Pohjan Prikaati | Perinnejoukot | Pohjan Prikaatin Kilta | Linkit
Kesäkuun lopulla sai rykmentti erillistehtävän. Kuningas Kustaa II Adolf toimeenpani pitkään salaisesti suunnitellun operaation, jonka tarkoituksena oli ahdistaa Weichselmündessä saarroksissa ollutta Danzigin ja Puolan laivastoa. Kuninkaan henkilökohtaisessa johdossa lähti 23.6. liikkeelle osasto, johon kuului Pohjanmaan jalkaväkirykmentti, kahdeksan komppaniaa ratsuväkeä, joitakin pieniä nahkatykkejä, kaksi raskaampaa tykkiä sekä kaksi vankkureilla liikkuvaa pientä purtta. Osasto tunkeutui Veikselin suulle suoalueen läpi, jota siihen saakka oli pidetty kulkukelvottomana, ja avasi heti perille päästyään tuhoisan tulen kohti laivoja. Lippulaiva Tiger räjähti, muutamat syttyivät palamaan ja jotkut ajoivat karille, jolloin miehistö poistui niistä. Vain pari alusta pääsi sisäsataman suojaan. Puolalaiset puolustautuivat suuntaamalla hyökkääjiin tykkitulen Danzigin ja Weichselmünden linnoituksista sekä laivoilta, jolloin 13 pohjalaista kaatui, joukossa komppanian päällikkö kapteeni Patrik Hume.
Weichselmünden taistelun katkaisi rankkasade, josta kehittyi pahin miesmuistiin ja joka tyrehdytti sotatoimet yli kuukauden ajaksi.
Sivua päivitetty 12.03.2008