Pohjan Prikaati  | Perinnejoukot | Pohjan Prikaatin Kilta | Linkit

Vuonnisenjoen ylimeno 11.07. - 19.7.1941

Vihollisen päävastarinta-aseman saavuttaminen aiheutti etenemisen pysähtymisen. Vaikeuksia tuottivat edessä olevat vesistölinjat, joiden länsirantaa vihollinen oli raivannut sekä miinoittanut ja joita se pystyi tehokkaasti tulittamaan ollen itse varustamissaan asemissa itärannalla.

Suunnitelma

Eversti Fagernäsin hyökkäyssuunnitelma kiteytyi taktillisen ja teknillisen tiedustelun jälkeen. Hän halusi ehdottomasti saavuttaa ylimenolla yllätyksen ja valitsi sen tähden ensimmäiseksi ylimenopaikaksi Melkajanlahden. Samanaikaisella hyökkäyksellä pohjoisessa, paikallisesti vasemmalta saarrostaen, sidottaisiin vihollinen tien suunnassa, joten eteläisen osaston isku voisi katkaista vihollisen selustayhteydet Korpijärvellä, ja siten luotaisiin mahdollisuudet vihollisen tuhoamiseen Vuonnisen ja Korpijärven välillä. Maihinnousuryhmä vyöryttäisi tai saartaisi täten vihollisen pääaseman molemmat luonnolliset puolustusasemat Vuonnisenjoen ja Pistojoen -Korpijärven linjoilla, joiden itäpuolella ei ennen Uhtuaa ollut yhtään edullista luonnon tarjoamaa yhtenäistä puolustusasemaa.

Kenraalimajuri Siilasvuo hyväksyi suunnitelman 10.7. ja antoi reservistään 12.7. Ryhmä F:n käyttöön JR 32:n (pois lukien I Pataljoona), Sissipataljoona 3:n ja 9. Tykkikomppanian. Armeijakunnan reserviksi jäi siis vain I/JR 32, joka oli rakentamassa tietä Kursmajoki varressa Vuonnisen länsipuolella. Armeijakunnan käskyssä 11.7. etenemisen jatkamisesta määrättiin Ryhmä F:n seuraavaksi tavoitteeksi Enonsuu - Uhtua.

Ryhmä F:n ryhmittymisvapautta rajoitti tuntuvasti se, että joukkojen siirrot Vuonnisen länsipuolelta ylimenopaikan suuntaan eivät olleet vihollisen tulen vuoksi mahdolliset. Täten määritteli joukkojen silloinen ryhmitys suurin piirtein myös hyökkäysosastojen kokoonpanon. Kuitenkin siirrettiin JR 32:n komentaja, everstiluutnantti Vuokko esikuntineen maastoitse Vuonnisen ohi johtoportaaksi maihinnousuosastoon.

Käsky

Heinäkuun 11. päivänä antamassaan hyökkäyskäskyssä eversti Fagernäs määräsi ryhmänsä joukkojen taistelujaotuksen ja tehtävät.

  1. Eversti Malmin johtama Osasto Malm, johon kuuluivat JR 11 (pois lukien II Pataljoona), III/JR 32 ja 3./Pioneeripataljoona 34, tuli hyökkäämään Vuonnisen-Uhtuan päätien suunnassa. Sen tavoitteena oli Pistojoen linja ja tehtävänä tuhota vihollinen Vuonnisen niemessä, jolta oli oltava valmiina jatkamaan hyökkäystä pääosin päätien suunnassa ja noin pataljoonan voimin päätien pohjoispuolella kulkevan polun suunnassa.
  2. Everstiluutnantti Vuokon johtama Osasto Vuokko, johon kuuluivat II/JR 11, II/JR 32 ja 2./Pioneeripataljoona 34,  oli hyökättävä Osasto Malmin eteläpuolella tien Oinasniemi-Uhtua suunnassa. Osaston oli suoritettava Ylä-Kuittijärven ylimeno Melkajanlahden kohdalla ja hyökättävä Ryhmä F:n ensimmäiseen välitavoitteeseen (Ruokojärven - Laskujärven tasalle), jossa sen oli valmistauduttava jatkamaan hyökkäystä osin Oinasniemen-Uhtuan tien suunnassa ja yhdellä pataljoonalla vyöryttämään Pistojoen itärannalla olevat vihollisen asemat Korpijärveen saakka.
  3. Majuri Järven johtama Osasto Fossin, johon kuuluivat Kevyt Osasto 5 (pois lukien Jääkärikomppania), Erillinen Polkupyöräkomppania/11.Prikaati ja panssariosasto Walter,  oli oltava Osasto Vuokon vasemmalla puolella Oinasniemen maastossa valmiina eri käskystä seuraamaan joko Osasto Malmia tai Osasto Vuokkoa.
  4. Eversti Fagernäsin johtoon jäi kaksi erillistä reserviosastoa, Vahvennettu 25. Rajajääkärikomppania kapteeni Halosen johdossa. Kapteeni Halosen osasto oli sijoitettuna Osasto Malmin taakse. Toisen reserviosaston muodosti majuri Könösen komentama Sissipataljoona 3, joka oli sijoitettuna maastoon noin 3 kilometriä Vuokkiniemestä luoteeseen, käytettäväksi lähinnä Osasto Vuokon toiimintasuuntaan.
  5. Tukiryhminä toimivat I/KTR16 Osasto Malmin tukena sekä III/KTR 16 Osasto Vuokon tukena. Yhteisryhmän muodostivat Raskaspatteristo 16 sekä Linnoituspatteristo Niemi.

Valmistelut jatkuivat kiireellisinä samalla kuin joukoille pyrittiin järjestämään välttämätöntä lepoa. Ylimeno-osastolle pidettiin teknillinen harjoitus, joka lyhyestä ajasta ja salaamissyistä johtuen suoritettiin pioneerien johdolla metsässä. Ylikuljetukseen tulivat osallistumaan luutnantti Pyyryn johdolla osat Pioneeripataljoona 34:stä ja Pioneeripataljoona 5:stä, 4. Siltakomppania ja 34. Pioneerikolonna.

Hyökkäyshetkeksi oli määrätty 14.7. kello 0200.

Hyökkäys

Kello 0130 alkoi suunnitelman mukainen tykistön ja keveiden kranaatinheitinten tulivalmistelu vihollisen asemiin Vuonnisenjoen taakse, ja saksalaiset syöksypommittajat hyökkäsivät kolmena muutaman koneen aaltona 15 minuutin väliajoin kolmea, vihollisupseerilta tavatun kartan osoittamaa tukikohtaa vastaan. Tasan kello 0200 alkoi III/JR 11:n ja III/JR 32:n eteneminen eversti Malmin valitsemista Vuonnisenjoen ylimenopaikoista päätien pohjoispuolella. Melkajanlahdessa alkoi samalla hetkellä  Osasto Vuokon ylikuljetus 14 syöksyveneellä III/KTR 16:n tukemana. Kello 0220 nousi ensimmäinen hyökkäysporras maihin vesistön koillisrannalla. Yllätys onnistui, vihollista ei tavattu vastarannalla. II/JR 11:n ja II/JR 32:n ylikuljetus suoritettiin kokonaisuudessaan 2 tunnissa 40 minuutissa syöksyveneillä, ponttoneilla ja ruuhilla. Joukoilla oli välttämättömät  ampumatarvikkeet ja neljän vuorokauden muona. Puhelinyhteys järjestettiin upottamalla kenttäkaapeli veteen.

Yllätys onnistui myös Osasto Malmin suunnalla. Kello 0600 mennessä oli sen vasemmalla siivellä päästy joen yli ja edetty 3 kilometriä. Etelämpänä oli vastarinta liian kova, ja vihollisen tykistötuli kohdistui harhauttavaan savutukseen. Kello 1125 III/JR 32 saavutti vihollisen asemien oikean sivustan joen mutkasta 3 kilometriä itäkoilliseen ja III/JR 11 sen länsipuolella joutui kosketukseen vihollisasemaan.

Hyvän alkumenestyksen jälkeen syntyi kuitenkin monia vaikeuksia. Puhelinyhteydet menivät tykistötulessa poikki ja hyökkäyksen aikana puhjennut raju ukonilma vaikeutti radiotoimintaa. Viestiyhteyksien katkettua ja epätietoisena tilanteen kehityksestä muualla päätti äärimmäisenä vasemmalla siivellä etenevän III/JR 32:n komentaja irrottautua ja vetää pataljoonansa takaisin Vuonnisenjoen taakse. Lännestä kuuluvat III/JR 11:n käymän taistelun äänet olivat omiaan saamaan aikaan hermostuneisuutta joukossa ja aiheuttamaan sekaannusta, vaikka tappiot olivatkin pienet. Vihollisen tarkasta tulesta jo melkoisia tappioita kärsineen III/JR 11:n vasen sivusta paljastui naapurin peräytyessä ja osa pataljoonaa seurasi peräytyviä joen taakse, mutta pääosa ryhmittyi kapteeni M V Ylösen johdolla sillanpääasemaan Vuonnisenjoen itäpuolelle ja torjui I/KTR 16:n tehokkaasti tukemana siinä useita vihollisen kiihkeitä vastaiskuja.

Osasto Malmin hyökkäys oli täten epäonnistunut, jatkotoiminnalle erittäin edullinen asema joen itäpuolella oli menetetty ja tuntuva aikahäviö kärsitty. Tämä kaikki tuli osaltaan vaikuttamaan siihen, ettei Ryhmä F:n käynnissä oleva kokonaisoperaatio johtanut täydelliseen menestykseen. Osasto Malm oli nyt järjestettävä uudelleen, joukkoja vaihdettava, vastoinkäymisestä osaksi järkkynyt taistelumoraali oli palautettava ja varsinkin huolto, jota oli suoritettu kilometrikaupalla tiettömällä taipaleella vain kantamalla, saatettava toimintaan. Eversti Fagernäs pyysi armeijakuntaa siirtämään ryhmän yhä pitemmiksi venyneiden huoltoetäisyyksien vuoksi sen huoltoalueen eturajan eteenpäin. Kaukotiedustelu Korpijärven länsi- ja pohjoispuolelle sekä lähitiedustelu väkivaltaisine iskuineen järjestettiin. Tämä kaikki vei aikaa, joten ei voitu suunnitella Osasto Malmin hyökkäystä uusittavaksi ennen 19.7.

Melkajanlahdelta käsin toimivan Osasto Vuokon eteneminen sujui odotettua hitaammin. Etenemismaasto osoittautui tiettömänä erittäin vaikeaksi. Kivisenä, toinen toistaan seuraavine, metsän peittämine, jyrkkine kalliorinteineen se muodosti jo sinänsä hidastavan tekijän, jonka takia liikkuvat joukot rasittuivat nopeasti ja huolto oli äärimmäisen vaikeasti hoidettavissa. Varsinkin haavoittuneille oli kuljetus tässä maastossa erittäin tuskallista. Joukkojen etenemisnopeus oli noin 1-2 kilometriä tunnissa. Etenemistä hidasti sekin, että erillään leveän vesistön takana toimiva osasto oli arka avoimiksi jäävistä sivustoistaan, ja sen oli sen vuoksi ryhdyttävä aikaa ja voimia vieviin varmistus- ja puhdistustoimiin.

Ensimmäisen hyökkäyspäivän iltaan mennessä II/JR 11 ja II/ JR 32 saavuttivat Ruokojärveltä länteen laskevan puron. Aamulla 15.7.Osasto Vuokon tarkoituksena oli vallata Oinasniemen kohdalla vesistön itärannalla olevat, vihollisen miehittämät kukkulat. Kello 1135 alkoi tykistön tulivalmistelu vihollisen asemiin. Päivän kuluessa saavutettiin kannakset Ruokojärvi-Laskujärvi-Pistojoen suu. Laskujärven seudulla varmistamassa oleva vihollisen komppania, 7./JR 118, lyötiin hajalle. Tiedustelu osoitti tällöin, ettei Uhtualle johtavan puhelinlinjan rinnalla ollutkaan tietä, vaan vain johtoura. Tämä ja Osasto Malmin suunnalla koettu vastoinkäyminen aiheuttivat sen, että Osasto Vuokko seuraavina päivinä suunnattiin kokonaisuudessaan pohjoista kohti, ja myös sen, että Osasto Fossin ylikuljetus täytyi lykätä myöhemmäksi.

Venäläiset hyökkäsivät 15.7. uudelleen III/JR 11:n sillanpäätä vastaan Vuonnisen pohjoispuolella. Osa hyökkääjistä pääsi aseman sisään, mutta tuhottiin siellä. Useita vahvoja partioita hyökkäsi pohjoisesta Osasto Malmin vasenta siipeä vastaan 16.7., hyökkäykset torjuttiin.  Jälleen 17.7. uusiutui  voimakkaan tykistö- ja kranaatinheitintulen tukema hyökkäys sillanpääasemaa vastaan kolmesti, mutta III/JR 11 torjui ne kaikki ja aiheutti hyökkääjälle erittäin raskaat tappiot. Yhden komppanian edestä laskettiin 80 kaatunutta. Tähän torjuntaan osallistui myös Osasto Malmia tukemaan määrätty tykistö, I/KTR 16, Raskas Patteristo 16 ja Linnoituspatteristo Niemi. Sen sijaan III/KTR 16 ei osallistunut tulitukseen, sillä sen ylikuljetus Aajuolahdesta Ylä-Kuittijärven itäpuolelle oli parhaillaan käynnissä.

Samanaikaisesti pääsi Osasto Vuokko vain hitaasti eteenpäin. Aina erinomaisesti ja kaikkiin suuntiin kaivautunut vihollinen oli eteläsiivelläänkin varustanut vaikean kalliomaaston myös sulkulinjoin, rintaman etelään. Näissä syvissä asemissaan se teki sitkeää vastarintaa kärsien tuntuvia tappioita. Niinpä 17.7.mennessä oli saatu vain 5 vankia, mutta tavattu 120 kaatunutta ja otettu erilaista sotasaalista.

Hyökkäävien pataljoonien saavutettua Torasjärven kaakonpuolisen, jälleen lujasti varustetun maaston alkoi 18.7. venäläisten vastahyökkäys. Tunnin ajan kestäneen tulivalmistelun jälkeen, johon myös raskas tykistö lienee osallistunut, he hyökkäsivät noin pataljoonan voimin pohjoisesta ja suorittivat ylimenoyrityksen Vuonnisen etelänpuolisesta niemestä itään Osasto Vuokon sivustaan. Neljän tunnin kiivaassa taistelussa hyökkäys torjuttiin kummassakin suunnassa. Todennäköisesti tällöin venäläisten johto päätti luopua Vuonnisenjoen linjasta, vetäytyä Korpijärven-Pistojoen asemaan, ja siten irti saaduilla joukoilla aikoi lopultakin lyödä Osasto Vuokon.

Iltapäivällä 18.7. havaittiin Osasto Malmin edessä irrottautumiseen viittaavaa liikettä. Käsky takaa-ajosta annettiin, mutta toiminta ei ollut tarpeeksi nopeaa. Operatiivinen sitomistehtäväkään ei onnistunut ja vihollinen pääsi vetäytymään oikeastaan vain suomalaisen tykistön sitä häiritessä. Pistojoen silta räjäytettiin Osasto Malmin kärkijoukon edestä. Suunniteltu suurmotti oli purkautunut tyhjäksi. Vihollinen tarvitsi aikaa ratkaisun hankkimiseen etelässä. Siksi olikin maasto Vuonnisenjoen ja Pistojoen välillä miinoitettu ja ansoitettu erittäin tiheästi myös tien ulkopuolella, tielle oli rakennettu lyhyin välein kiviesteitä, metsäpaloja oli sytytetty ja tykistö oli toiminnassa.

Seuraavana aamuna (19.7) kello 0900 alkoi Osasto Vuokkoa vastaan voimakas tykistövalmistelu ja kello 0945 uusi kiivas hyökkäys, jonka osasto kovin ponnistuksin ja tykistön tehokkaasti tukemana torjui. Tällä välin oli everstiluutnantti Vuokolle alistetut Sissipataljoona 3, Kevyt Osasto 5, III/KTR 16, polkupyöräkomppania ja pioneerijoukkue kuljetettu 16.-17.7. Aajuolahdesta vesistön yli ja siirretty etulinjaan. Venäläiset koettivat vielä pelastaa asemansa uusimalla hyökkäyksensä kello 1130, mutta silloinkin turhaan. Taistelusta ja jatkuvasta helteestä lopen uupuneet Osasto Vuokon miehet torjuivat senkin ja aiheuttivat hyökkääjälle suuret tappiot, mutta kärsivät itsekin kovassa tykistö- ja kranaatinheitintulessa tuntuvia menetyksiä. Suomalaisten toiminta sillanpäässä helpottui, kun Vuonnisenjoen yli ennen puoltayötä 19./20.7. valmistui ponttonisilta ja sitten 23.7. kenttäsilta.

Taistelun päätyttyä

Osasto Vuokko pystyi komentajansa ilmoituksen mukaan vain harhauttavaan toimintaan ja sai tehtävän toimia aktiivisesti silloisista asemistaan Rivajärven-Pistojoen kannaksen suuntaan vihollisen tuhoamiseksi. Illalla 19.7. oli everstiluutnantti Vuokon käsitys joukkojensa tilasta ja taistelukyvystä sangen kielteinen. Väsymyksen ja ruoan heikkouden takia oli puolet joukosta levossa. Tappiot 19.7. olivat 130 kaatunutta ja haavoittunutta. Etulinja oli tällöin Korpijärvestä 4 kilometriä etelään olevan puron eteläpuolella. Saadut sotavangit kertoivat kuuluvansa JR118:aan ja JR81:een.

Epäonnistuneiden vastahyökkäystensä takia lienee venäläisen 54. Divisioonan komentaja alkanut epäillä Pistojoen asemiensa kestävyyttä ja päättänyt valmistautua irrottautumaan voidakseen järjestää puolustuksensa uudelleen lähempänä Uhtuaa. Pohjoisesta Pistojärven suunnalta hän veti suhteellisen vähän tappioita kärsineen III/JR 81:n Korpijärvelle loppuun kuluneiden joukkojensa vahvistukseksi ja jätti  varmistuksen Pistojärvellä rajamiesten sekä sissiosaston tehtäväksi. Suureen tulivoimaan perustuvan puolustuksen hän järjesti länteen Korpijärven eteläpuolelle Pistojoen varteen ja etelään Torajärveen idästä johtavan purolinjan vahvoihin asemiin. Näiden suojassa alkoi sitten venäläisten kuormastojen ja joukkojen irrottaminen Uhtuan suuntaan.

Lähdeluettelo

  1. Suomen sota 1941-1945 5.osa
  2. Vuorio Anelma: Raatteen pataljoona
  3. Hyvönen Osmo, Jorma Juho: Kenttätykistörykmentti 16 I Patteristo jatkosodassa 1941 - 44 historiikki
  4. Piirto, Lauri: Raskas Patteristo 16 jatkosodassa 1941 - 44
  5. Saarinen Eero-Eetu: Pioneeriaselajin historia 1918-1968
  6. Karhunen Veikko: Vienan sissit - Sissipataljoona 3 jatkosodassa 1941 - 1943

Sivua päivitetty 12.03.2008

pekka.hiitola@elisanet.fi