rakennettiin ponttoonisilta mantereelle.
Kesäkuussa venäläisten ratsuväki tuli Viipurista Volkonskin johdolla ja lähestyi Kymijokea. Kun Lybecker sai hallitukselta käskyn pitää hallussaan suuri rantatie ja estää ratsuväkeä yhtymästä venäläisten päävoimiin. Pätilän talossa, jossa päämaja oli, pidettiin sotaneuvottelu, jossa ylipäällikön ja rykmenttien päälliköiden lisäksi oli paikalla kenraalimajuri Armfelt ja maaherra Creutz. Tiedustelun mukaan ratsuväki oli samaan aikaan edennyt jo Vehkalahden itäpuolelle. Päätökseksi tuli, että edetään Ahvenkosken suuntaan. Rykmenteillä ei ollut kuormastoa, joten miesten täytyi itse kantaa viiden päivän muona. Mukaan otettiin vain välttämättömimmät tarvikkeet ja kuusi tykkiä. Liikkeellelähtö tapahtui seuraavana päivänä. Armeijan mukana marssi osasto Etelä-Hämeestä otettua nostoväkeä. Hämeen ja Porin läänien jalkaväkirykmentit pääsivät lähtemään vasta seuraavana päivänä, jolloin myös Lybecker ja Armefelt lähtivät Pätilästä. Kahden päivän kuluttua jalkaväki tuli Hollolan kirkonkylän eteläpuolella olevaan Hälvälään. seuraava yö oltiin Orimattilan Pennalan kylässä nykyisen Lahden kaupungin eteläpuolella ja sitä seuraavan päivän iltana saavuttiin Orimattilan eteläosassa olevaan Pakaan kylään. Siellä jaettiin viljaa ja leivottiin.
Tällä välin venäläisten ratsuväki oli ylittänyt Kymijoen itäisen suuhaaran ja jalkaväkiosasto lähtenyt Forsbystä ja Tervikistä sitä vastaan ja näitä johti ruhtinas Golitsyn. Osastot saivat kosketuksen toisiinsa juhannuksen aikoihin ja marssivat yhtyneinä kohti Pernajaa. 25.kesäkuuta Lybeckerin joukot olivat päässeet Lapinjärvelle, ottivat sieltä mukaansa varaston ja vetäytyivät takaisin Orimattilaan.
Tässä vaiheessa Lybeckerin armeijassa oli 8200 taistelukelpoista miestä, joista kolmisentuhatta ratsain. Kun armeija oli levännyt Orimattilassa muutaman päivän, se jatkoi matkaansa Porvoon suuntaan. Aikomuksena oli puolustaa hallituksen määräyksen mukaisesti rantatietä. Heinäkuun 4. päivänä armeija leiriytyi Kiialan kartanon luokse pari kilometriä Porvoon luoteispuolelle. Näsinmäelle rakennettiin patteri ja varustuksia, mutta lähellä ollut silta jätettiin hävittämättä eikä ampuma-alaa viereisen joen yli raivattu. Myös vartiointi laiminlyötiin. Kaksi päivää myöhemmin keskellä päivää venäläinen rakuunaosasto ratsasti Porvoon läpi ja hyökkäsi työssä olevien miesten päälle. Hyökkäys tuli yllätyksenä, mutta torjuttiin. Rakuunat jäivät rannalla oleviin taloihin ja tulittivat sieltä kivääreillä. Yöllä venäläiset rakensivat kaksi patteria Pappilanmäelle.
Sissi Tapani Lövingin onnistui uhkarohkealla yrityksellä osittain tuhota silta, mutta venäläiset pääsivät joen yli. Lybeckerin armeija seurasi toimettomana, kun 2000 miestä lähti ylittämään jokea. Olisi ollut erinomainen tilaisuus hyökätä tämän osaston kimppuun ja tuottaa sille tappio, jolla olisi voinut olla vaikutusta kokonaistilanteeseenkin. Päällystö kenraalimajuri Armfeltin johdolla yritti taivutella Lybeckeriä päättäväiseen hyökkäykseen, kun tilanne oli harvinaisen otollinen. Lybecker peräännytti armeijan Kiialan ohi ja asetti sen taistelujärjestykseen Strömsbergin talon lähellä oleville pelloille noin kuusi kilometriä Porvoosta luoteeseen. Tulituksessa Näsinmäellä oli kaatunut majuri Gyllenström ja kuusi miestä, haavoittunut 29 miestä. Venäläisiä kaatui vain 37 miestä. Kun Lybeckeriä vastaan käytiin sotaoikeutta, nämä tapahtumat olivat tärkeitä syytekohtia. Armeijaa vaarantamatta viholliselle olisi voitu tuottaa tappioita. Asettumalla taistelujärjestykseen kentälle Lybecker rikkoi kuninkaan käskyä välttää suuria kenttätaisteluita.
Venäläiset eivät Lybeckerin taistelujärjestyksessä olevasta armeijasta välittäneet vaan jatkoivat rauhassa etenemistään Helsinkiin. Armeijat ohittivat toisensa muutaman kilometrin päässä toisistaan 9. heinäkuuta. Seuraavana päivänä venäläiset saapuivat Helsinkiin. Ainoat, jotka venäläisille tekivät vastarintaa olivat 200 aseistettua talonpoikaa ja 20 ratsumiestä majuri Petter Benjamin Tallbergin johdolla. Tallberg oli puoli vuotta aikaisemmin nimitetty Uudenmaan viisikäsmiesten, uusien alokkaiden, päälliköksi. Kun viisikkäitä ei saatu kootuksi, Tallberg johti nyt nostomiehiä, mutta pieni osasto lyötiin helposti.
Helsinkiin tulleet venäläiset alkoivat heti linnoittaa paikkaa ja rakentamaan pattereita. Ruotsin laivaston olisi pitänyt tykeillään pystyä estämään pattereitten rakentaminen. Mutta se poistui Helsingin edustalta 15. heinäkuuta ja siirtyi Hankoniemen luo. Helsingistä tuli nyt venäläisten päätukikohta.
Lähdeluettelo:
Sivua päivitetty 12.03.2008