Pohjan Prikaati | Perinnejoukot | Pohjan Prikaatin Kilta | Linkit
Vuoden 1700 alussa Riian puolustuksen runkona oli kaksi värvättyä jalkaväkirykmenttiä ja koko Pohjanmaan jalkaväkirykmentti. Värvätyt rykmentit olivat samannimisiä kuin niiden päälliköt: Frölichin rykmentti ja Dahlbergin rykmentti. Jälkimmäinen oli kenraalikuvernöörin nimikkorykmentti. Yhteensä miehiä oli 3400. Näiden lisäksi oli kaksi komppaniaa Turun läänin jalkaväkirykmentistä (everstiluutnantti Lennart Possen ja kapteeni Jonas von Schmittenin komppaniat) ja kaksi komppaniaa Savon jalkaväkirykmentistä (henkikomppania eversti Joakim von Cronmanin johdolla ja kapteeni Johan von Meurmanin komppania). Väinäjoen suulla Neumunden linnakkeessa oli pataljoona Uudenmaan läänin miehiä. Lisäksi kaupungissa oli tykkimiehiä noin sata miestä ja porvariskaarti.
Pohjanmaan jalkaväkirykmentin sotilaiden tilanne oli erikoinen. Rykmenttiä oli täydennettiin väenottojen avulla lähes joka vuosi. Sodan syttyessä monet miehistä olivat asuneet Riiassa jo kauan. Vaimo ja perhe olivat usein kotona miesten ollessa vuosiakin erossa heistä. Muutamilla oli perheensä Riiassa. Yksi heistä oli ilmajokelainen Jaakko Heikinpoika. Vuosia myöhemmin, kun Jaakko oli jo kuollut, hänen leskensä Pirkko Laurintytär kertoi, että kesällä 1703 oli kulunut 20 vuotta siitä, kun Jaakko joutui sotilaaksi. Pirkko sanoi muistavansa vuoden hyvin siksi, että hänet vihittiin Jaakon kanssa saman vuoden joulun pyhinä, jolloin suuri komeetta oli näkyvissä. Komeetta näkyi ennen joulua vuonna 1680, ja siitä kului kaksi vuotta ennen kuin Jaakko Erkinpäivän aikoihin lähti Riikaan.
Saksilaisten suunnitelmana oli vallata Riika yllätyksellä oli tarkkaan harkittu. Valtauksella oli ajateltu annettavan kuolinisku koko ruotsalaisten puolustukselle Liivinmaalla. Taustalla oli lisäksi pitkällinen juonittelu, jonka ansiosta Ruotsia vastaan nousi laaja liittokunta Itämeren piirissä. Suuren Pohjansodan suunnittelijana sai mainetta liivinmaalainen aatelismies Johan Reinhold Patkull, joka johti liivinmaalaista oppositiota, joka pyrki estämään ns. suuren reduktion. Suuri reduktio tarkoitti aatelistolle suurvaltakautena lahjoitettujen tilojen peruuttamista takaisin kruunulle. Reduktio oli Ruotsin valtakunnan talouden tasapainottamiseksi välttämätön.
Patkull laati suunnitelman, joka perustui yllätykseen ja sisältä päin liivinmaalaisen aateliston tukeen. Riian puolustuslaitteet eivät olleet parhaassa mahdollisessa kunnossa. Helmikuussa 1700 Ruotsin linnoitustoimen päällikkönä toiminut Carl Magnus Stuart piti kaupungin puolustusmahdollisuuksia heikkoina. Linnoituksessa piti olla 9 bastionia, mutta niistä vain kolme oli valmiina. Muulta osin kaupunkia suojasi vanha ympärysmuuri. Erityisen heikko oli Väinäjoen puoleinen sivusta. Stuartin mukaan talvella ei mitään hyökkäystä tulisi tapahtumaan ja kesällä kaupungin puolustusta ei olisi mahdollista.
Patkulin suunnitelma oli yksityiskohtainen. Hyökkäyksen tuli tapahtua silloin, kun Väinäjoen jää kantaisi. Hyökkäykseen tuli valita päivä, jolloin ei käytäisi kauppaa Riian ja Kuurinmaan välillä. Yleensä kauppaa käytiin päivittäin. Jos kauppiaat vangittaisiin, riikalaiset alkaisivat pian epäillä jotain olevan vialla. Siksi Patkulin mukaan tuli valita lauantai-ilta, joka olisi Kuurinmaalla pyhäpäivä. Silloin tiet olisivat tyhjät kauppiaista ja talonpojista. Aina parempi olisi ellei kuukaan paistaisi. Tätäkin yksityiskohtaisempi oli suunnitelma, jonka mukaan paras päivä olisi ollut 16.12.1699.
Saksilaisia joukkoja oli erilaisilla verukkeilla koottu jo syksyllä 1698 rajaseudun läheisyyteen. Suunnitelman mukaan monet upseerit vierailivat Riikassa ostoksilla ja tervehdyskäynneillä. Vartioiville upseereille oli annettu, ettei saksilaisten saanut nähdä linnoituslaitteita liian läheltä. Linnakkeen portille oli asetettu erityinen vartija, joka ei saanut päästää ketään vierasta sisälle. Ajan tavan mukaisesti kaikki kulkijat tarkastettiin ja kirjattiin kaupungin porteilla.
Kenraalikuvernööri Erik Dahlberg oli havainnut saksilaisten aktiivisuuden ja määräsi jo helmikuussa 1699 everstiluutnantti Hans Henrik Tiesenhausenin sijoittamaan vartiopisteitä Väinäjoen rannoille ja Kuurinmaalle johtavien teiden varsille juuri yllätysten varalle. Kuurinmaalle lähetettiin myös vakoilijoita. Tammikuussa 1700 vartioasemia vahvistettiin. Sitä perusteltiin virallisesti varuskunnasta karkaavien sotilaiden kiinniottamisella. Pidettiin tärkeänä, ettei saksilaisille annettaisi mitään aihetta hyökätä. Kaupunkilaiset itse saivat määräyksen asettaa komppanian verran vartiomiehiä.
Ruotsalaisetkin juonittelivat. Yritettiin antaa vaikutelma, että puolustajia oli enemmän kuin heitä todella oli. Näkyvästi keskellä päivää lähetettiin osasto Neumundeen, mutta yöllä miehet tulivat pienissä ryhmissä vaivihkaa takaisin. Kaupungin varustuksia ryhdyttiin kiireesti kunnostamaan. Revittiin taloja, rakennettiin paalutuksia ja muita esteitä.
Parhaaseen suunniteltuun hyökkäysaikaan joulukuussa sää oli tullut poikkeuksellisen kylmäksi. Monta saksilaista paleltui kuoliaaksi tai palellutti raajojaan. Etujoukkona lähetettiin 20 aliupseeria ja 24 krenatööriä ja puuseppiä, joiden tuli salaa lähestyä kaupunkia. Nämä olivat pukeutuneet talonpoikien valkoisiin sarkavaatteisiin. Tarkoitus oli mennä heinäntuojien ja kalastajien mukana sisään kaupungin portista, ja kun portti avattaisiin, hyökätä vartijoiden kimppuun. Mutta huomattiin, että Riiassa oltiin valppaita, joten etujoukko kutsuttiin takaisin.
Helmikuun 11. päivä oli laskiaistiistai, jolloin oli tapana juhlia ja valita kaupungin vanhimmat. Saksilaiset ajattelivat, että useimmat kaupunkilaiset olisivat unessa juhlien jälkeen. Jalkaväki sijoitettiin rekiin, puoli tusinaa miestä kuhunkin. Rekiin sijoitettiin myös risukimppuja vallihaudan täyttämistä varten. Ratsuväen oli tarkoitus kiertää vartioasemat ja käydä niiden päälle selustasta. Mutta rekikolonnaa johtava upseeri eksyi ja päätyi pienen ruotsalaisjoukon luo Olai-nimisessä kylässä. Ruotsalaiset tapettiin tai vangittiin ennen kuin he ehtivät suorittaa hälytyksen. Mutta yksi haavoittunut ratsumies pääsi pakoon ja onnistui pikku teitä pitkin pääsemään Riikaan. Hän tuli kaupungin porteille, kun ne olivat jo kiinni, ja ilmoitti vihollisen lähestymisestä. Päävartiosta, linnasta ja sitadellista ammuttiin heti varoituslaukauksia ja soitettiin hälytyskelloa. Pian sotilaat ja porvarit olivat määrätyillä paikoillaan.
Kaupungista suojaa hakevia varten avattiin portti, johon laitettiin vahva vartiosto. Kuriirit lähetettiin Neumunden ja Kobronin linnakkeisiin. Kobronissa, joka oli pieni linnake Riikaa vastapäätä joen eteläpuolella, oli päällikkönä Turun läänin jalkaväkirykmentistä majuri Conrad von Bildstein, jolla oli linnakkeessa vain nelisenkymmentä miestä. Miehet olivat turkulaisia ja pohjalaisia, siis Turun läänin sotilasruotujen ja Pohjanmaan Jalkaväkirykmentin miehiä. Bildstein pyysi apujoukkoja, mutta hänen käskettiin puolustautua niillä miehillä, mitä hänellä oli, niin kauan kuin pystyisi. Pohjanmaan jalkaväkirykmentin henkikomppaniasta oli kolme miestä:
Pian tuli tieto, että saksilaiset lähestyivät. Uudenmaan jalkaväkirykmentistä lähetettiin kapteeni Johan Brask viemään Tukholmaan tietoa sodan syttymisestä.
Kello 4 aamulla 14.helmikuuta puolustajat heräsivät kiivaaseen laukaustenvaihtoon. Saksilaiset olivat tehneet rynnäkön Kobroniin. Riian valleilla voitiin kuulla kovaäänistä kirkumista. Useimmat 2000 saksilaisesta sotilaasta olivat juovuksissa viinasta, jonka päällystö oli heille jakanut. Vajaassa tunnissa kaikki oli ohi ja Kobron vallattu. Viisi turkulaista pääsi sieltä Riikaan ja kertoi, että portti oli ensin räjäytetty suurella räjähdyspanoksella ns. petardilla. Ja portin murtuminen oli heti murtanut puolustustahdon.
Rullien mukaan Kobronissa kaatuneita tai saksilaisten vangeiksi joutuneita pohjalaisia voitaisiin nimetä 2 aliupseeria, 2 korpraalia ja 23 miestä, joista viiden nimenomaan sanotaan jääneen vangeiksi.
Saksilaiset, jotka olivat vallanneet Kobronin linnakkeen, valtasivat myös Väinänsuun eli Neumunden linnakkeen rynnäköllä 12. maaliskuuta. Sen puolustajina oli ollut pataljoona Uudenmaan läänin jalkaväestä Budbergin johdolla ja paikallisia talonpoikia. Hengissä olevat puolustajat saivat poistua vapaasti varusteineen ja aseineen, liput liehuen ja rummut päristen, luntut palaen ja musketinkuula hampaidensa välissä. Marssikyvyttömät sairaat luvattiin hoitaa ja saisivat toivuttuaan poistua vapaasti. Uusmaalaisten ei sallittu kuitenkaan marssia Riikaan vaan Tallinnaan.
Väinänsuun valtaus tiukensi Riikan saartoa joen suunnasta. Maaliskuun lopulla Riian puolustajat ja saksilaiset sopivat keskenään vankien vaihdosta. Kobronin skanssin vangiksi otettuja puolustajia saksilaiset käyttivät kuitenkin linnoitustyövoimana ja päästivät nämä vasta huhtikuun lopulla vapaiksi. Samana päivänä kun ensimmäiset vangit vaihdettiin, Väinäjoki loi jääpeitteensä. Riian puolustus helpottui.
Saksilaiset alkoivat 24.4. rakentaa siltaa Väinäjoen yli Jungfernhofin maatilan kohdalta. Sieltä saksilaiset etenivät kohti pohjoista kenraaliluutnantti Patkullin johdolla.
Suomalaisista joukoista koottu kenttäarmeija koottiin Narvan taakse eteläiseen Viroon Felliniin eli Viljantiin ja komentajaksi tuli kenraaliluutnantti Otto Wellingk. Kun joukot oli koossa ryhdyttiin välittömästi etenemään. Etujoukon päälliköksi tuli kenraalimajuri Georg Johan Maidel, joka oli Hämeen läänin jalkaväkirykmentin komentaja.
Kun saksilaiset olivat ylittäneet Väinäjoen, Viljantiin kootut joukot määrättiin liikekannalle. Etujoukkona, koska saksilaiset hävittivät maaseutua, lähti 20. huhtikuuta liikkeelle Uudenmaan-Hämeen ratsuväki everstiluutnantti Adolf Magnus Klingsporin johdolla. Hänellä oli mukanaan 300 ratsumiestä ja 300 jalkamiestä. Ne joutuivat Vennon (Wenden) luona kahakkaan 150 miehisen saksilaispartion kanssa. Partio osittain tuhottiin ja osa otettiin vangeiksi.
Huhtikuun viimeisenä päivänä Klingspor karkotti 600 miehensä avulla saksilaisosaston Vennosta. Kun Turun läänin joukot olivat saapuneet, Maidel ryhtyi etenemään kohti Riikaa. Toukokuun 2. päivänä kärkijoukot valtasivat saksilaisten lujasti linnoitetun aseman Kupfermuhlessä. Kun apujoukot olivat 5.5. kokoontuneet Langenbergiin, Maidel alkoi edetä kohti Jungfernhofia. Jungfernhofissa taisteltiin 6.5.1700.
Riian kaupungista oli 5.5. nähty, että saksilaiset kuljettivat kuormastonsa, karjaa ja kärryjä takaisin Väinäjoen toiselle puolle. Kaupungista päätettiin tehdä hyökkäys sillan tuhoamiseksi, mutta jo samana yönä saksilaiset itse repivät siltansa. Kaksi päivää myöhemmin Riikaan tuli tieto, että apujoukot olivat puolen peninkulman päässä kaupingista. Riian 90 päivää kestänyt saarto oli ohi.
Lähdeluettelo:
Kankaanpää, Matti J. Suuri Pohjansota Iso Viha ja Suomalaiset, 2001
Sivua päivitetty 12.03.2008